The case of Last Tango in Paris and the ethics of producing and consuming filmed depictions of sexual violence
Vuolteenaho, Anne (2019-05-08)
Vuolteenaho, Anne
A. Vuolteenaho
08.05.2019
© 2019 Anne Vuolteenaho. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201905091670
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201905091670
Tiivistelmä
This master’s thesis is concerned with the ethics of producing and consuming filmed depictions of sexual violence, degradation, and humiliation. The starting point of the analysis is the 1972 film, Last Tango in Paris, and the recent controversy surrounding its filming conditions. The film received widespread media attention in December 2016, after an earlier interview resurfaced where director Bernardo Bertolucci admitted that he and actor Marlon Brando had intentionally kept actress Maria Schneider in the dark on the details of an infamous rape scene prior to its filming. The aim of this paper is to find and define some of the major ethical problems involved in the case of Last Tango in Paris in particular, and in the production and consumption of scenes that depict sexual violence against women in general. The theoretical framework of this study is grounded in ethics and moral philosophy, film studies, cultural studies, and feminist theory. In its analysis of the ethics of producing and consuming filmed depictions of sexual violence, this paper relies heavily on the feminist critiques of pornography of Andrea Dworkin, Catharine MacKinnon, and, more recently, Gail Dines.
The analysis is divided into two parts: part one looks at ethical problems that arise in the film production process, while part two explores problems with film consumption. The former focuses on the power imbalance between the woman who is filmed and the man who is in charge of the filmmaking process; the latter, on the role and ethical responsibility of the film viewer who consumes sexually violent content. The analysis begins with the issue of the female performer’s consent, which was also the main focus of the most recent Last Tango in Paris controversy. From there, it moves on to consider some of the ethical problems that were largely missing from that public conversation. Presented at the end of each section are some ethical questions for the reader to consider on the basis of the issues discussed in the analysis. The goal is to inspire the reader to examine critically the viewpoints being expressed here, and to come up with their own solutions to the problems raised in this paper.
This study concludes that the performer’s consent does not erase or adequately address the ethical problems involved in the production and consumption of scenes that depict sexual violence against women. Crucially, emphasizing the issue of consent serves to divert attention from the inherently exploitative nature of staging sexual violence for the camera. The analysis focuses particularly on the demands and expectations that both filmmakers and viewers place on the women who appear in sexually violent scenes, as well as on the potential impacts of the ubiquity and ready availability of sexually violent content on viewers’ perceptions of reality and ethical behavior. Finally, this paper suggests that undoing these problems begins with an increased awareness and honesty about what is actually happening on screen, and, specifically, who is doing what to whom. It is only on the basis of giving serious consideration to such questions that we, as individuals and as a collective, can develop new, more ethical and responsible ways of approaching the problems that arise when sexual violence becomes a popular source of entertainment. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee seksuaalista väkivaltaa ja nöyryytystä esittävien elokuvien kuvaamisen ja katsomisen etikkaa. Analyysin lähtökohtana on vuonna 1972 ilmestynyt elokuva Viimeinen tango Pariisissa sekä sen kuvausolosuhteisiin liittyvä taannoinen kohu. Elokuva sai runsaasti mediahuomiota joulukuussa 2016, kun esiin putkahti aiempi haastattelu, jossa ohjaaja Bernardo Bertolucci myönsi hänen ja miespääosaa esittäneen Marlon Brandon jättäneen tarkoituksella kertomatta naisnäyttelijä Maria Schneiderille elokuvan kuuluisan raiskauskohtauksen sisällöstä ennen sen kuvaamista. Tämän tutkielman tavoite on löytää ja määrittää keskeisimmät eettiset ongelmat, joita liittyy sekä tähän yksittäiseen tapaukseen että naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa esittävien elokuvien kuvaamiseen ja katsomiseen yleensä. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu etiikkaan ja moraalifilosofiaan, elokuvatutkimukseen, kulttuurintutkimukseen, sekä feministiseen teoriaan. Tutkielman lähestymistapa seksuaalisen väkivallan elokuvallisiin esityksiin perustuu pitkälti Andrea Dworkinin, Catharine MacKinnonin ja Gail Dinesin kaltaisten feministien esittämään pornografian kritiikkiin.
Analyysi on jaettu kahteen osaan: näistä ensimmäinen käsittelee elokuvan tuotannossa ilmeneviä eettisiä ongelmia ja jälkimmäinen elokuvan kulutuksen ongelmia. Ensimmäisen osan keskiössä on kuvatun naisesiintyjän ja miespuolisen elokuvantekijän välinen valtasuhde, kun taas jälkimmäinen osa keskittyy seksuaalista väkivaltaa esittävää materiaalia kuluttavan katsojan rooliin ja eettiseen vastuuseen. Analyysi alkaa kysymyksellä väkivallan uhria esittävän naisesiintyjän suostumuksesta, joka oli viimeisimmän Viimeinen tango Pariisissa -kohun keskeisin kiistakysymys. Tutkielman myöhemmissä osissa tarkastellaan eettisiä ongelmia, jotka jäivät kyseisen kohun yhteydessä vähäisemmälle huomiolle. Pitkin tutkielmaa lukijan pohdittavaksi esitetään analyysin pääkohtiin pohjautuvia eettisiä kysymyksiä. Tavoitteena on saada lukija ajattelemaan kriittisesti tutkielmassa esiin nostettuja näkökulmia sekä löytämään omia ratkaisujaan siinä esitetyille ongelmille.
