JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tämän kandidaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus aiheesta Suomen perinteisten vähemmistöjen huomioiminen varhaiskasvatuksessa. Suomen perinteisillä vähemmistöillä tässä kandidaatin tutkielmassa tarkoitetaan romaneja, saamelaisia ja suomenruotsalaisia. Tutkielmassa perehdyn siihen, kuinka Suomen perinteiset vähemmistöt on huomioitu varhaiskasvatusta ohjaavissa asiakirjoissa, eli varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa sekä esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Lisäksi tarkastelen, kuinka aiemmin julkaistussa tieteellisessä kirjallisuudessa on kuvattu Suomen perinteisten vähemmistöjen huomiointia varhaiskasvatuksen kentällä.

Varhaiskasvatusta ohjaavia asiakirjoja tarkastelemalla voidaan todeta, että monikulttuurisuuden ja samalla Suomen perinteisten vähemmistöjen huomiointi on lisääntynyt vasuissa ja esiopseissa suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristuessa. Suomen perinteiset vähemmistöt on huomioitu varhaiskasvatusta ohjaavissa asiakirjoissa esimerkiksi siten, saamelaisista ja romaneista on esiopseihin kirjattu omat kappaleet ja vasuihin on kirjattu lasten oikeus käyttää omaa kieltään varhaiskasvatuksessa. Vasuissa ja esiopseissa mainitaan myös yleisesti, että lasten kotikulttuureita ja kieliä käsitellään varhaiskasvatuksessa. Tämän lisäksi saamelaiset on huomioitu varhaiskasvatusta ohjaavissa asiakirjoissa myös siten, että heille on laadittu saamelaisalueella omat varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, joiden lähtökohtana on ollut saamelaisen kulttuurin ja kielen säilyminen.

Varhaiskasvatuksen kentällä Suomen perinteiset vähemmistöt on huomioitu aiemmin julkaistun tutkimuksen mukaan vaihtelevasti. Siinä missä suomenruotsalaiset ovat aina saaneet varhaiskasvatusta ja opetusta omalla kielellään, ovat saamelaiset saaneet mahdollisuuden oppia omalla äidinkielellään vasta vuonna 1992 ja romanilapset eivät vielä nykyäänkään saa varhaiskasvatuspalveluita omalla kielellään. On kuitenkin huomioitava, että romanikielisen varhaiskasvatuksen puute, on osittain seurausta myös romanikielen rappeutumisesta sekä siitä, että harva romani puhuu nykyään romanikieltä äidinkielenään. Varhaiskasvatuksen kentällä kuitenkin pyritään tukemaan jokaisen lapsen kulttuuri-identiteetin tukemista.