JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkin työssäni, mitä muinaiskreikaksi kirjoitettu Hippiatrika-teos kertoo myöhäisantiikin hevoslääketieteestä ja sen harjoittajista. Hippiatrikan lähdeteoksina ovat seitsemän hevoslääkinnässä mukana olleen henkilön kirjeet tai muut aiheesta kirjoitetut tekstit. Nämä henkilöt ovat eläneet 200–400-luvuilla jKr. Vähän myöhemmin tuntematon taho on kerännyt näiden hevoslääkäreiden tai asiasta kiinnostuneiden amatöörien tekstit yhteen ja tätä koostetta on alettu kopioida ja tehdä siitä eri versioita sydänkeskiaikana. Hippiatrikaa on tutkittu varsin vähän. Aihe ei ole ollut laajoja piirejä kiinnostava, mutta suurena syynä tutkimuksen vähäisyyteen on teoksen kieli; muinaiskreikan osaaminen ei ole yleistä, ja koska teoksesta ei ole englannin- tai saksankielistä käännöstä, on se jäänyt marginaaliin. Hippiatrikan lähdemiehistä yksi kohoaa ylitse muiden merkittävyydessään: Vähä-Aasiasta kotoisin oleva Rooman armeijan hevoslääkäri Apsyrtos. Hänen kirjeensä muodostavat valtaosan koko Hippiatrikan sisällöstä, ja hänen asemansa johtavana asiantuntijana tulee ilmeiseksi muiden hevostietäjien vedotessa usein häneen. Kaikilla Hippiatrikan kirjoittajilla oli oman kokemus- tai koulutusperäisen tietonsa lisäksi esikuvia varhaisemmassa antiikissa, kuten Kreikan klassiselta ajalta hevostietäjä Simon ja hevosten kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntija Ksenofon. Muita esikuvia olivat esimerkiksi maatalousaiheisten käsikirjojen kirjoittajat karthagolainen Mago ja roomalainen Columella. Tausta-aineistona olen katsonut tarpeelliseksi käsitellä melko laajasti antiikin yleistä aatteellista ilmapiiriä, mitä tulee eläinten oikeuksiin ja niiden kohteluun. Esittelen kreikkalaisen ja roomalaisen katsantokannan eroja, ja kristinuskon voiton mukanaan tuomia muutoksia eläinten asemaan. Oma tutkimukseni keskittyy Apsyrtoksen kirjeiden analysointiin ja työssäni olen pyrkinyt löytämään — mikäli mahdollista — selittäviä tekijöitä hänen näkemyksiinsä hevosten vaivojen syistä ja niiden hoidosta. Hevoslääketiede näyttäytyy paljon käytännöllisemmältä ja vähemmän teorioihin sitoutuneelta kuin hippokraattisessa humoraaliopissa vahvasti pitäytynyt ihmislääketiede. Antiikin eläinlääketiede otti kuitenkin ideoita ja toimintamalleja ihmislääkäreiltä, ja sillä oli tärkeä asema tuon ajan keskeisen ”sotakoneen”, kilpaeläimen ja postin nopean kulkemisen takaajan, hevosen, toimintakykyisenä pitämisessä vähäisinekin mahdollisuuksineen.