Abstract

Fractures in childhood commonly lead to hospitalisation. The humerus is the second most common bone to break, and the elbow is the most common joint to dislocate in children. Humerus fractures occur in the proximal, shaft and distal areas. Supracondylar fractures in the distal humerus are the most common humerus and elbow fractures, and they require operative treatment frequently compared with other paediatric fractures.

The aim of this doctoral thesis was to study recent trends in the treatment of paediatric proximal humerus and humeral shaft fractures. Another aim was to analyse stability and technical issues in the lateral-only fixation method of supracondylar type-3 fractures. The incidences of paediatric proximal humerus fractures, humeral shaft fractures and elbow dislocations were analysed, in addition to the treatment outcomes of medial epicondyle fractures associated with elbow dislocations.

The population-based retrospective study cohort was collected between 1996–2015 from the databases of Oulu University Hospital. The study population was composed of 0- to 15-year-old children and adolescents. Details of the lateral-only fixation technique of supracondylar fractures were compared with current recommendations, and stability was studied in the retrospective cohort. Treatment trends, changes in fracture incidences and treatment outcomes in the cohort were analysed. The Statistics Finland database was used to define incidences.

The main outcome of the study was that the proportion of operative treatment of paediatric proximal humerus and humeral shaft fractures increased, even though the severity of the fractures did not change. In addition, the lateral-only fixation technique of type-3 supracondylar fractures showed satisfactory results if the pin configuration followed the recommendation; otherwise, the rate of redisplacement was high. Another finding showed that the incidences of paediatric proximal humerus, humeral shaft fractures, and elbow dislocations did not change, and the results of both operative and nonoperative treatments of the medial epicondyle fractures were satisfactory.

Tiivistelmä

Murtumat ovat yleisiä sairaalahoitoon johtavia syitä lapsuudessa. Lapsilla olkaluu on toiseksi yleisin murtuva luu ja kyynärpää on yleisin sijoiltaan menevä nivel. Olkaluun murtumia esiintyy sen ylä-, varsi- ja alaosassa. Alaosan suprakondylaarimurtuma on yleisin lasten olkaluun ja kyynärpään alueen murtuma, ja se vaatii usein leikkaushoitoa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia muutoksia lasten olkaluun ylä- ja varsiosan murtumien hoitolinjoissa. Toinen päätavoite oli tutkia tyypin 3 suprakondylaarimurtumien lateraalipuolelta suoritettavan leikkaustavan teknisiä yksityiskohtia ja kyseisen leikkauksen jälkeistä asennon pitävyyttä. Tavoitteena oli myös tutkia lasten olkaluun ylä- ja varsiosan murtumien sekä kyynärpään sijoiltaanmenon ilmaantuvuuksien muutoksia ja kyynärpään sijoiltaanmenoon liittyvien sisemmän sivunastan murtumien eri hoitolinjojen tuloksia.

Tutkimuksen aineisto koostui Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1996–2015 hoidetuista 0–15-vuotiaista lapsipotilaista. Muutokset hoitolinjoissa analysoitiin taannehtivasti. Tyypin 3 suprakondylaarimurtumien leikkaustekniikan yksityiskohtia verrattiin kirjallisuudessa annettuihin suosituksiin, ja asennon pitävyys analysoitiin taannehtivasti potilasaineistosta. Murtumien ja kyynärpään sijoiltaanmenon ilmaantuvuudet laskettiin käyttämällä Tilastokeskuksen ilmoittamaa väestömäärää. Sisemmän sivunastan murtumien osalta vertailtiin keskenään aineistosta ilmeneviä eri hoitolinjojen tuloksia.

Tutkimuksen päätulos oli, että lasten olkaluun ylä- ja varsiosan murtumien hoitaminen leikkauksella lisääntyi, vaikka murtumien vaikeusaste ei muuttunut. Lisäksi havaittiin, että leikkaushoidon tulokset olivat hyviä suprakondylaarimurtumien lateraalipuolen leikkaustekniikassa, jos kiinnitykseen käytettävät metallipiikit oli asetettu suositusten mukaisesti. Tutkimuksen muita keskeisiä löydöksiä oli, että lasten olkaluun ylä- ja varsiosan murtumien sekä kyynärpään sijoiltaanmenon ilmaantuvuus pysyi tasaisena, ja sisemmän sivunastan murtumien sekä leikkaus- että konservatiivinen hoito tuottivat hyviä tuloksia.

Osajulkaisut / Original papers

Osajulkaisut eivät sisälly väitöskirjan elektroniseen versioon. / Original papers are not included in the electronic version of the dissertation.

1. Hannonen, J., Hyvönen, H., Korhonen, L., Serlo, W., & Sinikumpu, J.-J. (2019). The incidence and treatment trends of pediatric proximal humerus fractures. BMC Musculoskeletal Disorders, 20(1), 571. https://doi.org/10.1186/s12891-019-2948-7

   Rinnakkaistallennettu versio / Self-archived version

2. Hannonen, J., Sassi, E., Hyvönen, H., & Sinikumpu, J.-J. (2020). A shift from non-operative care to surgical fixation of pediatric humeral shaft fractures even though their severity has not changed. Frontiers in Pediatrics, 8, 580272. https://doi.org/10.3389/fped.2020.580272

   Rinnakkaistallennettu versio / Self-archived version

3. Hannonen, J., Pokka, T., Serlo, W., & Sinikumpu, J.-J. (2021). Lateral-only kirschner-wire fixation of type-3 supracondylar humerus fractures in children with a special attention to technical issues. Scandinavian Journal of Surgery, 110(2), 258–264. https://doi.org/10.1177/1457496920908770

4. Hyvönen, H., Korhonen, L., Hannonen, J., Serlo, W., & Sinikumpu, J.-J. (2019). Recent trends in children’s elbow dislocation with or without a concomitant fracture. BMC Musculoskeletal Disorders, 20(1), 294. https://doi.org/10.1186/s12891-019-2651-8

   Rinnakkaistallennettu versio / Self-archived version