Parempaa vastinetta valtion rahalle? : suomalaisten yliopistojen rahoitusmallikeskustelun oikeutukset vuosina 2011–2019
Hyypiö, Anni (2020-06-11)
Hyypiö, Anni
A. Hyypiö
11.06.2020
© 2020 Anni Hyypiö. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202006122340
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202006122340
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -työssäni suomalaisessa rahoitusmallikeskustelussa vuosina 2011–2019 käytettyjä oikeutuksia. Vuonna 2011 rahoitusmallin kokonaisuudistukselle asetettiin tavoitteeksi aiempaa laadukkaampi, kansainvälisempi, profiloituneempi, vaikuttavampi ja tehokkaampi yliopistolaitos. Työssäni käsittelin sitä, kuinka näitä vaatimuksia työryhmämuistioissa perustellaan ja kuinka vaatimuksiin reagoitiin Acatiimissa julkaistuissa lehtiteksteissä.
Työni teoreettinen viitekehys nojaa Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n (1991/2006) julkisen oikeuttamisen teoriaan. Boltanski ja Thévenot hahmottelevat teoriassaan kuusi oikeuttamisen maailmaa, joihin oikeutuksia toiminnalleen ja valinnoilleen etsivät ihmiset vetoavat. Varsinaisena tutkimusmetodinani on laadullinen sisällönanalyysi.
Työni käsittelee vuosina 2013–2020 käytössä ollutta yliopistojen rahoitusmallia ja siihen kytkeytyvää lehtikirjoittelua Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistojen opetusalan liiton julkaisemassa Acatiimi-lehdessä vuosina 2011–2019. Aineistoni on siten kaksiosainen: se koostuu opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamista hallinnollisista muistioista sekä eri kirjoittajien tuottamista lehtiteksteistä. Yhdessä aineistoni puoliskot muodostavat rahoitusmallia koskevat perustelut ja kritiikin.
Analyysissani havaitsin, että muistioissa mallin muutoksen perusteluita tuotetaan kielteistä tulevaisuuskuvaa rakentavalla muutos- ja uhkapuheella. Rahoitusmallin perustellaan tarvitsevan muutosta, koska suomalaisessa yliopistolaitoksessa on arviointien perusteella todettu olevan laadun heikkenemiseen viittaavia elementtejä. Nopeita ja välttämättömiä toimia legitimoivassa uhkapuheessa taustalla taas on taloustilanne, jonka esitetään vaativan tehokkuuden lisäämistä edistävien muutosten tekemistä myös yliopistojärjestelmään.
Lehtiaineistossa mallia koskevaa muutos- ja uhkapuhetta tuottivat rahoitusjärjestelmään kuuluva tulospainotteisuus ja kilpailullisuus. Kuten työryhmämuistioissa, myös Acatiimin aineistossa mallin muutostarpeiden oikeutuksessa näkyy usean eri oikeuttamisen maailman elementtejä. Esimerkiksi sääntelyn vähentämistä ja autonomian kasvattamisen vaatimusta oikeutetaan lehtiteksteissä vahvasti inspiraation maailman logiikalla, jonka mukaan luovuus vaatii irrottautumista ennakkoon asetetuista säännöistä, mittareista ja myös muiden mielipiteistä. Toisaalta sääntelyn vähentämistä perustellaan myös teollisuuden maailman perusteilla, tehokkuuden kielellä. Esimerkiksi mallin tulospainotteisuutta vastustetaan talousperusteilla: lehtiaineistossa esitetään, ettei yliopistoilla ole todellista autonomiaa, sillä mallia vastaan asettuminen ei ole järkevää taloudellisesti.
Omissa alaluvuissaan tarkastelin laadun, vaikuttavuuden, tehokkuuden, profiloitumisen ja kansainvälisyyden tavoitteita ja niihin vastaamista. Havaitsin, että siinä missä muistioissa vaatimuksia perusteltiin pääasiassa suorituskykyä, hyötyä ja tehokkuutta korostavilla perusteluilla, niihin vastattiin lehtiaineistossa pääasiassa inspiraation ja kodin maailman perusteluilla. Acatiimin aineiston perusteluissa painottuu inspiraation rinnalla myös traditioita ja jatkuvuutta arvostava kodin maailma.
Työn kenties kiinnostavin huomio koskee eri aineistojen välillä vallitsevaa, vaikeasti ratkaisevaa kiistaa yliopistojen autonomian toteutumisesta. Vaikka rahoitusmalli kertoo mistä tuloksesta ministeriö yliopistoja palkitsee, yliopistojen ei ole pakko järjestää sisäistä rahanjakoaan sen perusteella. Siitä huolimatta mallia käytännössä sovelletaan suoraan yliopistojen sisällä. Tästä autonomian ristiriitaisesta tulkinnasta muodostuu aineistoni merkittävin konflikti.
Siinä missä muistioissa korostetaan yliopistoilla olevan todellinen mahdollisuus omasta toiminnasta päättämisessä, Acatiimin aineistossa tämä kielletään lähes yksimielisesti. Yliopistojen itsehallintoa koskevissa perusteluissa vaikuttaa siltä, että ministeriö ja yliopistot puhuvat joko eri kielellä tai ainakin aivan eri asioista.
