JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tutkielman keskeinen teema on sekä fiktiivisen että todellisen naispuolisen henkirikoksen tekijän esittäminen, heidän kohtelunsa ja heihin suhtautuminen kotimaisessa sanomalehdistössä. Tutkimuksen kohteena ovat vuonna 1892 aviomiehensä murhannut Aina Sainio, joka nostatti teollaan kohun Suomen sanomalehdistössä, sekä Minna Canthin näytelmä Sylvi, (1893) jonka Canth kirjoitti osin Sainion tapauksen innoittamana. Sainion rikos nousi takaisin pinnalle Sylvin arvosteluissa, joissa otettiin vilkkaasti kantaa todellisen tapauksen ja fiktiivisen näytelmän eroihin ja yhtäläisyyksiin.

Lähdeaineistona toimivat kirjoitukset ja uutiset, jotka käsittelivät Aina Sainion tapausta ja Minna Canthin Sylviä. Aina Sainion kohdalla käsitellään vuotta 1892, jolloin henkirikos ja oikeudenkäynti tapahtuivat. Sylvin kohdalla tarkasteltavat vuodet ovat 1892–1893, jolloin näytelmän arvostelu oli kiivaimmillaan. Lähdeaineiston tutkimiseen käytetään laadullisen analyysin metodeja, tekstianalyysiä ja diskurssianalyysiä. Näiden metodien avulla analysoidaan uutisoinnissa käytettävää tekstiä ja kieltä. Tutkimus hyödyntää myös vertailun keinoja selvittäessään, miten Sainion tapauksen uutisointi ja Sylvin arvostelut erosivat aiheiltaan ja teemoiltaan keskenään.

Tutkielmassa on kolme päälukua. Ensimmäisessä perehdytään lähdeaineiston avulla siihen, miten henkirikoksen suorittanut nainen — Aina Sainio — kuvattiin sanomalehdistössä ja miten tätä uutisoinnissa käsiteltiin suhteessa 1800-luvun suomalaisen yhteiskunnan arvoihin, normeihin ja moraaliin. Toisessa pääluvussa keskitytään Sylvin vastaanottoon aikalaislehdistössä ja perehdytään siihen, millaisia asioita näytelmästä nostettiin esille. Kolmannessa pääluvussa Sainion tapausta ja Sylviä vertaillaan keskenään ja tutkitaan, miten todelliseen tapaukseen suhtautuminen erosi fiktiiviseen näytelmään suhtautumisesta.

Tutkimustulosten perusteella voidaan päätellä, että sanomalehdet heijastelivat ajan perinteisiä kristillisiä arvoja ja normeja. Nainen henkirikoksen tekijänä soti yhteiskunnan moraalia vastaan, mikä ilmeni uutisoinnissa negatiivisena suhtautumisena Sainioon ja hänen tekoonsa. Haluttiin korostaa, että Sainio oli poikkeava yksilö, jolle ei suomalaisessa yhteiskunnassa ollut sijaa. Sylvin arvosteluissa esiin nousivat lisäksi naisten holhouksen kritiikki ja siveellisten arvojen noudattaminen. Järkeä korostettiin ylitse tunteiden. Kokonaisuudessaan lehdistö viesti Aina Sainion tapauksen uutisoinnissa sekä Sylvin vastaanotossa, että suomalainen yhteiskunta vieroksui henkirikoksen tehneitä naisia. Heidän katsottiin olevan luonteiltaan poikkeuksellisia, huonosti kasvatettuja sekä mieliltään erilaisia suhteessa muihin.