Korona, uskonto ja valta Tansaniassa |
|
Author: | Kuhanen, Jan1 |
Organizations: |
1Oulun yliopisto |
Format: | article |
Version: | published version |
Access: | open |
Online Access: | PDF Full Text (PDF, 0.2 MB) |
Persistent link: | http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2023062965901 |
Language: | Finnish |
Published: |
Suomen rauhantutkimusyhdistys,
2022
|
Publish Date: | 2023-06-29 |
Description: |
AbstraktiUusi koronaviruspandemia on saanut osan maailman maista turvautumaan poikkeuksellisiin ratkaisuihin pandemian pysäyttämiseksi. Hallitusten reaktiot ja toimet ovat vaihdelleet tiukoista sulkutoimenpiteistä lähes täydelliseen rajoitusten puuttumiseen, kansanterveyden asiantuntijoiden pätevyyden ja tieteellisen tiedon kyseenalaistamiseen ja pandemian uskonnollistamiseen. Esimerkiksi itäafrikkalaisessa Tansaniassa valtiojohdon ajamilla koronatoimilla oli mittavia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tansaniassa koronaepidemia politisoitui osaksi sisäpoliittista valtakamppailua istuvan presidentin ja opposition välillä. Presidentti John Magufulin ajama, uskoa painottava koronanäkemys muodostui maan viralliseksi linjaksi, jota hyödynnetiin hallituksen vastaisten toimijoiden identifioinnissa ja vaientamisessa. Lokakuun 2020 vaaleissa Magufuli ja valtapuolue Chama Cha Mapinduzi saivat murskavoiton, joka sinetöi niiden valta-aseman. Koronaepidemian uskonnollistaminen Tansaniassa tapahtui maan kristillisten valtakirkkojen myötävaikutuksella. Lopulta epidemian toinen aalto rikkoi politiikan ja uskonnon yhteisrintaman pakottaen kirkot asettamaan jäsentensä terveyden taloudellisten ja poliittisten hyötynäkökulmien edelle. Keväällä 2021 Tansania oli yhä vailla selkeää kansallista strategiaa koronan pysäyttämiseksi. see all
|
Series: |
Kosmopolis |
ISSN: | 1236-1372 |
ISSN-E: | 2814-5070 |
ISSN-L: | 1236-1372 |
Volume: | 52 |
Issue: | 2 |
Pages: | 86 - 99 |
Type of Publication: |
A2 Review article in a scientific journal |
Field of Science: |
520 Other social sciences |
Subjects: | |
Copyright information: |
© 2022 Jan Kuhanen. Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä. |
https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ |