Abstrakti

Planeetallamme on siirrytty holoseenista uuteen geologiseen aikakauteen: antroposeeniin, ihmisen aikaan. Homo sapiens jättää pysyvän jäljen planeettaamme. Luonnonvarat hupenevat, ilmasto lämpenee ja kuudes sukupuuttoaalto pyyhkii yli maapallon. Kysymme tässä artikkelissa, millainen sivistysideaali voisi vastata antroposeenin ajan haasteisiin. Mitä pitäisi sisällyttää nykyajan ihmisen huolenpidon piiriin ja kuinka oikeudenmukaisuusyhteisön rajat piirretään maailmassa, jossa ihmiset, asiat ja ilmiöt ovat yhä selvemmin keskinäisriippuvaisia? Klassisiin sivistysteorioihin liittyy toive kansalaisen kriittisestä yhteiskunnan osallisuudesta ja humaanimmasta yhteiskunnasta. Henkitieteellisessä sivistysteoriassa sivistys on valmiutta vastata yhteiskunnallisiin ongelmiin ja toimia myönteisen kehityksen puolesta. 1960-luvun jälkeen maailmanlaajuiset ongelmat nousivat sivistysteorioihin, kuten Klafkin kriittis-konstruktiiviseen didaktiikkaan ja Peukertin yhteiskunnallisen muutoksen sivistysteoriaan. Suomalaisissa sivistysteorioissa korostetaan ekososiaalista vastuuta ja kriittistä poliittista tietoisuutta. Hahmottelemamme planetaarisen sivistyksen teoria täsmentää ja vie eteenpäin tätä teoretisointia kiinnittämällä huomiota ihmisen ja muun todellisuuden yhteenkietoutuneisuuteen. Siinä yhdistyy kolme ihmisenä kasvamisen ulottuvuutta: (a) spatiaalinen ulottuvuus (paikallisuus–alueellisuus–maailmanlaajuisuus), (b) temporaalinen ulottuvuus (menneisyys–nykyisyys–tulevaisuus), ja (c) maailmankuvallinen ulottuvuus, joka viittaa inhimillisen ja ei-inhimillisen välisen rajan ylittämiseen (ihmiskeskeisyys–elämäkeskeisyys–ekosysteemikeskeisyys). Toisin sanoen ehdottamamme planetaarinen sivistysideaali ulottaa ihmisen huolenpidon piirin ihmisen toiminnan vaikutusten kokoiseksi. Antroposeenin ajassa se tarkoittaa planetaarista ajattelua, joka pitää sisällään ylisukupolvisuuden lisäksi elollisen ja elottoman maailman välisen rajan ylittämisen.