Aktivaattori distaali- ja syväpurennan hoidossa
Taipale, Anna-Marja (2015-05-04)
Taipale, Anna-Marja
A.-M. Taipale
04.05.2015
© 2015 Anna-Marja Taipale. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201505081499
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201505081499
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa aktivaattorihoitojen hoitovaikutuksia, kun kyseessä on sagittaalinen ja/tai vertikaalinen purennanpoikkeama ja sitä oli hoidettu henkilökohtaisesti valmistetulla aktivaattorilla. Tutkimushypoteesi oli, että hoidon alussa leukojen välillä oleva sagittaalinen ja vertikaalinen purennanpoikkeama saadaan hoidolla normalisoitua. Tutkimus oli retrospektiivinen rekisteritutkimus.
Tutkimusaineisto koostui 33 Oulun kaupungin opetusterveyskeskuksessa hoidetusta oikomislapsesta. Pitkittäisvertailussa oli mukana 14 oikomispotilasta, joiden hoito oli aktivaattorihoidon osalta päättynyt. Potilasdokumenteista kirjattiin ylös aktivaattorihoidon aloitus- ja lopetuspäivämäärät, lasten ikä hoidon alussa ja lopussa, purentasuhteet, muut hoidot sekä sukupuoli. Kefalometriset tiedot kerättiin kaikilta niiltä, joille oli tehty sekä hoidon alku- että lopputarkastus. Pitkittäisotos jaettiin etualueen purentasuhteiden mukaan pienen (HYP=0–4mm) ja suuren (HYP>4mm) horisontaalisen ylipurennan ryhmiin. Toinen ryhmittelyperuste oli jakaa otos sivualueen Angle -luokituksen mukaan distaali (AII,AI)- ja normaalipurennan (AI,K) ryhmiin.
Tulosten selvittämiseen käytettiin parittaisten otosten t-testiä, Wilcoxonin testiä tai riippumattomien otosten t-testiä. Potilaiden alkutarkastusiän keskiarvo oli 11 vuotta. Oikomishoidon aloitusiän keskiarvo oli 12 vuotta. Etualueen ylipurennat normalisoituivat suurimmalla osalla oikomispotilaista. Hyp-muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä suuren ylipurennan ryhmässä ja pienen ylipurennan ryhmässäkin merkitsevä. Vertikaaliset muutokset ylipurennassa olivat kaikissa ryhmissä tilastollisesti erittäin merkitseviä. Alaleuan ja kallonpohjan suhde (SNB) kasvoi aktivaattorihoidon aikana saavuttaen normaalit raja-arvot. Pienen ylipurennan ryhmässä SNB oli hoidon alussa suurempi kuin suuren ylipurennan ryhmässä. Ylä- ja alaleuan välinen sagittaalinen ero (ANB) pieneni tilastollisesti merkitsevästi aktivaattorihoidon aikana (p<0.011). Alaleuantason ja kallonpohjan suhde (
Pääosin tulokset olivat yhdenmukaisia vertailtaessa vastaavanlaisiin tutkimustuloksiin. Ainoastaan alaetuhampaiden kallistuskulman pieneneminen poikkesi merkittävästi aiemmista tutkimustuloksista, koska alaetuhampaat olivat hoidon alussa tavallista enemmän labiaalisesti kallistuneita. Tutkimushypoteesi toteutui pääosin hyvin, koska suurimmalla osalla potilaista leukojen välinen sagittaalinen ja vertikaalinen ero normalisoitui.
Tutkimusaineisto koostui 33 Oulun kaupungin opetusterveyskeskuksessa hoidetusta oikomislapsesta. Pitkittäisvertailussa oli mukana 14 oikomispotilasta, joiden hoito oli aktivaattorihoidon osalta päättynyt. Potilasdokumenteista kirjattiin ylös aktivaattorihoidon aloitus- ja lopetuspäivämäärät, lasten ikä hoidon alussa ja lopussa, purentasuhteet, muut hoidot sekä sukupuoli. Kefalometriset tiedot kerättiin kaikilta niiltä, joille oli tehty sekä hoidon alku- että lopputarkastus. Pitkittäisotos jaettiin etualueen purentasuhteiden mukaan pienen (HYP=0–4mm) ja suuren (HYP>4mm) horisontaalisen ylipurennan ryhmiin. Toinen ryhmittelyperuste oli jakaa otos sivualueen Angle -luokituksen mukaan distaali (AII,AI)- ja normaalipurennan (AI,K) ryhmiin.
Tulosten selvittämiseen käytettiin parittaisten otosten t-testiä, Wilcoxonin testiä tai riippumattomien otosten t-testiä. Potilaiden alkutarkastusiän keskiarvo oli 11 vuotta. Oikomishoidon aloitusiän keskiarvo oli 12 vuotta. Etualueen ylipurennat normalisoituivat suurimmalla osalla oikomispotilaista. Hyp-muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä suuren ylipurennan ryhmässä ja pienen ylipurennan ryhmässäkin merkitsevä. Vertikaaliset muutokset ylipurennassa olivat kaikissa ryhmissä tilastollisesti erittäin merkitseviä. Alaleuan ja kallonpohjan suhde (SNB) kasvoi aktivaattorihoidon aikana saavuttaen normaalit raja-arvot. Pienen ylipurennan ryhmässä SNB oli hoidon alussa suurempi kuin suuren ylipurennan ryhmässä. Ylä- ja alaleuan välinen sagittaalinen ero (ANB) pieneni tilastollisesti merkitsevästi aktivaattorihoidon aikana (p<0.011). Alaleuantason ja kallonpohjan suhde (
Pääosin tulokset olivat yhdenmukaisia vertailtaessa vastaavanlaisiin tutkimustuloksiin. Ainoastaan alaetuhampaiden kallistuskulman pieneneminen poikkesi merkittävästi aiemmista tutkimustuloksista, koska alaetuhampaat olivat hoidon alussa tavallista enemmän labiaalisesti kallistuneita. Tutkimushypoteesi toteutui pääosin hyvin, koska suurimmalla osalla potilaista leukojen välinen sagittaalinen ja vertikaalinen ero normalisoitui.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [32049]