JultikaUniversity of Oulu repository

Keskustelu inkluusiosta on ollut vilkasta kansainvälisillä koulutusta koskevilla areenoilla 2000-luvulla. Inkluusiokeskusteluissa on muun muassa etsitty koulutuksellista tasa-arvoa edistäviä tekijöitä sekä pyritty löytämään keinoja, joilla ehkäistä koulutuksesta ja yhteiskunnasta syrjäytymistä. Inkluusiosta sekä sen ideologiasta, arvoista ja tarkoitusperistä on tehty runsaasti tutkimuksia. Onnistuneen inklusiivisen koulutuksen varmistamiseksi tarvitsemme kuitenkin edelleen aiheen tutkimusta, etenkin arjen inklusiivisten käytänteiden monipuolista kuvausta. Inkluusion onnistuneiden toteuttamistapojen kuvaamiselle ja ymmärtämiselle on myös Suomessa vahva yhteiskunnallinen tilaus, sillä maan sisäinen tutkimus ei yksistään ole riittävä vahvojen ja laajojen inkluusiokäytänteiden luomiseen. Suomalaista, valtion rajat ylittävää, tutkimusta inkluusion arjen käytänteistä on tehty varsin vähän. Kulttuurien rajat ylittävä tutkimus on tärkeää arvioidaksemme koulutusjärjestelmäämme sekä inkluusion että erityisen tuen tarvitsijoiden asemaa siinä. Tutkielman tavoite on kuvata, millaisista elementeistä inkluusio rakentuu itävaltalaisen koulutusjärjestelmän perusopetuksessa 2000-luvulla. Tavoite on niin ikään kartoittaa, miten itävaltalainen perusopetuksen koulukulttuuri huomioi käytännön tasolla erityistä tukea tarvitsevia oppilaita ja heidän tarpeitaan. Tutkielman teoreettinen viitekehys jakautuu kolmeen tasoon, jossa korostuu niin eurooppalainen, itävaltalainen kuin teoreettinenkin näkökulma inkluusioon, integraatioon sekä erityiskouluihin osana erityisopetusta. Teoreettisena lähtökohtana toimii lisäksi Itävallan koulutusjärjestelmä, johon valtion kaikki koulutuksen ja opetuksen järjestäminen nojaavat. Tämä laadullinen tutkimus on kuvaileva kollektiivinen tapaustutkimus. Se on tieteellinen katsaus itävaltalaisiin inklusiivisiin koulukulttuureihin, pyrkimyksenä kokonaisvaltaisesti ymmärtää ja kuvailla valtion inklusiivisten käytänteiden ulottuvuuksia. Tutkimukseen osallistui neljä Ylä-Itävallan osavaltion erityis- ja inklusiivisen opetuksen piiriin kuuluvaa perusasteen sekä alemman keskiasteen koulutuksen luokkaa. Empiirisen aineiston keruumenetelmät perustuvat sekä osallistuvaan havainnointiin että opettajien teemahaastatteluihin. Haastatteluihin osallistui yhteensä kuusi opettajaa, jotka koulutusstatuksiltaan olivat luokan-, aineen- ja erityisopettajia. Aineiston analysointia ohjaa sisällönanalyysi. Tutkimustulokset osoittavat, että itävaltalaisen inklusiivisen oppiympäristön keskeiset elementit koostuvat inkluusiomyönteisistä arvoista, asenteista ja oppimiskäsityksistä sekä empaattisesta opettajuudesta. Tutkimusluokkien oppi-ilmapiiriä hallitsi niin holistinen kuin humanistinenkin ihmiskäsitys, jossa korostui yksilöiden välinen suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Luokkajäsenet ymmärrettiin ainutlaatuisiksi yksilöiksi, joilla jokaisella oli omat henkilökohtaiset tarpeensa. Luokan toimintaa ohjasi konstruktivistinen, etenkin sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys. Oppimiskäsityksessä tähdentyivät sosiaalinen oppiminen ja oppilaiden välinen yhteistoiminnallisuus. Kaiken koulutoiminnan perustana pidettiin sosiaalista ja yhteiskunnallista integraatiota, jotka edellyttivät oppilailta itseohjautuvuuden sekä sosiaalisten vuorovaikutustaitojen jatkuvaa harjoittelua. Opettajien ohjaavaluontoinen opettamisen ote oli erityisen korostunutta ja heidän opettajuuden olemuksistaan huokuivat empatia, positiiviset asenteet sekä hyvä oppilastuntemus. Kolmessa neljästä tutkimusluokasta harjoitettiin samanaikaisopettajuutta. Tutkimustulokset tarjoavat esimerkkejä onnistuneiden inkluusiokäytänteiden toteuttamisesta ja lisäävät tietoisuutta erilaisista tavoista toteuttaa inkluusiota. Tulokset ja johtopäätökset ilmentävät, millaisia tekijöitä yksilön henkilökohtaisten tarpeiden pohjalta rakennettu koulutus ja opetus sisältävät. Lisäksi tutkimus tuo esille eurooppalaisen opettajankoulutuksen ongelmakohtia inkluusioaatteen näkökulmasta. Tässä tutkielmassa keskeisistä itävaltalaisista inkluusioelementeistä opettaja sekä opettajuus nousevat edustamaan inklusiivisen koulutuksen toteutumisen ja ylläpitämisen merkittävimpää mahdollistajaa. Tutkimustulosten valossa opettajankoulutuksen kehittämistyö vaatii huomion suuntaamista juuri opettajuuteen ja sen jalostamiseen yhä inkluusiokeskeisemmäksi.