JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä perhekotityöntekijöillä on työssä jaksamisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada selville, mitkä tekijät lisäävät ja mitkä heikentävät perhekotityöntekijöiden työhyvinvointia. Tämän lisäksi haluttiin tarkastella, ovatko perhekotityöntekijät tyytyväisiä saamansa palautteen ja tuen määrään vai toivovatko he siihen muutosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin nettikyselylomakkeella, joka lähetettiin Luja ry:n, eli yksityisten perhekotien ja lastensuojelulaitosten yhdistyksen, yhteisöjäsenille. Jäseniin kuuluu kahdeksan perhekotia. Muistutusviestien jälkeen vastauksia saatiin yhdeksältä perhekotityöntekijältä. Tutkimus on fenomenografinen ja kyselystä saadut tulokset analysoitiin aineistolähtöisesti, eli vastauksista muodostettiin erilaisia kategorioita niiden merkitysten perusteella. Tutkimustuloksia tarkasteltiin Marja-Liisa Mankan (2010) Työhyvinvoinnin malliin peilaten. Tutkimus osoitti, että perhekotityöntekijöillä on elämässään useita tekijöitä, jotka lisäävät heidän työssä jaksamistaan. Voimavaroiksi koetaan muun muassa hyvät välit työkavereihin, onnistumisen kokemukset työssä, omat harrastukset sekä perhe ja ystävät. Työhyvinvointia heikentäviä tekijöitä ovat esimerkiksi puutteellinen kommunikointi työkavereiden välillä tai erimielisyydet sijoitettujen lasten perheiden tai yhteistyötahojen kanssa. Myös lain vaatimien kirjaamisten lisääntyminen kuormittaa perhekotityöntekijöitä. Tukea perhekotityöntekijät saavat puolisoiltaan ja työkavereiltaan sekä työnohjauksessa. Viranomaisilta he toivovat työhön enemmän tukea, ei pelkkää valvontaa ja arviointia. Perhekotityöntekijät kaipaavat suoraa palautetta kollegoiltaan ja yhteistyötahoilta, sillä varsinkin positiivinen palaute lisää työhyvinvointia. Paras palaute tulee sijoitetuilta lapsilta ja nuorilta yleensä sijoituksen jälkeen. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että perhekotien työntekijät jaksavat työssään hyvin. Heillä on elämässään pääsääntöisesti enemmän työhyvinvointia lisääviä kuin sitä heikentäviä tekijöitä. Vaikka kuormittaviakin hetkiä on, osaavat perhekotityöntekijät suhtautua niihin osana työtään. Heillä on ammattitaitoa varautua haastaviin tilanteisiin jo etukäteen sekä nähdä työn merkitys pitkällä aikavälillä, mistä johtuen he eivät koe työtään liian kuormittavana. Tutkimuksesta saadut tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan koko Suomen perhekotityöntekijöiden työssä jaksamista, sillä tutkimuksen kohdejoukko oli verrattain pieni. Perhekoteja koskevia tutkimuksia on kuitenkin tehty varsin vähän, joten tämä tutkimus antaa lisätietoa perhekotityöntekijöiden tämän hetkisestä työhyvinvoinnista.

The purpose of the current study was to find out how foster home workers felt about coping at work. The study aimed at finding out which factors enhanced and reduced their welfare at work. I also wanted to study if foster home workers were satisfied with the amount of feedback and support they received, or if they wished for a change in it. The research data was collected using an online questionnaire that was sent to the community members of the Luja association of private foster homes and child protection institutions. The members included eight foster homes. After reminders, responses were received from nine foster home workers. The study is phenomenographic in nature, and the results obtained through the questionnaire were subjected to a data-driven analysis, i.e. various categories were formed from the responses based on their meanings. The results were discussed in terms of the model of work welfare created by Marja-Liisa Manka (2010). The study showed that foster home workers have several factors in their lives that enhance their coping at work. Things identified as positive resources include good relations with fellow workers, experiences of success at work, hobbies as well as family and friends. Factors with a negative impact on well-being at work include, among others, insufficient communication between fellow workers or disagreement with the families of placed children and with the cooperation partners. Foster home workers are also burdened by the increased need to record things required by the law. They get support from their spouses and fellow workers and through work coaching. They would like more support for their work from the authorities, not just supervision and evaluation. Foster home workers would like direct feedback from their colleagues and cooperation partners, as well-being at work is enhanced by positive feedback in particular. The best feedback is received from the children and adolescents in placement, usually after their placement. Based on this study, we can say that foster home workers are coping well in their work. As a rule, they have more factors in their life that enhance their welfare at work than ones that reduce it. Although they do have burdening moments, they know how to take them as part of their work. They know how to get prepared for challenging situations in advance and how to see the significance of their work in the long run, which is why they do not experience their work as excessively burdening. The results obtained in this study cannot be generalised to coping at work among all foster home workers in Finland, as the sample in this study was relatively small. Not too many studies have been conducted on foster homes, however, so this study does give some additional information about welfare at work among foster home workers at the present time.