University of Oulu

Kyröläisten juuret : nimistöhistoriallinen tutkimus Kyrönjokilaakson asutuksesta keskiajalta 1600-luvulle

Saved in:
Author: Leiviskä, Matti1,2
Organizations: 1University of Oulu Graduate School
2University of Oulu, Faculty of Humanities, History
Format: ebook
Version: published version
Access: open
Online Access: PDF Full Text (PDF, 85.3 MB)
Persistent link:
Language: Finnish
Published: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2022
Publish Date: 2022-12-13
Thesis type: Doctoral Dissertation
Tutor: Docent Matti Enbuske
Professor Emeritus Harri Mantila
Reviewer: Doctor Suvianna Seppälä
Docent Sirkka Paikkala
Opponent: Professor Georg Haggrén


This research project uses onomastic methods in order to obtain new insights into the settlement history of the Kyrönjoki River Valley, a key river valley in the Southern Ostrobothnian province. The research examines developments from the earliest settlement stages into the mid-seventeenth century. The central research questions are as follows: How can onomastic research methods help to understand the settlement history of the Kyrönjokilaakso region, especially when applied to settlement names? What was the extent of settlement in the river valley at the onset of the early modern period and how did it develop into the mid-seventeenth century? How do the settlement histories of the different parts of the river valley differ from one another and why? Who were the settlers of these different parts and what were their origins? In order to obtain an overall picture of the research area and to fill in knowledge gaps regarding the earliest stages of settlement, I have examined tax records from the earliest period up until the end of the seventeenth century. These tax records document the farmsteads in the river valley. Earliest attestations of farmstead names can in turn be used to map the earliest settlement of the area.

When the earliest tax records were created in the mid-sixteenth century, the Kyrönjoki River Valley was already strongly inhabited from the seacoast to the headwaters. Over 530 taxed farmsteads were listed in the area between Merikaarto and Jalasjärvi alone. In this respect the Kyrönjoki differs from many other Ostrobothnian rivers, where settlements were typically located along the sea coast. Only in the case of the northern rivers of Tornionjoki and Kemijoki was such dense settlement to be found so far upriver. The tax records themselves cannot reveal the origins of settlement in the Kyrönjoki River Valley. They can only reveal that inhabitation in the river valley stretches back at least into the Middle Ages if not even earlier. Because textual sources from the medieval period are extremely rare in Southern Ostrobothnia, they cannot help untangle matters. The rare medieval sources that do exist attest only to the fact that settlement in the region did not significantly increase between the fifteen century and the mid-sixteenth century, which itself attests to the antiquity of settlement in the region. The tax records from the early sixteenth century allude to different tax districts, which in turn may indirectly allude to different stages of settlement. For instance, a tax census in 1548 references three separate tax districts; these are likely the result of different settlement histories.

The absence of early textual sources in Southern Ostrobothnia is not an anomaly; written sources in Finland are generally scarce in the medieval period and typically begin much later than in Scandinavia or elsewhere in Europe. In similar vein, archeological evidence is notably poorer in northern Finland than it is in southern Finland, which perhaps tells more about the focus of such research in Finland. The scarcity of textual and archaeological evidence is the central reason why the present research focuses squarely on toponymic evidence: placenames are the only source material that is widely available and ubiquitous for northern Finland. When used properly, toponymy can indeed shed light on many questions that traditional sources cannot answer. This is often the case when there is a complete lack of source material.

With the help of placenames, especially those that pertain to the oldest villages and farmsteads, several layers of settlement history and inheritance can be discerned in the Kyrönjoki River Valley. These layers can be placed in a relational chronological order, but I have also attempted to tentatively place them in an absolute chronology.

In light of the evidence I have examined, it appears that the toponymy of the Kyrönjoki River Valley is predominantly Finnish; the earliest recorded placenames indicate a Finnish-speaking presence. Placenames in the upper reaches of the river include possible Saami-language elements, but their preponderance in the research data is very low. I have not, however, examined the total toponymic evidence in the river valley, having limited my inquiries to those habitation names attached to the oldest villages and farmsteads. For that reason, the research results cannot necessarily be considered the final word.

