JultikaUniversity of Oulu repository

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään musiikin aineenopettajien kokemuksia improvisoinnin opettamisesta yläkoulun musiikintunneilla. Tutkielman viitekehyksessä avataan improvisoinnin käsitettä sekä pyritään selventämään improvisoinnin määritelmää suhteessa säveltämiseen. Lisäksi esitellään improvisoinnin osuutta perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) perusteissa sekä improvisaation kehityksen vaiheet Paanasen (2003) musiikillis-kognitiivisen kehityksen malliin ja Kratuksen (1991) improvisaation kehityksen mallin mukaan. Improvisaatio-termi pohjautuu latinankieliseen sanaan imprōvī’sus, joka tarkoittaa ennalta näkemätöntä ja odottamatonta. Improvisointi herättää ihmisissä erilaisia reaktioita. Toiset innostuvat, toiset kauhistuvat. Improvisointi koetaan usein vaikeana lajina opettaa. Perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) perusteissa mainitaan sana improvisaatio yhteensä kahdeksan kertaa musiikin alla. Sitä siis tulisi opettaa, mutta kuinka paljon musiikin aineenopettajat käytännössä ottavat improvisointia osaksi opetustaan? Millaisena musiikinopettajat kokevat improvisoinnin opettamisen musiikintunneillaan? Tutkimukseni metodologinen näkökulma on fenomenologinen, sillä halusin tutkia nimenomaan musiikinopettajien kokemuksia improvisoinnin opettamisesta. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelulla hain vastauksia siihen, millaisia kokemuksia musiikinopettajilla on improvisoinnin opettamisesta. Samalla halusin myös selvittää, mitä haasteita improvisoinnin opettamisessa koetaan olevan ja miksi improvisointia opetetaan tai ei opeteta musiikintunneilla. Aineisto koostuu neljän (4) musiikin aineenopettajan haastatteluista, jotka toteutettiin loka-marraskuussa vuonna 2015. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että kaikilla haastatteluun osallistuneilla musiikinopettajilla oli improvisoinnin opettamisesta pääosin myönteinen kuva. Kaikki olivat käyttäneet ainakin jonkin verran improvisointia työssään tai haluaisivat käyttää sitä jatkossa enemmän. Improvisoinnin käytöstä opetuksessa koettiin myös olevan hyötyä musiikin eri aihealueiden opettamisessa. Improvisoinnin koettiin olevan hyödyllinen lähestymistapa muun muassa musiikinteorian, historian, instrumentin hallinnan, musiikin käytännön, kuuntelemisen, rakenteiden, äänenkäytön, tilan hahmottamisen, liikkeen, asteikkojen, soitinrakennuksen, soitintekniikan, kuuntelemisen ja perussykkeen hahmottamisen opettamisessa. Improvisoinnin avulla voidaan haastateltavien kokemusten mukaan vaikuttaa myös oppilaan itsetuntemukseen ja minäkäsitykseen, itseilmaisuun, luovuuteen ja rohkeuteen kokeilla uusia asioita. Kaikki haastateltavat kokivat, että improvisoinnin opetuksessa täytyy lähteä liikkeelle mahdollisimman helpoista harjoituksista, jotta jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus osallistua ja onnistua. Rytmisoittimien lisäksi myös kehorytmiikka koettiin hyväksi lähestymistavaksi. Improvisoinnin opettaminen koettiin tärkeäksi ja palkitsevaksi, mutta myös haasteelliseksi. Pitkän musiikinopettajanuran tehneet opettajat käyttivät improvisointia opetuksessaan enemmän kuin haastatteluun osallistunut vastavalmistunut musiikinopettaja. Improvisoinnin opettaminen tuntui hankalalta erityisesti silloin, jos musiikinopettajan kokemukset improvisoinnin opettamisesta olivat vähäiset. Kaikki tutkimukseeni osallistuneet pitivät improvisoinnin opettamista kuitenkin hyödyllisenä ja tärkeänä musiikinopetuksessa. Improvisointi avaa ovia luovaan tekemiseen. Sen kautta voidaan lähestyä lähes kaikkia musiikin oppialueita ja improvisoinnin käyttö myös elävöittää musiikinopetusta. Erityisesti vastavalmistuneet musiikinopettajat saattavat haastattelujeni pohjalta kaivata kuitenkin ohjeita ja selkeämpiä lähtökohtia improvisoinnin opetukseen, jottei sen opetus tuntuisi niin hankalalta ja pelottavalta. Senpä vuoksi olisikin tärkeää kehittää myös musiikkikasvatuksen koulutusta vastaamaan paremmin nykyisiä vaatimuksia koulumaailmassa.