JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkielma käsittelee vegetarismia Suomessa vuosina 1900–1929. Tutkimusajanjaksolla riittävän ravinnon saanti oli yhteiskunnallinen ongelma, joten vegetaristinen ruokavalio vaati mahdollisuutta valita haluttu ruokavalio. Tietoa vegetarismista eli kasvisruokavaliosta saatiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sanomalehdistä, yksityisten henkilöiden sekä kirjallisuuden kautta. Vaikutteita saatiin erityisesti Saksasta ja Ruotsista. Käytetty lähdeaineisto on koottu tutkimusajanjaksolla julkaistuista vegetarismia käsittelevistä aikakauslehdistä ja kirjallisuudesta. Erityisen tärkeäksi lähteeksi muodostui vuosina 1910–1932 ilmestynyt Terveys, josta tuli vuonna 1913 perustetun Suomen Vegetaristisen yhdistyksen äänenkannattaja. Sekä Terveyden että Suomen Vegetaristisen yhdistyksen kantavia voimia oli Anna Kurimo (1869–1938), joka myös käänsi vegetaristista kirjallisuutta. Toinen merkittävä vaikuttaja oli Alli Trygg-Helenius (1852–1926), joka tunnetaan erityisesti raittius- ja siveellisyystyöstään. Trygg-Helenius oli mukana perustamassa Suomen Vegetaristista yhdistystä. Lisäksi tohtori E. W. Lybeck (1864–1919) vaikutti erityisesti vegetarismin terveyskäsitysten muodostumisessa. Huomion arvoista suomalaisen vegetarismin varhaisissa vuosissa on sen yhteydet sekä kotitalousneuvontaan että terveysvalistukseen. Terveyteen vegetarismi kytkeytyi vaihtoehtoisen terveydenhoidon kautta. Erityisen vahvana halu lääkkeettömään terveydenhoitoon näkyi Terveydessä, jossa korostettiin ruokavalion merkitystä hyvinvoinnille. Lisäksi terveydenhoidossa korostettiin kylpyhoitoja — tämä näkyi esimerkiksi kylpylöiden ja parantoloiden suosiona 1900-luvun alussa. Parantolat sisällyttivät kasvisravinnon osaksi terveydenhoitomenetelmiään. Vegetarismiin kytkeytyi olennaisesti myös raittius, joka ulotettiin koskemaan alkoholin lisäksi myös muita nautintoaineita. Koska ravintotilanne oli osittain puutteellinen, erityisesti työ- ja maaseutuväestön keskuudessa, vegetarismin avulla pyrittiin korjaamaan tilannetta. Kasvisravinto esitettiin taloudellisena ja terveellisenä vaihtoehtona totutulle ja usein yksipuoliselle ravinnolle. Yhtenä ratkaisuna yksipuoliseen ravintoon pidettiin kasvitarhojen perustamista ja hoitoa. Kasvitarhaneuvontaan keskittyivät erityisesti ruustinna Nora Pöyhönen (1849–1938) ja hänen tyttärensä Maiju Pöyhönen (1879–1930). Pöyhöset julkaisivat vuosina 1912–1917 Kodin kaswitarha-nimistä lehteä, jonka painopisteenä oli kasvitarhanhoidon lisäksi vegetarismi. Taloudellisuus korostui ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin elintarviketilanne heikkeni entisestään. Vaikka riittävän ravinnon turvaaminen oli tärkeää, esiin nousi erityisesti Terveyden kirjoittajien keskuudessa tarve korostaa vaikeiden aikojen suomaa mahdollisuutta toimia aatteen hyväksi: ihmisten toivottiin omaksuvan lihaton ruokavalio niin hyvin, ettei lihansyöntiin olisi tarvetta palata olojen parannuttua. Kasvisruokaan painottuvaa kotitalousneuvontaa antoivat vegetaristien lisäksi useat naisjärjestöt, kuten Marttajärjestö. Tällöin vegetarististen toimijoiden työ on jälkeenpäin jäänyt näkymättömiin. Kuitenkin kiinnostus kasvisravintoa kohtaan oli 1910-luvulla voimakasta. Tämän osoittaa Anna Kurimon Kasviskeittokirjan kahden ensimmäisen painoksen (1911, 1918) yhteismäärä, 13 000 kappaletta. Suomen Vegetaristisessa yhdistyksessä oli vuonna 1930 noin 800 jäsentä.