JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkielmassa selvitetään poliisikoiraohjaajan ja poliisikoiran välisen suhteen kulttuurista mallia. Aineisto koostuu yhdestätoista poliisikoiraohjaajan haastattelusta sekä Poliisikoira-lehden vuosien 2000–2010 artikkeleista. Eläinsuhteessa eläinten luokittelu- ja koulutusmenetelmät heijastelevat käsitystä eläimistä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että työeläinsuhteissa tuo käsitys ja suhtautuminen on usein ristiriitaista. Työympäristö määrittää työeläimiin suhtautumista. Ristiriitainen suhtautuminen voi purkautua epäsuorana negatiivisena käyttäytymisenä työeläintä kohtaan. Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt kognitiivisen antropologian diskurssianalyysimenetelmää, metafora-analyysiä. Termien käytön perustelu auttaa ymmärtämään poliisikoiran merkitystä ohjaajalle sekä ohjaajan käyttäytymistä poliisikoiraansa kohtaan. Suhteeseen kuuluvat työvälineellisyyden, vuorovaikutuksen ja eläinkumppanuuden mallit. Poliisikoirien koulutus ja rodunjalostustoiminta viittaa työvälineen kehittämiseen, kuten työeläinkoulutuksessa ja jalostuksessa yleensä. Haastateltavien selityksissä työvälineellisyydestä tulee esille myös työvälineen kunnossapito ja sen kehittäminen. Selityksissä esiintyy poliisikoirien vertaaminen ja erottaminen työkoneisiin, kuten esimerkiksi poliisikoirien nimittämisessä nenän- ja voimankäyttövälineeksi. Poliisikoiraa käytetään työvälineenä sellaisissa työtehtävissä, joita ei voida tehdä ilman koiraa. Vuorovaikutus on läsnä niin koiran kouluttamisessa kuin yhdessäelämisessä. Koira ajatellaan omaksi persoonakseen. Ohjaaja ja koira elävät vastavuoroisessa suhteessa, jossa luottamus ja omatoimijuus ovat vahvasti läsnä. Sosiaalinen sopimus sopii hyvin kuvaamaan vuorovaikutussuhdetta. Suhteen henkilökohtaisesta merkityksestä haastateltavat olivat montaa mieltä, mutta sen voi käsittää yleisesti eläinkumppanuudeksi.