Työni tuottaa yliopistojen rahoitusmallista uutta tietoa osoittamalla yhteyksiä ja kytköksiä yliopistoille asetettujen koulutus- ja tutkimuspoliittisten tavoitteiden välillä. Työni valaisee myös sitä, miksi vuonna 2020 yliopistolaitoksen tulisi valtion mielestä olla juuri laadukas, vaikuttava, tehokas, profiloitunut ja kansainvälinen. Näytän myös, että rahoitusmallia koskevien tavoitteiden perusteluissa voidaan yhdistellä arvomaailmoja luovilla tavoilla: esimerkiksi tehokkuuden vaatimusta voi vastustaa argumentilla tehokkuuden lisäämisestä. Samalla se vahvistaa entisestään käsitystä siitä, että kysymystä yliopistojen autonomian toteutumisesta tulospainotteisen rahoitusmallin kanssa ei ole vielä ratkaistu.
Työni teoreettinen viitekehys nojaa Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n (1991/2006) julkisen oikeuttamisen teoriaan. Boltanski ja Thévenot hahmottelevat teoriassaan kuusi oikeuttamisen maailmaa, joihin oikeutuksia toiminnalleen ja valinnoilleen etsivät ihmiset vetoavat. Varsinaisena tutkimusmetodinani on laadullinen sisällönanalyysi.
Työni käsittelee vuosina 2013–2020 käytössä ollutta yliopistojen rahoitusmallia ja siihen kytkeytyvää lehtikirjoittelua Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistojen opetusalan liiton julkaisemassa Acatiimi-lehdessä vuosina 2011–2019. Aineistoni on siten kaksiosainen: se koostuu opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamista hallinnollisista muistioista sekä eri kirjoittajien tuottamista lehtiteksteistä. Yhdessä aineistoni puoliskot muodostavat rahoitusmallia koskevat perustelut ja kritiikin.
Analyysissani havaitsin, että muistioissa mallin muutoksen perusteluita tuotetaan kielteistä tulevaisuuskuvaa rakentavalla muutos- ja uhkapuheella. Rahoitusmallin perustellaan tarvitsevan muutosta, koska suomalaisessa yliopistolaitoksessa on arviointien perusteella todettu olevan laadun heikkenemiseen viittaavia elementtejä. Nopeita ja välttämättömiä toimia legitimoivassa uhkapuheessa taustalla taas on taloustilanne, jonka esitetään vaativan tehokkuuden lisäämistä edistävien muutosten tekemistä myös yliopistojärjestelmään.
Lehtiaineistossa mallia koskevaa muutos- ja uhkapuhetta tuottivat rahoitusjärjestelmään kuuluva tulospainotteisuus ja kilpailullisuus. Kuten työryhmämuistioissa, myös Acatiimin aineistossa mallin muutostarpeiden oikeutuksessa näkyy usean eri oikeuttamisen maailman elementtejä. Esimerkiksi sääntelyn vähentämistä ja autonomian kasvattamisen vaatimusta oikeutetaan lehtiteksteissä vahvasti inspiraation maailman logiikalla, jonka mukaan luovuus vaatii irrottautumista ennakkoon asetetuista säännöistä, mittareista ja myös muiden mielipiteistä. Toisaalta sääntelyn vähentämistä perustellaan myös teollisuuden maailman perusteilla, tehokkuuden kielellä. Esimerkiksi mallin tulospainotteisuutta vastustetaan talousperusteilla: lehtiaineistossa esitetään, ettei yliopistoilla ole todellista autonomiaa, sillä mallia vastaan asettuminen ei ole järkevää taloudellisesti.
Omissa alaluvuissaan tarkastelin laadun, vaikuttavuuden, tehokkuuden, profiloitumisen ja kansainvälisyyden tavoitteita ja niihin vastaamista. Havaitsin, että siinä missä muistioissa vaatimuksia perusteltiin pääasiassa suorituskykyä, hyötyä ja tehokkuutta korostavilla perusteluilla, niihin vastattiin lehtiaineistossa pääasiassa inspiraation ja kodin maailman perusteluilla. Acatiimin aineiston perusteluissa painottuu inspiraation rinnalla myös traditioita ja jatkuvuutta arvostava kodin maailma.
Työn kenties kiinnostavin huomio koskee eri aineistojen välillä vallitsevaa, vaikeasti ratkaisevaa kiistaa yliopistojen autonomian toteutumisesta. Vaikka rahoitusmalli kertoo mistä tuloksesta ministeriö yliopistoja palkitsee, yliopistojen ei ole pakko järjestää sisäistä rahanjakoaan sen perusteella. Siitä huolimatta mallia käytännössä sovelletaan suoraan yliopistojen sisällä. Tästä autonomian ristiriitaisesta tulkinnasta muodostuu aineistoni merkittävin konflikti.
Siinä missä muistioissa korostetaan yliopistoilla olevan todellinen mahdollisuus omasta toiminnasta päättämisessä, Acatiimin aineistossa tämä kielletään lähes yksimielisesti. Yliopistojen itsehallintoa koskevissa perusteluissa vaikuttaa siltä, että ministeriö ja yliopistot puhuvat joko eri kielellä tai ainakin aivan eri asioista.
Työni tuottaa yliopistojen rahoitusmallista uutta tietoa osoittamalla yhteyksiä ja kytköksiä yliopistoille asetettujen koulutus- ja tutkimuspoliittisten tavoitteiden välillä. Työni valaisee myös sitä, miksi vuonna 2020 yliopistolaitoksen tulisi valtion mielestä olla juuri laadukas, vaikuttava, tehokas, profiloitunut ja kansainvälinen. Näytän myös, että rahoitusmallia koskevien tavoitteiden perusteluissa voidaan yhdistellä arvomaailmoja luovilla tavoilla: esimerkiksi tehokkuuden vaatimusta voi vastustaa argumentilla tehokkuuden lisäämisestä. Samalla se vahvistaa entisestään käsitystä siitä, että kysymystä yliopistojen autonomian toteutumisesta tulospainotteisen rahoitusmallin kanssa ei ole vielä ratkaistu.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31657]