Tiivistelmä

Sosiaaliset eli ihmisten väliset suhteet ja terveys ovat olleet pitkään tieteellisen tutkimuksen kohteena, mutta sosiaalisen pääoman käsite nousi terveystutkimuksessa esiin vasta 1990-luvulla. Sosiaalista pääomaa tutkitaan usean eri tieteenalan piirissä, mutta määritelmästä ei olla yksimielisiä; sen kuitenkin ajatellaan tuottavan hyötyjä, muun muassa parempaa hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaalinen pääoma koostuu useasta eri alakäsitteestä ja yleensä se tarkoittaa ihmissuhteista saatavia resursseja, jotka koostuvat sosiaalisista verkostoista (rakenne) sekä niissä jaetuista arvoista, uskomuksista, käsityksistä ja asenteista (sisältö), kuten luottamus ja vastavuoroisuus. Sosiaalista pääomaa tutkitaan sekä yksilön ominaisuutena (kuinka yksilöt hyötyvät) että yhteisön ominaisuutena (miksi jotkut yhteisöt pärjäävät toisia paremmin). Yksilötason sosiaalista pääomaa mitataan yksilön sosiaalisina verkostoina ja niiden sisältönä, mm. luottamuksena. Yhteisöllisessä sosiaalisessa pääomassa taas mitataan yhteisöjen, esim. alueiden, ominaisuuksia. Kehittämämme uuden teoreettisen mallin mukaan vakavaan tai pitkäaikaiseen somaattiseen sairauteen sairastuneiden sosiaalista pääomaa tutkittaessa yksilötason sosiaalinen pääoma tulee jakaa yleiseen ja tilannesidonnaiseen eli sairausspesifiin pääomaan. Jälkimmäisen sosiaalisen pääoman rakenteen muodostavat ne sosiaaliset verkostot, joiden kanssa henkilö on ollut vuorovaikutuksessa sairautensa johdosta. Se muodostuu henkilöllä jo ennen sairautta olleen sosiaalisen pääoman pohjalta sekä niistä sosiaalisista verkostoista ja niiden sisällöstä, jotka syntyvät sairauden ja sen hoitojen seurauksena. Sairastumisen aiheuttama muutos sosiaalisissa verkostoissa johtaa sairauspesifin sosiaalisen pääomaan muodostumiseen. Selkeytämme mallissamme myös eri luottamuskäsitteiden vaikutusta sosiaalisen pääoman osatekijöinä.