JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkimuksessani analysoin pelin ja leikin tematiikkaa Hannu Rajaniemen Jean le Flambeur -trilogiassa, joka koostuu teoksista The Quantum Thief (2010), The Fractal Prince (2012) ja The Causal Angel (2014). Primaarilähteitäni ovat trilogian englanninkieliset alkuperäisteokset, mutta viittaan myös teosten suomennoksiin. Keskeinen tutkimuskysymykseni on: Miten peli toimii Hannu Rajaniemen tekstissä? Tutkimukseni tarkoitus on selvittää, mitä peli tarkoittaa Jean le Flambeur -sarjassa ja miten pelin teema näkyy teosten tekstissä, henkilöhahmoissa ja maailmassa. Tutkimukseni kirjallisuusanalyysin teoreettinen viitekehys perustuu leikin ja pelin käsitteille. Ensisijaiset teoreettiset lähteeni ovat Johan Huizingan teoksen Leikkivä ihminen, yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi (1984) leikkiteoria ja Roger Caillois’n siihen tekemät määritelmät teoksessa Man, play and games (2001). Määrittelen peli-käsitteen leikin alalajiksi käyttämällä ensisijaisesti Katie Salenin ja Eric Zimmermanin teoksen Rules of play: game design fundamentals (2004) määritelmää, mutta laajennan pelien sosiaalisen ulottuvuuden käsittelyä Jane McGonigalin teoksen Reality is broken, why games make us better and how they can change the world (2011) ja muiden tutkijoiden avulla. Lisäksi esittelen aineistossa toistuvat käsitteet peliteoria ja pelillistäminen sekä pelin alalajit roolipelin ja videopelin esimerkkeinä tutkimukseeni liittyvistä peleistä. Tutkimukseni osoittaa, että peliä ja pelillistä kieltä käytetään sarjassa aktiivisesti sekä henkilöhahmojen dialogissa ja toiminnassa että yleisesti tekstissä ja kerronnassa. Teosten henkilöhahmot rinnastavat sarjan tapahtumia peleihin ja käyttävät uhkapelitermistöä tapahtumiin viitatessaan. Matemaattinen peliteoria on keskeinen osa sarjan tematiikkaa, ja henkilöhahmot, kuten Jean le Flambeur ja Kuningaspettäjä, käsittelevät teosten tapahtumia pelitilanteina, jotka he ratkaisevat peliteoreettisia käyttäytymismalleja käyttämällä. Lisäksi sarjassa viitataan usein peliteoreettisiin ongelmiin, kuten Vangin dilemmaan. Näin teosten henkilöhahmot rinnastetaan sarjassa käytävän valtapelin pelaajiksi. Tekstitasolla teosten leikillisyys näkyy esimerkiksi etsivätarinoiden ja satujen muodon jäljittelyssä ja kerronnan fokalisaation muutoksissa. Sarjassa keskeinen zoku-yhteiskunta on inspiroitunut Huizingan leikistä, mikä ilmenee suorina viittauksina Huizingaan, Caillois’iin ja McGonigaliin. Zokut myös soveltavat leikin ja pelin ominaisuuksia yhteiskuntamallissaan, joka hyödyntää fyysisesti toimintaa rajoittavia taikapiirejä ja pelimäisiä kokemustasoja. Esitän, että sarjassa esitettyjä näkemyksiä peleistä ja pelillisyydestä voidaan verrata myös omaan yhteiskuntaamme.