Tiivistelmä

Käsittelen artikkelissani apostrofin käyttöä Paavo Rintalan romaanissa Sarmatian Orfeus (1991). Rintalan romaani on rakennettu kertojan ja tämän pitkäaikaisen runoilijaystävän Johannes Bobrowskin poissaolon välisen pitkän tekstidialogin ympärille. Väitän, että tästä intensiivisestä dialogismista huolimatta apostrofi toimii metatekstuaalisesti niin, että se pikemminkin lisää poissaoloa kuin luo läsnäolon illuusion. Tämä käy vieläkin selvemmäksi, kun apostrofia käytetään puhuttaessa henkilöistä, jotka ovat kuolleita tai elottomista ja abstrakteista asioista, kuten huhtikuussa. Apostrofia käytetään myös useilla tekstitasoilla. Ensimmäinen on Johannes Bobrowskin runojen taso, joista kolme Rintala on kääntänyt kokonaisuudessaan. Toinen taso on kertoja, joka puhuu niin Bobrowskille ja muille historiallisille henkilöille, kuten Henri Beyle / Stendhal, kuin abstrakteille kokonaisuuksille. Kolmas taso on kirjan kansi, joka kuvaa Bobrowskin kirjettä ja puhuttelee siten lukijaa. Väitän, että vaikka teksti luo voimakkaan jännitteen dialogismin ja poissaolon välillä, lukijaa houkutellaan samanaikaisesti tuntemaan empatiaa muiden tarinoita kohtaan, säilyttää kuitenkin kriittisen etäisyyden, jota tarvitaan aitoon eettiseen pohdintaan. Toisten tarinat ja muukalaisuus säilyttävät itsenäisyytensä, mutta samalla ne tarjoavat lukijalle entistä parempia mahdollisuuksia eettiseen pohdintaan oman historiallisen rajoitetun näköalansa ulkopuolella.