JultikaUniversity of Oulu repository

Tunnetaidot ovat 2000-luvulla nousseet entistä enemmän yleiseen keskusteluun, ja on jopa eräänlainen trendi puhua tunnetaidoista ja tunnekasvatuksesta. Tunnetaidot eivät ole synnynnäisiä tietoja ja taitoja, vaan koko elämän harjoiteltavia ja opittavia. Tässä teoreettisessa työssä tarkastelen tunnetaitojen yhteyttä nuoren itsetuntoon. Prosessin aikana tunnetaidot osoittautuivat kiinteäksi osaksi itsetuntemusta ja itsetuntoa. Mitä enemmän tunnemme itseämme ja kykenemme ilmaisemaan itseämme, sitä varmemmin itsetuntokin vahvistuu. Itsetuntemuksen kannalta jo tunteet itsessäänkin ovat merkityksellisiä. Itsetuntemukseen liitettynä itsearvostus nousee tärkeäksi. Sanotaan, että se, kuinka paljon ihminen näkee itsessään hyviä ominaisuuksia, on itsetuntoa. Itsetunto on tärkeä ihmisen toiminnan ja hyvinvoinnin selittäjä. Tässä työssä puhun itsetunnosta muuttuvana ja kehityskykyisenä ominaisuutena, joka samaan aikaan on niin sanottua myönteistä realismia omista mahdollisuuksista ja rajoitteista. Itsetuntemuksen käsite viittaa jatkuvaan tietoisuuteen omista tunteista. Nuoruuden yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on itsetuntemuksen syventäminen, minkä jälkeen nuori alkaa vähitellen kyetä itsereflektioon eli oman toimintansa arviointiin. Työssäni selvitän, miten tunnetaidot ovat yhteydessä nuoren itsetuntoon sekä miten tunnetaitojen kehittäminen edistää nuoren itsetunnon vahvistumista. Työni on teoreettinen katsaus kyseiseen aihepiiriin ja viitekehykseltään kasvatuspsykologinen. Aiheeni pohjalta olen perehtynyt aiempaan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin sekä peilannut niitä omiin havaintoihini. Tunnetaitoja harjoittelemalla nuori voi kehittää itsetuntemustaan. Tämä tapahtuu kuuntelemalla omia kokemuksia ja itseään reflektoimalla. Tunteita käsitellessä ja niiden käsittelyä harjoitellessa vahvistuvat niin tunnetaidot kuin myös itsetuntemus.