Tutkielman lopputulos on, että esiintyjän suostumus ei riitä poistamaan naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan kuvaamisen ja katsomisen myötä ilmeneviä eettisiä ongelmia. Mikä tärkeintä, esiintyjän suostumukseen keskittyminen vie huomiota suuremmilta vallankäytön ongelmilta, joita seksuaalisen väkivallan elokuvallisiin esityksiin väistämättä liittyy. Keskeisimmäksi näistä ongelmista analyysissä nostetaan väkivallan uhria esittävään naiseen kohdistetut paineet ja vaatimukset niin elokuvantekijöiden kuin katsojienkin osalta, sekä seksuaalisesti väkivaltaisen materiaalin runsauden ja saatavuuden mahdolliset vaikutukset katsojan todellisuus- ja moraalikäsityksiin. Ongelmien ratkaisemisen edellyttää ennen kaikkea aiempaa suurempaa tietoisuutta ja rehellisyyttä siitä, mitä ruudulla oikeastaan tapahtuu ja kuka tekee mitä kenelle. Näiden kriittisten pohdintojen pohjalta voidaan alkaa muodostaa uusia, eettisempiä ja vastuullisempia tapoja suhtautua seksuaaliseen väkivallan viihteellistämiseen ja sen moniin ongelmiin, niin yksilöllisellä kuin yhteisölliselläkin tasolla.
The analysis is divided into two parts: part one looks at ethical problems that arise in the film production process, while part two explores problems with film consumption. The former focuses on the power imbalance between the woman who is filmed and the man who is in charge of the filmmaking process; the latter, on the role and ethical responsibility of the film viewer who consumes sexually violent content. The analysis begins with the issue of the female performer’s consent, which was also the main focus of the most recent Last Tango in Paris controversy. From there, it moves on to consider some of the ethical problems that were largely missing from that public conversation. Presented at the end of each section are some ethical questions for the reader to consider on the basis of the issues discussed in the analysis. The goal is to inspire the reader to examine critically the viewpoints being expressed here, and to come up with their own solutions to the problems raised in this paper.
This study concludes that the performer’s consent does not erase or adequately address the ethical problems involved in the production and consumption of scenes that depict sexual violence against women. Crucially, emphasizing the issue of consent serves to divert attention from the inherently exploitative nature of staging sexual violence for the camera. The analysis focuses particularly on the demands and expectations that both filmmakers and viewers place on the women who appear in sexually violent scenes, as well as on the potential impacts of the ubiquity and ready availability of sexually violent content on viewers’ perceptions of reality and ethical behavior. Finally, this paper suggests that undoing these problems begins with an increased awareness and honesty about what is actually happening on screen, and, specifically, who is doing what to whom. It is only on the basis of giving serious consideration to such questions that we, as individuals and as a collective, can develop new, more ethical and responsible ways of approaching the problems that arise when sexual violence becomes a popular source of entertainment.
Analyysi on jaettu kahteen osaan: näistä ensimmäinen käsittelee elokuvan tuotannossa ilmeneviä eettisiä ongelmia ja jälkimmäinen elokuvan kulutuksen ongelmia. Ensimmäisen osan keskiössä on kuvatun naisesiintyjän ja miespuolisen elokuvantekijän välinen valtasuhde, kun taas jälkimmäinen osa keskittyy seksuaalista väkivaltaa esittävää materiaalia kuluttavan katsojan rooliin ja eettiseen vastuuseen. Analyysi alkaa kysymyksellä väkivallan uhria esittävän naisesiintyjän suostumuksesta, joka oli viimeisimmän Viimeinen tango Pariisissa -kohun keskeisin kiistakysymys. Tutkielman myöhemmissä osissa tarkastellaan eettisiä ongelmia, jotka jäivät kyseisen kohun yhteydessä vähäisemmälle huomiolle. Pitkin tutkielmaa lukijan pohdittavaksi esitetään analyysin pääkohtiin pohjautuvia eettisiä kysymyksiä. Tavoitteena on saada lukija ajattelemaan kriittisesti tutkielmassa esiin nostettuja näkökulmia sekä löytämään omia ratkaisujaan siinä esitetyille ongelmille.
Tutkielman lopputulos on, että esiintyjän suostumus ei riitä poistamaan naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan kuvaamisen ja katsomisen myötä ilmeneviä eettisiä ongelmia. Mikä tärkeintä, esiintyjän suostumukseen keskittyminen vie huomiota suuremmilta vallankäytön ongelmilta, joita seksuaalisen väkivallan elokuvallisiin esityksiin väistämättä liittyy. Keskeisimmäksi näistä ongelmista analyysissä nostetaan väkivallan uhria esittävään naiseen kohdistetut paineet ja vaatimukset niin elokuvantekijöiden kuin katsojienkin osalta, sekä seksuaalisesti väkivaltaisen materiaalin runsauden ja saatavuuden mahdolliset vaikutukset katsojan todellisuus- ja moraalikäsityksiin. Ongelmien ratkaisemisen edellyttää ennen kaikkea aiempaa suurempaa tietoisuutta ja rehellisyyttä siitä, mitä ruudulla oikeastaan tapahtuu ja kuka tekee mitä kenelle. Näiden kriittisten pohdintojen pohjalta voidaan alkaa muodostaa uusia, eettisempiä ja vastuullisempia tapoja suhtautua seksuaaliseen väkivallan viihteellistämiseen ja sen moniin ongelmiin, niin yksilöllisellä kuin yhteisölliselläkin tasolla.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31914]