JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tornio on Ruotsin vallan alta poistumisesta 1809 saakka ollut Suomen suurin maarajakaupunki Ruotsin rajalla, ja Tornionjokilaakso ainutlaatuinen paikka tavaraliikenteen kannalta. Salakuljetus Tornionjokilaaksossa on ilmiönä tunnettu ainakin 1860-luvulta asti. Suomen itsenäistymisen myötä ilmiö ei suinkaan poistunut, ja kieltolakivuosien 1919–1932 pääasiassa saksalaisen ja virolaisen pirtun ilmestyminen markkinoille tarkoitti Torniolle vaan uutta lisävivahdetta vanhaan salakuljetusilmiöön.

Tornionjokilaakson salakuljetukselle on oma nimikin, jobbaus, ruotsin kielen sanasta jobba, tehdä työtä. Jobbausta on kuvattu fiktiossa, sitä on tallennettu muistelmateoksiin, ja se jatkuu tavallaan tänäkin päivänä. Tuotteet, työvälineet ja salakuljetuksen luonne on ehkä muuttunut vuosikymmenten myötä, mutta ilmiö on yhä tunnistettavissa samaksi.

Tutkielmassani perehdyin Tornion tullin takavarikkopöytäkirjoihin vuosilta 1919–1932 ja tullijuttuihin joita ne käsittelivät. Syntyneestä taulukosta pystyin vastaamaan kysymykseen siitä, paljonko takavarikkoja suoritettiin ja mitä tuotteita ne koskivat. Perehdyin myös kieltolakiajan paikallisuutisointiin salakuljetuksesta, jotta saisin jonkinlaisen kuvan siitä mitä raja-alueen salakuljetuksesta sanottiin virkamiesten asiankirjojen ulkopuolella. Varmastikkaan suurin osa salakuljettajista ja salakuljetettavasta materiaalista ei koskaan päätynyt virkamiesten tai edes lehdistön paperille saakka.

Kieltolakiajan salakuljetuksessa on havaittavissa kolme eri aikakautta. Ensimmäinen niistä koostaa vuodet 1919–1922, joka on sekä tullijuttujen määrältä että takavarikkojen arvolta suurin jakso aikakaudelta. Pirtun tuonti Saksasta ja Virosta ei ollut vielä alkanut, mutta elintarvikkeiden — mukaanlukien volyymiltään tarkasteluajan suurimmat tuotteet eli kahvin ja sokerin — salakuljetus oli kiihkeimmillään. Tämän lisäksi aikana takavarikoitiin huomattavissa summia, yhteensä yli 300 000 markkaa käteistä rahaa, jota oltiin viemässä Ruotsiin. Aikakauden suurin tullijuttu sijoittuu tähän aikaan, koskien 619 600 markan arvoista voin, köyden, tinan, pippurin, sidelangan, saippuan ja teen vientiä Ruotsiin.

Toinen aikakausi kieltolakiajan salakuljetuksessa on vähäisen salakuljetuksen aika 1923–1929. Vuodesta 1924 eteenpäin Torniossakin tulli takavarikoi Itämeren kautta saapuvaa pirtua, mutta maantieteellisen asemansa vuoksi Kemi ja Oulu olivat huomattavasti suurempia pirtusatamia Perämeren rannikolla. Muilta osin salakuljetus Suomeen oli tänä aikana suhteellisen vähäistä, ja tullijuttuja tapahtui vain muutamia kymmeniä vuodessa. Lehtitietojen mukaan kuitenkin Ruotsiin suuntautui ainakin vuoden 1927–1928 talven hevossalakuljetusryntäys, jonka aikana satoja hevosia vietiin Suomesta Ruotsiin. Mikäli tämä ryntäys tapahtui lehtien arvioimassa laajuudessa, se oli rahalliselta arvoltaan suurempi kuin kaikki Tornion tullin suorittamat takavarikot koko kieltolain ajalta. Muita länteen vietäviä salakuljetustuotteita olivat tupakka ja hyvälaatuisena pidetty sarka.

Kolmas aikakausi kattaa vuodet 1930–1932, ja se pitää sisällään vuoden 1930 pirtupiikin, jolloin takavarikoidaan lähes yhtä paljon pirtua kuin mitä muuna tarkasteluaikana alkoholia yhteensä. Tullin tekemät alkoholitakavarikot romahtavat tämän vuoden jälkeen, koska vastaperustettu merivartiolaitos ryhtyy valvomaan ja takavarikoimaan pirtua merialueilta, joista valtaosa tavarasta tuli maahan. 1930-luvun lama, koronneet elintarvikkeiden tullimaksut ja tullin keskittyminen jälleen maarajan valvontaan johtavat jälleen nousuun elintarvikkeiden, erityisesti sokerin, takavarikoissa.

Tutkimuksesta on selvinnyt myös, että pirtusota oli kuvaava nimitys myös Torniota koskevalle ilmiölle. Tullimiehillä oli useita aseellisia taisteluita ja ampumavälikohtauksia salakuljettajien kanssa, eivätkä pienemmätkään tappelut ja käsirysyt ollet harvinaisia. Kaikki kahakat eivät kuitenkaan olleet pirtunsalakuljettajien kanssa käytyjä, vaan myös muita tuotteita salakuljettavat henkilöt vastustivat ajoittain tullia aseellisesti.