A remarkable proportion of the name constructions used in settlement placenames in the Kyrönjoki River Valley are indigenous and occur only in the Southern Ostrobothnian region, often only in one parish. Notable here is that these indigenous placenames very often include foreign elements, mostly of Scandinavian or German origin. It appears that from a very early, likely prehistoric, stage the Kyrönjoki River Valley has had strong direct links not only to Scandinavia but also to the southern shores of the Baltic Sea and the modern area of Germany.

In addition to indigenous name forms, the placenames of the Kyrönjoki River Valley also include many name constructions that seem to have been imported from elsewhere in Finland. Very many of these placenames have come from the Satakunta region, and notable similarities can be seen with the central and upper areas of Satakunta. Similarities with the core areas of Häme are somewhat rarer. Häme-Satakunta placenames can in practice be found along the entire Kyrönjoki River, from the river delta to the headwaters. These placenames are rare only in the immediate vicinities of the churches of Isonkyrö and Vähäkyrö, where Southern Ostrobothnian names dominate. An earliest possible link between the river valley and Häme and Satakunta can perhaps be dated to the eleventh century. Emigration from upper Satakunta indeed continued well after the period under investigation in the present study, and therefore some of the river valley’s Häme-Satakunta placenames may be very recent indeed.

A small but notable mark on the history of the Kyrönjoki River Valley was left by settlers from Lower Satakunta and Proper Finland in the southwest. Their influence was most prominent in the environs of the lower reaches of the river valley. Similarly, eastern Finns, coming from the direction of Savonia and Karelia, left an imprint on the toponymy of the river valley’s upper reaches. The effects of eastern Finns on the placename history of the Kyrönjoki River Valley were small, however. Quite simply put, there was little room for newcomers even in the headwater areas, as inhabitants from Upper Satakunta and from the older villages of Kyrö parish were already expanding into the same area.

The number and proportion of indigenous Southern Ostrobothnian placenames grew in the Kyrönjoki River Valley over the course of the sixteen and seventeenth centuries. In turn, name constructions imported or otherwise influenced by elsewhere in Finland saw a clear decline, with the exception of names from eastern Finland.

On the basis of my findings, the settlement history of the Kyrönjoki River Valley has been a long and many stranded process that has left many different traces in the toponymy of the region. Within the settlement toponymy, several different layers can clearly be discerned regarding the different phases of settlement. On this evidence it is clear that the settlement of the river valley cannot have occurred as a one-off in-flux of people from a specific region; rather, the settlement and placename culture have slowly formed upon an earlier foundation, the result of various influences and emigrations from many directions. The toponymy of the region quite clearly evidences that the Kyrönjoki River Valley was never entirely depopulated but that the region has been continuous inhabited since prehistoric times, as is the case in Finland more generally.

Alongside the placename history, the Kyrönjoki River Valley also contains a unique and indigenous personal name culture. The given names commonly used in the region are quite often based on farmstead names, which in turn are often based on the first name of the farmstead’s founder. These given names tended to migrate with the inhabitants of the farmstead when they moved to a new locale. The same phenomenon can be seen amongst settlers who moved from Upper Satakunta to the Kyrönjoki River Valley. However, farmstead names in the oldest areas of the river valley were typically so firmly established that they were not displaced by the given names of newcomers. Only in cases where a farmstead was subdivided, and thus where a new name was needed for the new farm, were the names of newcomers taken into use as placenames. To my mind, the given names that appear in the records in the sixteenth and seventeenth centuries are cause to reconsider the relationship between western Finnish given names and eastern Finnish surnames. Was there a clear distinction between them even at this early stage?

What was it that attracted new peoples, hunters, merchants and settlers to this Ostrobothnian river valley, over and over again? The Kyrönjoki River Valley, up to the oldest villages on the Ilmajoki, is part of the so-called Ostrobothnian grain belt, whose climate was indeed just as favorable to agriculture as was that of southern Finland. Further north on the Bay of Bothnia the climate was clearly more severe. One central attraction to the settlers who moved to the river valley may have been the fur trade, as the river delta had become a trading hub for furs perhaps already in the Iron Age. Traders from Finland and elsewhere travelled along the sea coast to buy the furs which locals procured for them inland. The flourishing trade enticed inland inhabitants from as far away as Satakunta and Häme. Ultimately, the contacts between Southern Ostrobothnia and Upper Satakunta were so tight that we might speak of a contiguous cultural and linguistic area, a fact which is evidenced in place names to this day.

