JultikaUniversity of Oulu repository

Tässä Pro gradu -työssä tarkastellaan kulttuurista omimista suomalaisessa nykykirjallisuudessa ja julkisessa keskustelussa 2010-luvulla. 2000-luvulla kulttuurisen omimisen eettisyys on noussut maailmalla yleiseksi keskustelunaiheeksi niin tieteellisessä kuin julkisessakin keskustelussa, ja etenkin 2010-luvulla tämä keskustelu on lisääntynyt myös Suomessa. Kulttuurisella omimisella tarkoitetaan Toisen kulttuurin elementtien ottamista ja jäljittelemistä omaa etua tavoitellen esimerkiksi taiteessa. Tässä tutkimuksessa käytetään kirjallisuudessa tapahtuvasta kulttuurisesta omimisesta termiä aiheen omiminen, jolla tarkoitetaan Toisen kulttuurin jäsenten kuvaamista tai esittämistä. Tutkimuksen päätavoitteena on pohtia, miten aiheen omiminen kaunokirjallisuudessa voisi olla eettistä. Tämän ymmärtämiseksi kysytään, millaisia eettisiä haasteita ja valta-asetelmia kulttuurisesta Toisesta kirjottamisessa voi piillä. Tutkimuksessa analysoidaan, millaista keskustelua kirjallisuudessa tapahtuvan kulttuurisen omimisen ja aiheen omimisen ympärillä on Suomessa käyty ja miten suomalaissyntyiset kirjailijat ovat representoineet kulttuurista Toista kaunokirjallisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu sekä 2010-luvun Suomessa käydystä mediakeskustelusta kirjallisuudessa tapahtuvasta kulttuurisesta omimisesta että kolmesta romaanista, joita ovat Anja Snellmanin Parvekejumalat (2010), Jari Tervon Layla (2011) ja Seita Vuorelan Lumi (2016). Aineistoa lähestytään kulttuurintutkimuksellisesti orientoituneen kirjallisuudentutkimuksen ja yhteiskunnallisesti kontekstualisoivan lähiluvun keinoin. Teoriatausta koostuu muun muassa James O. Youngin, Conrad G. Brukin ja Susan Haleyn teoretisoinneista kulttuurisesta omimisesta sekä Stuart Hallin ja Edward Saidin teoretisoinneista toiseudesta. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia on, että Suomessa kulttuurisen omimisen ja aiheen omimisen ympärillä käyty keskustelu on keskittynyt lähinnä syyttelyyn ja puolusteluun, eikä aitoa keskusteluyhteyttä tai edes yhteisymmärrystä keskustelun aiheesta ole aina löytynyt — edelleen keskustelua käydään muun muassa siitä, onko kulttuurista omimista ilmiönä ylipäätään olemassa tai onko sen problematisointi mielekästä. Aihetta omiessaan suomalaissyntyiset kirjailijat liittävät Toiseen sekä toiseuttavia että samaistavia kuvauksia, mutta teoksissa toiseuttavat kuvaukset korostuvat. Lisäksi vääristyneet representaatiot ovat yleisiä. Aihetta omivissa teoksissa näiden tulosten eettisyyttä voidaan problematisoida, sillä toiseuttaessaan romaanit tulevat korostaneeksi eroja ”meidän” ja ”muiden” välillä sekä usein kuvanneeksi Toisen kulttuurin vastakkainasettelun kautta. Johtopäätöksenä tutkimukselle voidaan todeta, että jatkossa aiheen omimisen ympärillä käydyn keskustelun tulisi pyrkiä kehittymään — syyttelyä ja puolustelua tärkeämpää olisi keskittyä keskustelemaan siitä, miten Toisesta voisi kirjoittaa eettisemmin. Eettisyys kaunokirjallisuudessa Toista kuvatessa edellyttää sekä kirjoittajalta että lukijalta Toisen kunnioitusta ja kulttuurista sensitiivisyyttä.