JultikaUniversity of Oulu repository

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli tutkia kaksikielisten 7–9-vuotiaiden lasten kerrontataitoja sekä kertomusten sisällön (makrorakenne) että kielellisen rakenteen (mikrorakenne) näkökulmista. Tarkastelin, korreloivatko koehenkilöiden ikä ja kerrontataidot keskenään. Lisäksi selvitin, erosivatko kerrontataidot tarinan luomistehtävän ja uudelleenkerrontatehtävän välillä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 19 tyypillisesti kehittynyttä suksessiivisesti kaksi- tai monikielistä koehenkilöä sekä Kokkolan että Oulun alakouluista. Tutkimus liittyi kansainväliseen ’COST IS0804 Language Impairment in a Multilingual Society: Linguistic Patterns and the Road to Assessment’ -hankkeeseen. Käytin tutkimuksessa neljää hankkeessa kehitettyä kerronnan arviointitehtävää: kahta tarinan luomiseen ja kahta uudelleenkerrontaan liittyvää kuvasarjaa (Gagarina ym., 2012). Kyseiset kuvasarjat on kehitetty erityisesti monikielisten ja -kulttuuristen lasten kielellisten taitojen arvioimista varten, ja ne on muokattu erikseen suomen kieleen soveltuviksi. Koehenkilöt testattiin vuodenvaihteessa 2011–2012 ensin luomistehtävällä ja sitten uudelleenkerrontatehtävällä. Litteroidusta kerronta-aineistosta analysoitiin sekä kertomusten sisältöä että kielellistä rakennetta. Kertomusten sisältöä tarkasteltiin Steinin ja Glennin (1979) kertomuskielioppikategorioihin perustuvan pisteytyksen avulla. Kielellistä rakennetta tarkasteltiin kertomuksen kokonaispituuden (kokonaissanamäärä), sanaston monipuolisuuden (erilaisten sanojen kokonaismäärä) ja ilmaisun keskipituuden (c-yksikön eli osittaisten lauseiden keskimääräinen sanamäärä) avulla. Aineiston analysoinnissa käytettiin nonparametrisiä tilastollisia menetelmiä (Spearmanin järjestyskorrelaatiokerroin ja Wilcoxonin merkkitesti). Tutkimukseni osoitti, että lasten kertomusten sisältö parani iän myötä. Lasten tarinoiden kertomuskielioppipisteet olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lasten ikään (kohtalainen korrelaatio 0,623; p = 0,004). Sen sijaan kielellisen rakenteen ja iän välillä ei havaittu yhteyttä. Tutkielman havainto kertomusten sisällöllisestä paranemisesta on samansuuntainen aiemmin kirjallisuudessa raportoitujen tulosten kanssa. Eri tehtävätyyppien välinen vertailu tutkimuksessani puolestaan osoitti, että uudelleenkerrontatehtävässä kertomusten sisällöt olivat tilastollisesti merkitsevästi parempia kuin tarinan luomisen tehtävässä (Z = −3,099, p = 0,001). Kielellistä rakennetta tarkasteltaessa tehtävätyyppien välillä ei ollut merkitseviä eroja. Tämä havainto poikkeaa aikaisemmasta tutkimustiedosta. Tulosten perusteella etenkin kertomusten sisältöjen tarkastelu uudelleenkerrontatehtävällä näyttäisi tehokkaalta keinolta arvioida kaksikielisten lasten kielellisiä taitoja. Johtopäätösten tekoa hankaloittavat pieni kohderyhmä, suuret yksilölliset erot ja aikaisemman tutkimustiedon vähyys. Näistä syistä tuloksia voi pitää vain suuntaa antavina. Jatkossa olisi tärkeää kiinnittää huomioita myös muihin taustavaikuttajiin kuten toiselle kielelle (L2) altistumisaikaan. Monikielisten lasten määrän lisääntyessä Suomessa myös heidän kielellisten taitojensa arviointiin kaivataan testimateriaalia. Tutkimukseni aihe on tästä syystä varsin ajankohtainen.