This historical study of the placenames of the Kyrönjoki River Valley indicates that onomastic research methods can provide new knowledge about aspects of settlement history for which textual sources or archaeological evidence are lacking. The result of this study is that the settlement history of a key region in Finland is now clearer. This notwithstanding, the study cannot give definitive answers to all possible questions and there remains the need for further research. Possible further avenues of investigation might include:

• Non-habitational placenames in the Kyrönjoki River Valley. Would research on the region’s other placenames support the findings on settlement placenames? Are there placename layers in the region that are only weakly evidenced in the settlement names or not at all? For instance, there might be notably more Saami names in the upper reaches of the valley.

• Research into the rivers Laihianjoki, Vöyrinjoki and Lapuanjoki. Can the same toponymical layers and development trends that are found in the Kyrönjoki River Valley be found in neighboring river valleys as well? Are their settlement histories similar or different to those of the Kyrönjoki River?

• Comparing Southern Ostrobothnian placenames with Swedish, Scandinavian and other European placenames. Can onomastic methods help to pinpoint the origins of visitors to the region? Did Southern Ostrobothnian names and peoples travel elsewhere?

The toponymy of modern Finland offers many possibilities for new research projects, and the early settlement history of Finnish provinces is a topic that would benefit from additional knowledge. Hopefully, this dissertation will inspire future researchers to embrace placename history. There’s work enough to go around.

see all


Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut asutushistoriallisen nimistöntutkimuksen avulla saada uutta tietoa Etelä-Pohjanmaan keskeisen jokilaakson, Kyrönjokilaakson, asutuksen varhaisvaiheista ja kehityksestä 1600-luvun puoliväliin mennessä. Keskeisiä kysymyksiä tutkimuksessa ovat olleet seuraavat: Mitä paikannimistön, tässä tutkimuksessa varsinkin asutusnimistön, perusteella voidaan päätellä Kyrönjokilaakson asutushistoriasta? Millainen Kyrönjokilaakson asutustilanne oli uudenajan alussa ja miten alueen asuttaminen eteni 1600-luvun puoliväliin mennessä? Miten Kyrönjokilaakson eri osien asutushistoriat eroavat toisistaan ja mistä nämä erot johtuvat? Keitä Kyrönjokilaakson eri osien asuttajat olivat ja mistä he tulivat? Kokonaiskuvan saamiseksi ja vanhan asutuksen paikantamiseksi olen tutkinut vanhimmat verotusasiakirjat aina 1600-luvun lopulle saakka, jolloin alueen kaikki talonnimet kirjoitettiin ensimmäisen kerran veroluetteloihin. Juuri talonnimien avulla vanhin asutus on ollut mahdollista sijoittaa maantieteellisesti oikealle paikalleen.

Kyrönjokilaakso oli voimakkaasti asuttu rannikolta latvavesille saakka jo 1500-luvun puolivälissä, kun ensimmäiset veroluettelot alueelta laadittiin. Merikaarron ja Jalasjärven väliseltä alueelta löytyi jo tuolloin yli 530 verotettua taloa. Tässä suhteessa Kyrönjokilaakso poikkesi monista Pohjanmaan jokilaaksoista, sillä useimmissa niistä asutus keskittyi rannikon tuntumaan. Ainoastaan Peräpohjolassa, Tornionjoen ja Kemijoen varrelta, asutusta löytyi jokilaakson yläosia myöten. Veroluettelot itsessään eivät paljasta, mistä Kyrönjokilaakson asutus oli peräisin. Niiden perusteella voidaan ainoastaan todeta, että asutus oli vanhaa, vähintään keskiaikaista mutta luultavasti vielä vanhempaa. Keskiaikaisia asiakirjalähteitä on Etelä-Pohjanmaalta äärimmäisen vähän, joten niistäkään ei ole suurta apua asian selvittämisessä. Harvojen keskiaikaisten lähteiden perusteella voidaan todeta vain se, ettei asutus ollut merkittävästi voimistunut 1400-luvun alun ja 1500-luvun puolivälin välillä, mikä omalta osaltaan osoittaa asutuksen vanhuutta. Ensimmäisistä 1500-luvun veroluetteloista voidaan havaita erilaisia verotusalueita, jotka antavat epäsuoria viitteitä alueen keskiaikaisen asutuksen vaiheista. Esimerkiksi vuoden 1548 nokkaveroluettelosta voidaan erottaa kolme erilaista verotusaluetta, jotka todennäköisesti olivat seurausta näiden alueiden erilaisesta asutushistoriasta.

