Bisfosfonaattien ja denosumabin vaikutus leuan osteonekroosin kehittymiseen
Kujanpää, Miika (2019-05-14)
Kujanpää, Miika
M. Kujanpää
14.05.2019
© 2019 Miika Kujanpää. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201905151784
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201905151784
Tiivistelmä
Osteoporoosissa luun resorboituminen ja muodostuminen eivät ole tasapainossa, vaan resorboituminen on suhteessa voimakkaampaa. Bisfosfonaatit ja denosumabi pyrkivät vaikuttamaan luun resorboitumiseen inhiboivasti. Bisfosfonaatit aiheuttavat osteoklastien apoptoosia ja ne tuhoavat solun osteoklastista tukirankaa. Denosumabi estää osteoklastisynteesiä matkien elimistön omaa osteoprotegeriiniä, joka estää RANKL–RANK-interaktiot.
MRONJ:n etiologia ei ole yksiselitteinen, eikä mikään yksittäinen mekanismi nouse selvästi muiden yläpuolelle. Merkittävimmät seikat ovat valittu lääke, lääkkeen antotapa ja antotiheys. Typpeä sisältävät bisfosfonaatit ovat tutkitusti typpeä sisältämättömiä bisfosfonaatteja ja denosumabia haitallisempia lääkeaineita. Typpeä sisältävät bisfosfonaatit laskevat kudoksen pH:ta lisäämällä NH3⁺-konsentraatiota kudoksissa. Antotavoista suonensisäinen luustolääkitys lisää paitsi lääkkeen tehokkuutta myös sivuvaikutuksia oraalisesti annettaviin lääkkeisiin verrattuna. Antotiheyden ja käytettävän annoksen määrän vaikutukset haittavaikutusten kasvuun ovat selviä.
Sekä bisfosfonaatit että denosumabi aiheuttavat MRONJ:n kehittymistä vähentämällä osteoklastigeneesiä ja siten vaikuttaen luuston uusiutumisnopeuteen. Luustolääkkeet myös vähentävät VEGF:n ja PDGF:n määrää elimistössä, mikä korostuu infektio- sekä trauma-alueilla. Bisfosfonaattien kohdalla kudosten pH-tason lasku lisää bisfosfonaattien vapautumista luukudoksesta ja siten tulehdusalueen bisfosfonaattipitoisuutta verrattuna ympäröiviin kudoksiin. Kun bisfosfonaattipitoisuus nousee tietyllä alueella, myös MRONJ-todennäköisyys nousee. Denosumabeja sama ongelma ei koske, sillä ne eivät varastoidu luukudokseen. Suun alueen paikallisia traumoja aiheutuu muun muassa hampaan poistoista ja muista kirurgisista toimenpiteistä suun ja leukojen alueella, huonosti istuvista proteeseista ja esimerkiksi torusten tai kudoshyperplasioiden aiheuttamista limakalvotraumoista. Suun alueen kroonisista infektioista ylivoimaisesti yleisin on parodontiitti. Myös huonossa hoitotasapainossa oleva diabetes mellitus on merkittävä riskitekijä suun infektoitumiselle ja pH-tason laskemiselle ja edelleen MRONJ-leesion muodostumiselle. Varmuudella osteoklastien rooliksi ei voida toistaiseksi määritellä muuta kuin luukudoksen hajottaminen, mutta niillä voi olla roolinsa myös osteoblastien differentaation inhiboimisessa.
Sekä bisfosfonaateilla että denosumabilla on selvä yhteys MRONJ:n kehittymiseen. Lääkkeiden erot ovat vaikutustavoissa ja kustannuksissa. Terveystaloudellisesta näkökulmasta denosumabi on selvästi bisfosfonaattivalmisteita kalliimpi lääkeaine. MRONJ:n esiintyvyyteen vaikuttavat leuan traumat ja infektiot, yleisterveyden tila, suunterveyden tila, geneettinen alttius, tupakointi ja muut lääkitykset.
MRONJ:n etiologia ei ole yksiselitteinen, eikä mikään yksittäinen mekanismi nouse selvästi muiden yläpuolelle. Merkittävimmät seikat ovat valittu lääke, lääkkeen antotapa ja antotiheys. Typpeä sisältävät bisfosfonaatit ovat tutkitusti typpeä sisältämättömiä bisfosfonaatteja ja denosumabia haitallisempia lääkeaineita. Typpeä sisältävät bisfosfonaatit laskevat kudoksen pH:ta lisäämällä NH3⁺-konsentraatiota kudoksissa. Antotavoista suonensisäinen luustolääkitys lisää paitsi lääkkeen tehokkuutta myös sivuvaikutuksia oraalisesti annettaviin lääkkeisiin verrattuna. Antotiheyden ja käytettävän annoksen määrän vaikutukset haittavaikutusten kasvuun ovat selviä.
Sekä bisfosfonaatit että denosumabi aiheuttavat MRONJ:n kehittymistä vähentämällä osteoklastigeneesiä ja siten vaikuttaen luuston uusiutumisnopeuteen. Luustolääkkeet myös vähentävät VEGF:n ja PDGF:n määrää elimistössä, mikä korostuu infektio- sekä trauma-alueilla. Bisfosfonaattien kohdalla kudosten pH-tason lasku lisää bisfosfonaattien vapautumista luukudoksesta ja siten tulehdusalueen bisfosfonaattipitoisuutta verrattuna ympäröiviin kudoksiin. Kun bisfosfonaattipitoisuus nousee tietyllä alueella, myös MRONJ-todennäköisyys nousee. Denosumabeja sama ongelma ei koske, sillä ne eivät varastoidu luukudokseen. Suun alueen paikallisia traumoja aiheutuu muun muassa hampaan poistoista ja muista kirurgisista toimenpiteistä suun ja leukojen alueella, huonosti istuvista proteeseista ja esimerkiksi torusten tai kudoshyperplasioiden aiheuttamista limakalvotraumoista. Suun alueen kroonisista infektioista ylivoimaisesti yleisin on parodontiitti. Myös huonossa hoitotasapainossa oleva diabetes mellitus on merkittävä riskitekijä suun infektoitumiselle ja pH-tason laskemiselle ja edelleen MRONJ-leesion muodostumiselle. Varmuudella osteoklastien rooliksi ei voida toistaiseksi määritellä muuta kuin luukudoksen hajottaminen, mutta niillä voi olla roolinsa myös osteoblastien differentaation inhiboimisessa.
Sekä bisfosfonaateilla että denosumabilla on selvä yhteys MRONJ:n kehittymiseen. Lääkkeiden erot ovat vaikutustavoissa ja kustannuksissa. Terveystaloudellisesta näkökulmasta denosumabi on selvästi bisfosfonaattivalmisteita kalliimpi lääkeaine. MRONJ:n esiintyvyyteen vaikuttavat leuan traumat ja infektiot, yleisterveyden tila, suunterveyden tila, geneettinen alttius, tupakointi ja muut lääkitykset.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31941]