Esipuhe

Käsillä olevassa julkaisussa tuomme esiin Perheen erossaolon ylisukupolvinen muistaminen -tutkimushankkeen (Suomen Akatemia, 2019–2023, päätösnumero 344527) keskeisimpiä tuloksia.

Kiitämme lämpimästi jokaista tähän tutkimukseen osallistunutta inkeriläistaustaista kyselyyn vastannutta ja elämäkerralliseen haastatteluun osallistunutta. Ilman heidän panostaan tämä inkeriläisten jälkeläisten hyvinvointiin ja perhemuisteluun keskittynyt hanke olisi ollut mahdoton toteuttaa.

Hankkeessa kerätty tutkimusaineisto on avannut uusia väyliä inkeriläisten piiloon jääneiden kokemusten ja laajemmin heidän sosiaalihistoriansa tutkimukselle. Perhemuistojen kerääminen on mahdollistanut inkeriläisten historian tarkastelun heidän omista lähtökohdistaan. Tämä näkökulma on aiemmassa tutkimuksessa jäänyt monilta osin huomiotta, koska tutkimus on pitkälti nojautunut suomalaisten viranomaisten tuottamaan materiaaliin. Perhemuistojen tutkimus tuo esiin inkeriläisten 1900-luvun historian vaiherikkauden ja inkeriläistaustaisen yhteisön moninaisuuden. Nämä ovat jääneet jossain määrin varjoon myös inkeriläisten muistelmakirjallisuudessa ja heidän lähettämiensä kirjeiden tutkimuksessa.

Monia inkeriläistaustaisia yhdistää perheitä koetellut vaino ja syrjintä. Eri maissa asuvat inkeriläiset ovat joutuneet piilottamaan etnisen taustansa, syntyperänsä tai kansalaisuutensa selviytyäkseen arkielämässä, sopeutuakseen uuteen yhteiskuntaan tai jopa pysyäkseen hengissä. Tutkimuksemme osoittaa, että tällaisilla perheissä sanallisesti tai sanattomasti jaetuilla kokemuksilla, tai niistä vaikenemisella, on ylisukupolvisia vaikutuksia jälkipolvien hyvinvointiin. Nämä kokemukset vaikuttavat monella tapaa myös eri maissa asuvien perheenjäsenien yhteydenpitoon. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, poliittisesti kiristynyt tilanne Venäjällä sekä Venäjää ja sen kansalaisia koskevien asenteiden koveneminen ovat tuoneet esiin, miten tärkeää on tutkia ennakkoluulojen pitkiä jälkiä ja perheiden pakotettua hajoamista sodan, vainojen ja pakolaisuuden seurauksena.

Moni inkeriläistaustainen toivoo, että inkeriläisten perheiden historiaa tunnettaisiin paremmin ja sitä myös käsiteltäisiin julkisesti. Tässä hankkeessa jaetut inkeriläisten kokemukset havainnollistavat jokaisen inhimillistä tarvetta tulla nähdyksi ja muistetuksi omalla tarinallaan.

Osa tutkimuksen haastatteluista arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistoon vuoden 2023 aikana. Kiitämme SKS:n yhteistyökumppaneita, erityisesti Maiju Kortetta, hankkeemme tukemisesta. Kiitämme Taisto Raudalaista avusta kyselyaineiston keruussa Virossa ja Kristel Edelmania, jonka työpanos ja asiantuntemus mahdollistivat tutkimuksen vironkielisten haastatteluiden ja kyselyiden toteutuksen. Kyselyaineisto arkistoidaan Tietoarkistoon. Toivomme, että inkeriläisyyden tutkimus jatkuu arkistoaineistoja hyödyntämällä myös tämän hankkeen päätyttyä. Kiitokset myös Aleksi Huhdalle tärkeästä panoksesta hankkeen suunnitteluvaiheessa, hankkeen ohjausryhmälle sekä Oulun yliopiston ja Siirtolaisuusinstituutin kollegoille tuesta läpi hankkeen toteutuksen. Lopuksi haluamme osoittaa lämpimät kiitoksemme Sarianna Kranzille ja Pertti Alanteelle, jotka ovat antaneet taidettaan julkaisun kuvitukseksi.