JultikaUniversity of Oulu repository

Abstrakt

Denna pro gradu-avhandling handlar om vuxna återvandrarbarn som har flyttat från Sverige till Finland på 1980-talet och varit då i grundskoleåldern. Jag intervjuade dem nu när de är vuxna, och tog reda på hurdan erfarenhet återvandringen har varit för dem och vilken betydelse återvandringen till Finland och tiden i Sverige har för dem. I studien deltog fem informanter.

Jag använde temaintervju som datainsamlingsmetod och IPA-metoden som analyssätt. Förkortningen IPA kommer från orden interpretative phenomenological analysis och betyder ett tolkande fenomenologiskt analyssätt. Forskningsgrenen är hermeneutisk-fenomenologisk. Eftersom jag har ett tillbakablickande sätt att se på informanternas återvandring är studien minnesforskning. Jag strävar inte efter att generalisera resultat utan att få fram återvandrarbarnens röst, och min studie är kvalitativ. I teoridelen behandlar jag den stora flyttvågen från Sverige till Finland som skedde på 1960- och 1970-talen. Jag berättar också om dagens sverigefinländare med tyngdpunkt på den s.k. andra generationens finländare, alltså avkomlingarna till dem som flyttade från Finland till Sverige med den stora flyttvågen. Jag skriver också om återvandringen till Finland och dess skäl. Ett centralt begrepp i min studie är tredje kulturens barn som betyder personer som har bott en betydande del av sin barndom utanför föräldrarnas ursprungliga kultur. Jag presenterar också några centrala forskningar som gjorts om återvandrarbarn.

Som resultat fick jag att alla informanterna hade saknat Sverige efter att de hade flyttat till Finland. Förväntningarna av Finland hade varit högre än verkligheten. Två informanter upplevde återvandringen svår, och hade även blivit mobbade för sin ”svenskhet”. Hobbyer hade varit till hjälp i att få vänner i det nya hemlandet. Tre av informanterna upplevde undervisningen i svenska som frustrerande. Många informanter tyckte att livet i Sverige kunde ha varit lika bra som det i Finland om de aldrig hade återvandrat till Finland. Som positiva följder av att återvandra har informanterna upplevt bland annat att de har fått mer självförståelse som följd av en svår erfarenhet. De ser att på grund av återvandringen har de fått högre utbildning; i Sverige skulle de enligt sin åsikt kanske hamnat i fabriksarbete. De uppskattar språkförmågan som de har fått och anser sig vara mer vidsynta tack vare åren i Sverige. De har haft nytta av dessa egenskaper i arbetslivet. En del av dem känner dock rotlöshet och en känsla av utanförskap.

Återvandring till Finland som barn kan vara en skakande erfarenhet men också en rikedom. Återvandrare är en osynlig grupp invandrare i samhället. Ofta tänker man att återvandring sker lätt speciellt mellan två nordiska länder eftersom kulturerna är likadana och man återvandrar till ett bekant land. Man bör dock komma ihåg att återvandrarbarn kanske inte har bott i Finland förut. Ännu idag återvandrar familjer och enstaka personer från olika länder till Finland. Det finns tiotusentals personer med återvandrarbakgrund i Finland, och deras röst borde få höras i skolan och i samhället. Deras erfarenheter är ett stort kapital i vårt land eftersom de kan flera språk och har erfarenhet av flera kulturer, och detta kapital bör inte förloras.

Tiivistelmä

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee aikuisia paluumuuttajalapsia, jotka ovat muuttaneet Ruotsista Suomeen 1980-luvulla ja olleet silloin peruskouluikäisiä. Haastattelin heitä nyt, kun he ovat aikuisia ja selvitin, millainen kokemus paluumuutto on heille ollut. Selvitin myös millaisen merkityksen he antavat paluumuutolle ja ajalle, jonka he ovat Ruotsissa asuneet. Tutkielmaani osallistui viisi haastateltavaa.

Käytin tiedonkeruumenetelmänä teemahaastattelua ja analysoimiseen IPA-metodia. Lyhenne IPA tulee sanoista interpretative phenmenological analysis ja tarkoittaa tulkitsevaa fenomenologista analyysitapaa. Tutkimussuunta on hermeneuttis-fenomenologinen. Tutkielmani on osa muistitietotutkimusta, koska tutkielmassani katsotaan haastateltavien kokemusta paluumuutosta taaksepäin. En pyri yleistämään tutkimustuloksiani, vaan saamaan paluumuuttajalasten äänen kuuluville. Tutkielmani on kvalitatiivinen. Teoriaosassa kerron 1960- ja 1970-lukujen suuresta muuttoaallosta Suomesta Ruotsiin. Kerron myös tämän päivän ruotsinsuomalaisista painopisteenä nk. toisen sukupolven siirtolaisiin, eli suuren muuttoaallon mukana muuttaneiden jälkeläisiin. Kirjoitan myös paluumuutosta Suomeen ja sen syistä. Keskeinen käsite tutkielmassani on kolmannen kulttuurin kasvatit, jolla tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat asuneet merkittävän osan lapsuudestaan vanhempiensa alkuperäisen kulttuurin ulkopuolella. Esittelen myös muutaman paluumuuttajalapsista tehdyn keskeisen tutkimuksen.

Tutkimustulokseksi sain, että kaikki haastateltavani ovat kaivanneet takaisin Ruotsiin muutettuaan Suomeen. Odotukset Suomesta eivät olleet vastanneet todellisuutta. Kaksi haastateltavista koki paluumuuton vaikeana, ja olivat jopa tullet kiusatuiksi ”ruotsalaisuutensa” vuoksi. Harrastuksista oli ollut apua ystävien löytämisessä uudessa kotimaassa. Kolmen haastateltavan mielestä ruotsin opiskelu Suomessa oli turhauttavaa. Monen haastateltavan mielestä elämä Ruotsissa olisi voinut olla yhtä hyvää kuin elämä Suomessa, jos he eivät koskaan olisi muuttaneet takaisin Suomeen. Positiivisina seurauksina paluumuutosta ovat haastateltavat kokeneet muun muassa sen, että he ymmärtävät itseään paremmin seurauksena vaikeasta kokemuksesta. Heidän mielestään he ovat saaneet korkeamman koulutuksen Suomeen muuton vuoksi; Ruotsissa he olisivat oman näkemyksensä mukaan ehkä päätyneen tehdastyöläisiksi. He arvostavat saamaansa kielitaitoa, ja arvioivat olevansa avarakatseisempia Ruotsissa asuttujen vuosien ansiosta. Näistä ominaisuuksista heillä on ollut hyötyä työelämässä. Osa heistä tuntee kuitenkin juurettomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita.

Paluumuutto Suomeen lapsena voi olla mullistava kokemus, mutta myös rikkaus. Paluumuuttajat ovat näkymätön siirtolaisten ryhmä yhteiskunnassa. Usein ajatellaan, että paluumuutto sujuu helposti kahden Pohjoismaan välillä, koska kulttuurit ovat samankaltaisia ja paluumuutto tapahtuu tuttuun maahan. Täytyy kuitenkin muistaa, että paluumuuttajalapsi ei kenties koskaan aiemmin ole asunut Suomessa. Tänäkin päivänä Suomeen saapuu perheitä ja yksittäisiä henkilöitä paluumuuttajina. Heidän äänensä tulisi saada kuulua koulussa ja yhteiskunnassa. Heidän kokemuksensa on valtava pääoma maassamme, koska he osaavat useita kieliä ja heillä on kokemusta monista kulttuureista, ja tätä pääomaa ei tule kadottaa.