Lähteiden niukkuudessa Etelä-Pohjanmaa ei lopulta suuresti poikkea muusta Suomesta, sillä koko nykyisen Suomen alueelta kirjallisia lähteitä on yleensäkin vähän ja ne alkavat myöhään Skandinaviaan tai muuhun Eurooppaan verrattuna. Arkeologista aineistoa on Pohjois-Suomesta huomattavasti vähemmän kuin Etelä-Suomesta, mikä kertoo ehkä eniten siitä, mihin tutkimus on Suomessa painottunut. Kirjallisten ja arkeologisten lähteiden puuttuminen on keskeinen syy siihen, miksi tämä tutkimus on painottunut nimenomaan nimistöön: Paikannimet ovat ainoa lähdeaineisto, jota on Pohjois-Suomessakin käytettävissä runsaasti ja alueellisesti kattavasti. Oikein käytettynä paikannimistö voikin antaa selvyyttä sellaisiin asutushistorian kysymyksiin, joihin muut lähteet eivät anna vastauksia. Näin on varsinkin silloin, kun muut lähteet lähes kokonaan puuttuvat.

Paikannimien, etenkin vanhojen kylännimien ja talonnimien, perusteella Kyrönjokilaaksossa voidaan erottaa useita eri alkuperää olevia asutuksen kerrostumia. Nämä kerrostumat on mahdollista asettaa vähintään suhteelliseen kronologiseen järjestykseen, mutta olen pyrkinyt antamaan niille myös karkean absoluuttisen ajoituksen.

Kyrönjokilaakson luontonimistö on ainakin tutkimani aineiston valossa lähes yksinomaan suomalaista, joten vanhin nimistöön jälkiä jättänyt asutus on ollut täällä suomenkielistä. Jokilatvoilla nimistöstä löytyy myös mahdollinen saamenkielinenkin elementti, mutta sen osuus jäi tutkimassani aineistossa hyvin heikoksi. En kuitenkaan tutkinut Kyrönjokilaakson luontonimistöä kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan siltä osin kuin sitä sisältyy vanhimpiin kylän ja talonnimiin. Siksi tämän tutkimuksen tulokset eivät välttämättä ole lopullisia.

Merkittävä osa Kyrönjokilaakson asutusnimissä käytetyistä nimimuodoista on omaperäisiä, vain Etelä-Pohjanmaalla tai yksinomaan jossain sen kolmessa pitäjässä esiintyviä. Huomattavaa on, että omaperäisestä nimistöstä löytyy erittäin paljon vierasperäisiä, etenkin skandinaavisia ja saksalaisia, nimiaineksia. Näyttää siltä, että Kyrönjokilaaksosta on ollut paljon suoria yhteyksiä Skandinaviaan mutta myös Itämeren etelälaidalle nykyisen Saksan alueelle jo hyvin varhaisessa vaiheessa esihistoriallisella ajalla.

