JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomalaisten kamppailu-urheilijoiden omaelämäkertoja narratiivisen eli kerronnallisen tutkimuksen ja kriittisen maskuliinisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Kohdeteokseni ovat Tony Halmeen Jumala armahtaa, minä en (1998) ja Jarkko Steniuksen Nyrkkisankari (2015). Tutkielman tarkoituksena on näyttää, millaisia kertomuksia teokset tuottavat sankaruudesta ja maskuliinisuudesta.

Lähtökohtanani omaelämäkerrallisuutta tarkastellessa on oletus, että elämästä kertominen ja identiteetin rakentuminen noudattavat ympäröivästä kulttuurista nousevia kertomuksen malleja, erityisesti sankaritarinaa. Teosten sankarinarratiiveja tarkastellessani nojaan Joseph Campbellin käsitykseen sankarin matkasta monomyyttinä sekä Vladimir Proppin teorioihin ihmesatujen funktioista ja aktanttirooleista. Kertomuksia maskuliinisuudesta tutkin Judith Butlerin sukupuoliteorian mukaisina performatiiveina ja performansseina. Maskuliinisuuden muodoista nostan esiin marginaalisen, hegemonisen ja hypermaskuliinisuuden käsitteet.

Analyysini osoittaa, että kohdeteokseni ovat sankarihahmon seikkailuita kuvaavaa viihdekirjallisuutta, jossa on nähtävissä myös terapeuttista tunnustuksellisuutta ja elämäntaito-oppaiden piirteitä. Intersektionaalisesti tarkasteltuna kertojat ovat altavastaaja-asemassa lähtökohtiensa osalta. Huono-osaisuus ja etenkin isättömyys ajaa heidät etsimään identiteettinsä rakennuspalasia hypermaskuliinisista konteksteista: militarismista, kamppailu-urheilusta ja toimintaelokuvien narratiiveista.

Sankarin matkaan liittyvät initiaatiot ovat keskeinen osa teosten narratiiveja. Sekä maskuliinisuutta että sankaruutta toteutetaan selviytymällä erilaisista haasteista ja ponnisteluista. Narratiiveissa kertojahahmot toteuttavat hegemonisen maskuliinisuuden vaatimuksia: heteronormatiivisuutta, homofobiaa, seksismiä, tunnekylmyyttä, fyysistä voimaa ja väkivaltaa korostavaa mieheyttä. Keskeinen löydökseni on, että teosten kertojahahmot performoivat valikoidusti hegemonisen maskuliinisuuden ylivietyjä, hypermaskuliinisia piirteitä populaarikulttuurin sankareita idolisoiden. Näin tehdessään he kuitenkin marginalisoivat itsensä edustamaan väkivaltaista ja itsetuhoista toksista maskuliinisuutta.

Kohdeteosten kertomukset myös eroavat toisistaan. Steniuksella sankarin matka on symbolinen matka kertojan psyykeen konflikteihin ja narratiivi muistuttaa kääntymyskertomusta. Keskeinen ero teosten narratiivien välillä on niiden suhde hypermaskuliiniseen sankaruuteen, jonka Halme näkee performatiivin kautta tavoiteltavana ideaalina ja Stenius taas lopulta haitallisena miehuuden mallina.

Sankarinarratiivien alaluokkina teoksissa esiintyy kertomustyypit ryysyistä rikkauksiin, oman onnensa seppä, työläissankari, kehityskertomus ja sankari altavastaajana. Tutkimukseni avaa yhteiskunnassa ja urheilussa vallitsevia maskuliinisuuden ja sankaruuden performatiiveja sekä esittää sankarin myyttisen matkan olevan keskeinen narratiivi kulttuurissamme.