JultikaUniversity of Oulu repository

Pro gradu -tutkielmani aiheena on Suomen Veturimiesten Liiton Oulun osasto vuosina 1920–1970. Tutkielma kattaa ajallisesti monia Suomen historian käännekohtia, joiden mukana veturimiesten ammattiyhdistystoiminta on muotoutunut. Osaston toimintaa olen pyrkinyt tarkastelemaan kiinteänä osana ympäröivää yhteiskuntaa. Tutkielmassa on luotu katsaus näihin hyvinkin paljon toisistaan poikkeaviin vuosikymmeniin veturimieskunnan näkökulmasta katsottuna. Tutkielman primäärilähteenä on käytetty Suomen Veturimiesyhdistyksen Oulun osaston arkistoa, mikä sijaitsee Oulun maakunta-arkistosta. Täydentävänä lähteenä on ollut Veturimiesyhdistyksen julkaisema Veturimies-lehti, jonka numeroita löytyy Oulun Yliopiston Pegasus kirjastosta. Tutkimusmenetelmäni on historiallis-kvalitatiivinen analyysi. Lähdekriittisen ajattelun valossa olen koonnut kokonaiskuvan oululaisesta veturimiesten ammattiyhdistystoiminnasta 50 vuoden ajalta. Olen suorittanut vertailua toisiin vastaaviin veturimiesosastoihin ja keskusjärjestöön, mikä onkin tutkimuksen hedelmällisintä antia. Tutkielmassa selvitetään muun muassa miksi osasto perustettiin, millaisia toimintamuotoja ja vaikutuskanavia sillä oli ja ketkä olivat mukana toiminnassa. Tärkeää on ollut tuoda esille tapahtunut muutos: miten toiminta muuttui vuosien saatossa. Ammattiyhdistystoiminnan keskiöissä on jäsenistön etuuksien parantaminen. Tutkielmassa selvitetään, mihin toimiin osasto ryhtyi tavoitellessaan etuja. Osaston toiminta edunvalvonnallisissa kysymyksissä on tutkielmassani keskeisessä roolissa, mutta en ole unohtanut muuta yhdistyselämää. Merkittävimmät tutkimustulokset kuvaavat tapahtuneita muutoksia. Ennen toista maailmansotaa osaston toiminta oli varovaista ja tunnustelevaa. Sen olemassaolon oikeus varmistui vähitellen. Toinen maailman sota muodostui käännekohdaksi veturimiehille. Veturimiesten suhde muuhun ammattiyhdistykseen muuttui ja aikaisempi eristyneisyys päättyi. 1940-luvulla alkoi taistelu erilaisten edunvalvonnallisten kysymysten parantamiseksi. Nämä kysymykset veivät veturimiehet useisiin työtaisteluihin. 1960-luvun poliittinen ilmapiiri näkyi myös lisääntyneinä kiistoina veturimiesten piirissä. Radikalisoitumista ei veturimiehissä tapahtunut niin paljoa, että yhtenäisyys olisi ollut uhattuna. Tärkeää on ollut huomata, että osasto on ollut aktiivinen vetokaluston uusimiseen ja motorisointiin liittyvissä kysymyksissä. Lopuksi on syytä huomata, että Oulun osaston toiminta on seurannut hyvin tunnollisesti keskusjärjestön ja muiden samantapaisten osastojen kehityslinjoja. Vaikka osastossa on ollut eriäviä mielipiteitä, ovat sen rivit pysyneet tiiviinä tarpeen vaatiessa ja toiminta on jatkunut keskeytyksettä läpi vuosien. Pidemmän kehityskaaren saamiseksi olisi hyödyllistä tutkia osaston vaiheet vuodesta 1971 lähtien lähelle nykypäivää.