JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Terapeuttinen musiikkikasvatus on vielä uudehko termi. Kuitenkin monet tutkimukset osoittavat, että musiikin terapeuttiset vaikutukset ihmiseen ovat niin laajoja, että ne ovat myös väistämätön osa musiikkikasvatusta. Narratiivisessa kandidaatintutkielmassani kartoitan ensin musiikkiterapiaa ja siinä käytettäviä menetelmiä kliinisinä hoitomuotoina. Menetelmien lomassa tuon kirjallisuuden ja omien kokemuksieni kautta ajatuksia menetelmien koulukontekstista. Musiikin opetuksen käytäntöjä avaan myös uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden valossa ja lopuksi tuon terapian ja koulukontekstin yhteen esittelemällä terapeuttisen musiikkikasvatuksen tutkimusta.

Ahonen (2000) esittää, että musiikkiterapian ja musiikkikasvatuksen ero on siinä, että musiikkikasvatuksessa musiikki on itseisarvo ja terapiassa väline. Lilja-Viherlammen (2007) väitöskirjan keskusteluissa Jaakko Erkkilä totesi (127), että täsmälleen sama toiminta voi kuitenkin olla musiikkiterapiaa ja musiikinopetusta, mutta ammatillinen terapiatyö on luonnollisesti erilaista perustehtävältään, kuin opetustyö. Lilja-Viherlampi korostaa myös opettajan terapeuttista asennetta, mitä tulee musiikkikasvatuksen terapeuttisuuteen. Kuitenkin Turusen (2009) toteuttamissa haastatteluissa opettajat totesivat terapeuttisuuden näkyvän metodeissa ja työskentelytavoissa opettajan itsensä sijaan. Rajanveto terapian ja kasvatuksen välillä onkin haastava, mikäli pidämme oppimista itsessään terapeuttisena kokemuksena. Tärkeämmäksi Lilja-Viherlampikin tunnustaa tarkan rajan vetämisen sijaan niiden edellytysten tiedostamisen, ”jotka mahdollistavat oppilaan terapeuttisen muuttumisen, oppimisen ja kasvamisen.” Tätä on siis opettajan terapeuttinen asenne.

Kandidaatin tutkielmani vie lukijan musiikkiterapian käytännöistä koulukontekstiin ja tarjoaa oivalluksia terapeuttisesta musiikkikasvatuksesta. Opettajan on hyvä ymmärtää musiikin terapeuttisista vaikutuksista, vaikkei hän opetustyössään ajattelisi toimintaansa terapiana.