Omaperäisten nimimuotojen lisäksi Kyrönjokilaakson asutusnimistöön sisältyy hyvin paljon myös sellaisia nimimuotoja, jotka näyttävät levinneen alueelle muualta Suomesta. Erityisen paljon niitä on saatu Satakunnan suunnalta. Nimistön yhtäläisyydet painottuvat varsinkin Satakunnan keski- ja yläosiin. Hämeen ydinalueiden kanssa yhtäläisyyksiä on vähemmän. Hämäläis-satakuntalaista nimistöä löytyy käytännössä koko jokilaakson alueelta latvoilta rannikon tuntumaan saakka. Harvemmassa niitä on ainoastaan Isonkyrön ja Vähänkyrön kirkon tienoilla, joiden luona omaperäistä eteläpohjalaista nimistöä on eniten. Vanhimmilta osiltaan Hämeen ja Satakunnan suunnan yhteydet voisivat ajoittua ehkä 1000-luvulle. Uudisasutus Ylä-Satakunnan suunnalta jatkui vielä tutkittuna ajanjaksonakin, joten osa hämäläis-satakuntalaisesta nimistöstä voi olla melko nuortakin.

Pienen mutta erottuvan panoksensa Kyrönjokilaakson asuttamiseen antoivat Lounais-Suomesta tulleet varsinaissuomalaiset ja alasatakuntalaiset. Heidän vaikutuksensa nimistössä on voimakkainta aivan jokilaakson alaosissa. Vastaavasti jokilatvoilla oman näkyvän nimikerrostumansa jättivät itäsuomalaiset, Savon ja Karjalan suunnalta tulleet uudisasukkaat. Itäsuomalaisten osuus Kyrönjokilaakson asuttamisessa jäi kuitenkin nimistön valossa varsin vähäiseksi. Heille ei yksinkertaisesti ollut tilaa edes jokilatvoilla, jossa uudisasunnoilleen etsivät paikkaansa myös kyröläiset ja yläsatakuntalaiset.

Omaperäisten, eteläpohjalaisten nimimuotojen määrä ja suhteellinen osuus Kyrönjokilaaksossa kasvoi edelleen 1500- ja 1600-luvun kuluessa. Sen sijaan vierasperäisten ja muualta Suomesta saatujen nimimuotojen kehitys kulki päinvastaiseen suuntaan, Itä-Suomeen viittaavia nimiä lukuun ottamatta.

Tutkimukseni perusteella Kyrönjokilaakson asutushistoria on ollut hyvin monivaiheinen ja pitkäaikainen prosessi, joka on jättänyt monenlaisia jälkiä alueen nimistöön. Eri vaiheiden jäljiltä Kyrönjokilaakson asutusnimistössä erottuu edelleen selvästi erilaisia kerrostumia. Tämän perusteella on selvää, ettei alueen asutus ole voinut syntynyt yhdellä kertaa muualta tulleesta väestöstä, vaan asutus ja myös nimikulttuuri ovat muodostuneet vähitellen vanhan pohjan päälle eri suunnilta tulleiden vaikutteiden ja asutusvirtausten seurauksena. Nimistön perusteella vaikuttaa varsin selvältä, ettei Kyrönjokilaakso ole missään vaiheessa kokonaan tyhjentynyt vaan asutus on jatkunut katkeamatta esihistorialliselta ajalta lähtien, kuten se on tehnyt suurimmassa osassa Suomea.

Asutusnimistön ohella Kyrönjokilaaksossa erottuu varsin omaperäinen henkilönnimikulttuuri. Tutkimusalueella käytetyt lisänimet perustuivat hyvin usein talonnimiin, jotka taas usein pohjautuivat talon perustajan etunimeen. Nämä lisänimet seurasivat talon asukkaita heidän muuttaessaan uudelle alueelle. Sama ilmiö on havaittavissa Ylä-Satakunnasta Kyrönjokilaaksoon muuttaneiden uudisasukkaiden kohdalla. Vanhan asutuksen alueella talonnimet olivat kuitenkin niin vahvoja, etteivät uusien tulokkaiden lisänimet pystyneet niitä syrjäyttämään. Tulokkaiden nimiä otettiin yleensä käyttöön vain silloin, kun taloja jaettaessa tarvittiin uudelle talonosalle myös uusi nimi. Kyrönjokilaaksossa 1500- ja 1600-luvun lähteissä esiintyvät lisänimet antavat mielestäni aihetta edelleen pohtia länsisuomalaisten lisänimien ja itäsuomalaisten sukunimien välistä suhdetta. Oliko niiden välillä todellisuudessa kovin suurta eroa vielä tässä vaiheessa?

