JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitä monikulttuurinen musiikkikasvatus tarkoittaa suomalaisen musiikkikasvatuksen nykyparadigmassa ja minkälaisten diskurssien kautta monikulttuurisen musiikkikasvatuksen sisältö on määrittynyt vuosien 1996–2012 aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kirjallisuuskatsauksesta, jossa perhedytään paradigmaan ja sen muutosprosessiin, ns. tieteellisen vallakumouksen rakenteeseen. Tämän jälkeen käydään läpi konstruktivistiseen oppimikäsitykseen, kulttuuriin, monikulttuurisuuteen ja monikulttuurisuuskasvatukseen liittyviä perusperiaatteita ja -käsitteitä. Musiikkikasvatusfilosofiasta käydään läpi esteettinen ja praksiaalinen musiikkikasvatusfilosofia yleisesti ja monikulttuurisen musiikkikasvatuksen osalta. Tutkimusmetodina käytettiin diskurssianalyysia, jonka periaatteita myös kuvataan tutkimuksen viitekehyksessä. Tutkimus suoritettiin perehtymällä Suomessa käytyyn musiikkikasvatuksen tieteelliseen diskurssiin. Aineistona käytettiin Musiikkikasvatus-lehden vuosikertoja 1996–2012 sekä Heidi Westerlundin väitöskirjaa Bridging experience, action and culture in music education (2002). Aineisto käytiin ensin läpi kokonaisuudessaan ja sieltä valittiin tarkempaa analyysia varten sellaiset artikkelit tai tekstit, jotka liittyivät monikulttuuriseen musiikkikasvatukseen. Näistä teksteistä hahmoteltiin pääkategoriat (teemat), joiden sisältämät diskurssit koodattiin. Analyysissa tarkastellaan erilaisten diskurssien ilmenemistä eri kategorioissa eri aikoina ja pyritään ymmärtämään niistä muodostuvan sosiaalisen todellisuuden rakentumista. Tuloksina analyysista muodostui kahdeksan pääkategoriaa, joiden alla musiikkikasvatuksen tieteellistä keskustelua on käyty. Nämä kategoriat ovat seuraavat: musiikkiontologia, monikulttuurisuus, identiteetti, opetussuunnitelma, opettajakoulutus, opetusmateriaali, muutos ja tapauskuvaukset. Diskurssit painottuivat selkeästi erilaisiin asioihin eri aikoina. 1990-luvun lopulla keskustelu painottui kategorioihin musiikkiontologia, monikulttuurisuus ja opetussuunnitelma, joka kuvastaa paradigman muutosprosessiin liittyvää tieteellisen vallankumouksen kaavaa, toisaalta globalisaation vaikutusten näkymistä yhteiskunnassa ja näiden molempien heijastumista tarpeeseen määritellä opetussuunniteman sisällöt vastaamaan ajan tarpeita. Keskustelu paradigmojen välillä johti pragmatismidiskurssiin, jonka havaittiin olevan filosofinen pohja tai “silta” esteettisen ja praksiaalisen välillä. Uuden paradigman (so. praksiaalinen musiikkikasvatusfilosofia) vakiinnuttua, lähestyttäessä 2010-lukua keskustelun painopiste siirtyi kategorioihin opetusmateriaali, muutos ja tapauskuvaukset, joka kertoo musiikkikasvatuksen siirtymisestä ns. normaalitieteen vaiheeseen, jossa tutkimus voi erikoistua. Tuloksia voidaan pitää yleistettävinä suomalaisen musiikkikasvatuksen osalta. Tutkimuksen tulosten perusteella monikulttuurinen musiikkikasvatus on dynaaminen ajan haasteisiin vastaava kriittinen kasvatusote, joka toimii hyvänä “työkaluna” kasvatuksessa monikulttuuriseen maailmaan: toimii suvaitsevaisuutta, moniarvoisuutta, interkulttuurista kompetenssia sekä yleissivistystä edistävästi. Monikulttuurinen musiikkikasvatus pitää kaikkia musiikillisia käytäntöjä tasa-arvoisina, suhtautuu musiikin siirtoon liittyviin konteksti- ja autenttisuuskysymyksiin monipuolisesti ns. TCTF-mallin mukaisesti, mahdollistaa oppilaiden kehittää muusikkouttaan sekä vastaanottokykyään ja ymmärrystään erilaisia musiikkikulttuureja kohtaan.