JultikaUniversity of Oulu repository

Tutkielmani tavoitteena on ollut selvittää sitä, minkä varaan vanhemman luottamus elämässä rakentuu. Tämän lisäksi olen kartoittanut vanhemman kasvatusajattelua siitä, kuinka he ajattelevat voivansa vaikuttaa lapsensa luottamuksen rakentumiseen elämässä. Tutkimuksen taustalla oleva ihmiskäsitys on holistinen ihmiskäsitys. Tässä tutkimuksessa ihminen nähdään logoterapian tavoin, mieltä ja tarkoitusta kaipaavana. Luottamusta tarkastellaan tutkimuksessa intentionaalisena tunteena, joka syntyäkseen ja säilyäkseen tarvitsee sen synnyttävän kohteen. Hyvän ja oleellisen määritteleminen edellyttää merkitysnäkökenttää. Lapsen luottamuksen rakentumista hahmotellaan kotikasvatuksen ja vanhemmuuden avaamista näkökulmista. Kiinnostus aiheeseen on noussut äitiyden ja lastentarhanopettajuuden keskeltä. Vanhemman tarve erottaa oleellinen epäoleellisesta, sekä perustella valintojaan, on tullut usein kohtaamisissa vanhempien kanssa ilmi. Aineisto koostuu kuuden leikki-ikäisen lapsen vanhemman teemahaastattelusta. Tarve ymmärtää aineistoa liittää tutkimuksen hermeneuttisfenomenologiseen, ymmärtävään tutkimusperinteeseen. Aineiston tarkempi tarkastelu, paljasti siinä vallitsevan kaksijakoisuuden. Vanhemman omaan luottamukseen liittyvä kerronta vaikutti kokemuksen kuvaamiselta, kun taas kasvatusajatteluun liittyvä osa oli hahmotettavissa vanhemman käsityksinä. Niinpä kokemukseen liittyvä analyysi on fenomenologisella tutkimusotteella toteutettua ja käsityksiin liittyvä fenomenografista tutkimusta. Fenomenologisessa analyysissa vanhemman luottamuksen kokemuksista hahmottui kolme erilaista merkityskokonaisuutta. Luottamus elämässä perustui persoonalliseen, Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, elämänkatsomukseen tai sitten kokemukseen ja uskomuksiin, jolloin käsitysten takaa ei hahmottunut artikuloitua katsomusta. Kasvu luottamukseen kuvattiin aina prosessina. Fenomenografisessa analyysissä vanhempien kasvatusajattelusta erottui viisi näkökulmaa, lapsen luottamuksen ja toivon näköalojen rakentumiseen. He ajattelivat vaikuttavansa sen rakentuvan tietoisen käyttäytymisensä ja opettamisen kautta. Lisäksi he kertoivat lapselleen oman luottamukseen liittyvän ajattelunsa lähtökohtia ja ymmärsivät olemuksensa sekä asenteittensa vaikutuksen lapsen kokemukseen. Henkinen läsnäolo ja välittäminen nähtiin oleellisiksi väyliksi luottamuksen rakentumiselle. Pieni näyte ei anna lupaa yleistykseen, mutta kuvaa osaltaan aikamme vanhempien ajattelua. Tarkemmat haastattelukysymykset olisivat voineet tuoda arvokasta lisätietoa. Vanhemman luottamuksen kokemukseen liittyvät tulokset herättivät kuitenkin pohtimaan perheiden hyvinvointia. Onko aikamme eetoksessa artikuloituna riittävän selkeästi käsityksiä, joiden kautta vanhempi voisi yhtäaikaisesti löytää rakentavia ajattelumalleja ja saada rationaalisena ihmisenä myös emotionaalista lohdutusta, joka säilyttäisi toivon ja tukisi toimimaan eettisesti vastuullisesti. Näkisin, että osaltaan kaikki tämä vaikuttaa perheen hyvinvointiin ja sen jäsenten kriittisen ajattelun kehittymiseen ja säilymiseen.