Abstrakti

Artikkeli käsittelee Utsjoen Ylä-Tenolla sijaitsevan kolmen kylän saamelaisten paikkoihin ja maisemaan liittyvää perinnettä sekä paikannimien ja paikkoihin liittyvän perinteen suhdetta 1900-luvulla. Analyysin teoreettisena kehyksenä on kognitiivinen kielen- ja kulttuurintutkimus. Tärkeimpänä tutkimusaineistona ovat ns. Talvadas-projektin suomen- ja pohjoissaamenkieliset äänitteet 1960- ja 1970-luvuilta sekä omat kokemukset ja kenttätyöt alueella vuodesta 1996 alkaen. Aineistoa tarkastellaan emic-näkökulmasta: paikallisia perinnetermejä käyttäen ja kertojien omia tulkintoja kunnioittaen. Artikkelista käy ilmi, että Ylä-Tenon saamelaisten paikkoihin liittyvä perinne on hyvin monimuotoista. Sille on tyypillistä voimakas side kunkin perheen suvun maihin sekä kerronnan perustuminen omakohtaisiin kokemuksiin, jota muitalus-genren yleisyys kuvaa. Paikannimet asettuvat paikkaperinteen rinnalla vähäisempään rooliin kuin arkikokemuksen perusteella voisi arvella: ne ovat vain yksi paikan merkitysverkoston osista muiden joukossa.