JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tämä tutkimus kutsuu vaellukselle kohti erämaan syvällisempää kulttuurimaantieteellistä käsittämistä. Tutkimuksessa erämaata pohditaan kulttuurimaantieteellisenä ilmiönä paikan, maiseman ja mobiliteetin käsitteitä ja erämaavaeltajien vaelluskertomuksia yhdistellen. Tavoitteena on mahdollistaa syvällisempi käsitys erämaasta sekä tarjota välähdyksiä siitä, mitä erämaa kulkijoilleen merkitsee. Tutkimuksen ydinkysymyksenä on kysymys erämaasta vaelluskokemuksen kautta rakentuvana ilmiönä ja kulttuurimaantieteen käsitteenä. Lisäksi pohdin samankaltaisen erämaan tunnun ilmenemistä erillisillä erämaa-alueilla, erämaan paikkojen ja maisemien suhdetta toisiinsa sekä lopuksi erämaan merkityksellisyyttä vaeltajille.

Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä erämaavaeltajien kesällä 2018 kirjoittamista vaelluspäiväkirjoista sekä samoille vaeltajille toteutetuista valokuvateemahaastatteluista. Tutkimusaineistoon liittyvät erämaat ovat erillisiä pohjoisen erämaa-alueita tai laajoja, erämaan kaltaisia alueita Suomessa tai muualla pohjoismaissa. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavasti laadullisen sisällönanalyysin periaatteita noudattaen. Sisällönanalyysin kautta pyrin liittämään tutkimustulokset laajempaan kontekstiin ja aihetta koskevaan teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu erämaiden määrittelyn sekä paikan, maiseman ja mobiliteetin käsitteiden tarkastelun ympärille. Merkittävimmät tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat perustuvat Yi-Fu Tuanin (1977), Tim Ingoldin (2000) sekä John Wylien (2005) kirjoituksiin paikasta ja maisemasta. Keskeinen rooli on myös Jarkko Saarisen monipuolisella erämaita koskevalla tutkimuksella. Kulttuurimaantieteen traditiossa työ sijoittuu humanistisen ja fenomenologisen maantieteen välimaastoon. Työn filosofiset juuret ovat etenkin hermeneuttisessa ja fenomenologisessa filosofiassa.

Keskeisimpänä tutkimustuloksena esiin nousi erämaakäsitteen moniulotteisuus. Erämaa voidaan käsittää yhtä aikaa paikaksi, maisemaksi ja mielikuvaksi, joka rakentuu aiempien mielikuvien ja henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Erämaassa tuotettu ja toistettu liike toimii vaelluskokemuksen perustana yhdistäen toisiinsa kehon, mielen, paikan ja maiseman. Vaelluskokemus puolestaan rakentaa käsitystä erämaasta maisemallisena kokonaisuutena ja siihen sisältyvinä paikkoina. Lopulta kenties tärkeimmäksi erämaata määritteleväksi tekijäksi muodostui vaikeasti määriteltävä erämaan tuntu, joka muodostui kokonaisvaltaisesti koetuista erämaan elementeistä ja niihin liittyvistä tunnelmista. Erämaan tuntu voitiin saavuttaa subjektiivisesti määriteltyjen erämaisuuden kriteerien täyttyessä sijainnista riippumatta. Vaeltajien mielissä eletty ja koettu erämaa koettiin monin tavoin merkitykselliseksi ja kokonaisvaltaista hyvinvointia lisääväksi.