Mikä sitten houkutti uusia väestöryhmiä, eränkävijöitä, kauppiaita ja uudisasukkaita yksi toisensa perään juuri tähän Pohjanmaan jokilaaksoon? Kyrönjokilaakso oli Ilmajoen vanhimpia kyliä myöten niin sanottua vilja-Pohjanmaata, joka oli ilmastonsa puolesta yhtä suotuisaa aluetta maanviljelykselle kuin Etelä-Suomikin. Merenkurkun pohjoispuolella olot olivat selvästi ankarammat. Yksi keskeinen houkutin kaikille Kyrönjokilaaksoon tulijoille saattoivat olla turkikset, joiden kaupan solmukohdaksi Kyrönjoen suu muodostui ehkä jo rautakaudella. Vierasperäiset ja kotimaiset kauppiaat tulivat merta myöten ostamaan turkiksia, joita sisämaan asukkaat heille hankkivat. Kukoistava kauppapaikka houkutti paikalle sisämaan väkeä Satakuntaa ja Hämettä myöten. Lopulta kanssakäyminen muodostui niin tiiviiksi, että Etelä-Pohjanmaasta ja Ylä-Satakunnasta muodostui joksikin aikaa kieleltään ja kulttuurilta yhtenäinen alue, mikä heijastuu nimistössä edelleen.

Kyrönjokilaakson nimistöhistoriallinen tutkimus osoittaa, että paikannimistön avulla on mahdollista saada uutta tietoa sellaisten alueiden asutushistoriasta, joista asiakirjatiedot ja arkeologinen aineisto ovat puutteellisia. Tämän tutkimuksen myötä yhden koko Suomen kannalta keskeisen alueen asutushistoria on taas hieman selkeämpi. Silti tämäkään tutkimus ei anna lopullisia vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan jatkotutkimukselle on edelleen tarvetta. Jatkotutkimuksen kohteena voisivat olla seuraavat:

• Kyrönjokilaakson koko luontonimistö. Tukeeko alueen luontonimistön laajempi tutkimus asutusnimistön pohjalta tehtyjä havaintoja? Löytyykö alueelta sellaisia nimistökerrostumia, joita asutusnimistössä on vain vähän tai ei lainkaan? Esimerkiksi saamenkielistä nimistöä voisi löytyä jokilatvoilta huomattavasti enemmän.

• Laihian-, Vöyrin- ja Lapuanjoen nimistöhistoriallinen tutkimus. Voidaanko naapurijokilaaksoissa erottaa samanlaisia nimistön kerrostumia ja kehityslinjoja kuin Kyrönjokilaaksossa? Onko niiden asutushistoria yhteneväinen vai poikkeava Kyrönjokilaaksoon verrattuna?

• Etelä-Pohjanmaan nimistön vertaaminen Ruotsin, Skandinavian ja muun Euroopan nimistöön. Voidaanko nimistön avulla tarkentaa alueelle saapuneiden vieraiden vaikutteiden lähtöseutuja tai onko eteläpohjalaista nimistöä ja asukkaita päätynyt muualle?

Nykyisen Suomen alueen paikannimistö tarjoaa paljon mahdollisuuksia uusille tutkimushankkeille, sillä tarkennettavaa riittäisi kaikkien vanhojen maakuntien varhaisessa asutushistoriassa. Toivottavasti tämä tutkimus innostaa uusia tutkijoita nimistöhistorian pariin. Työsarkaa riittäisi kyllä kaikille.

see all

Series: Studia historica septentrionalia
ISSN: 0356-8199
ISSN-L: 0356-8199
ISBN Print: 978-952-9888-71-9
Issue: 87
Type of Publication: G4 Doctoral dissertation (monograph)
Field of Science: 615 History and archaeology
Funding: Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto, Eino Jutikkalan rahasto, Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta, Oulun yliopiston apuraharahasto ja Oulun yliopiston tutkijakoulu.
Copyright information: © Matti Leiviskä ja Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys ry