JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen viimeistä irtolaislakia, sen lähtökohtia ja ominaisuuksia, sekä eduskunnassa 1930- ja 1980-luvuilla käytyä keskustelua irtolaislaista, irtolaisista ja irtolaisuudesta. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, millaiset lähtökohdat vuosina 1937–1986 voimassa olleella irtolaislailla oli, miten irtolaisista ja irtolaisuudesta keskusteltiin 1930- ja 1980-luvun eduskunnassa ja miten asenteet ja suhtautuminen irtolaisiin ja irtolaisuuteen muuttuivat, kun näitä vuosikymmeniä verrataan toisiinsa. Aineistona käytän eduskunnan arkistoa, kahta komiteamietintöä, irtolaisrekisteriä käsittelevää tutkimusta ja tutkimuskirjallisuutta.

Ensimmäisessä pääluvussa käsittelen irtolaislakien historiaa, vuosina 1937–1986 voimassa ollutta irtolaislakia, sekä sen lähtökohtia, sisältöä ja vaikutuksia. Lisäksi pohdin myös, millaisia vaikutuksia lain kumoamisella oli aikaisemmin irtolaisina käsiteltyihin henkilöihin. Vuonna 1937 voimaan astuneen irtolaislain mukaan irtolaisten tunnuspiirteitä olivat muun muassa kuljeskeleva elämäntapa, työn välttely ja kerjääminen. Irtolaislain tavoitteena oli saada irtolaiseksi todettu henkilö viettämään säännöllistä ja kunniallista elämäntapaa ja laki sisälsi asteittain kovenevia toimenpiteitä ohjauksesta jopa pakkotyöhön. Irtolaislaki kumoutui uuden päihdehuoltolain astuessa voimaan 1.1.1987.

Toisessa pääluvussa käyn läpi eduskunnan arkistoa 1930- ja 1980-luvulta. Olen valinnut nämä vuosikymmenet siitä syystä, että tarkoituksena on käydä läpi keskusteluja ajalta, jolloin laki tuli voimaan ja ajalta, jolloin se kumottiin. Välissä on noin viisikymmentä vuotta, jonka aikana suomalainen yhteiskunta kävi läpi perinpohjaisia muutoksia, joka näkyy myös suhtautumisessa yksilöä kontrolloivaan irtolaislakiin. Näitä muutoksia ovat muun muassa eroavaisuus taloudellisessa tilanteessa (1930-luvun pula-aika versus 1980-luvun taloudellinen nousukausi) ja rakennemuutos maatalousyhteiskunnasta kaupungistuneeseen yhteiskuntaan, joka omalta osaltaan aiheutti työttömyyttä.

1930- ja 1980-luvun eduskunnan keskusteluja verratessa selviää, että suhtautuminen irtolaisiin ja irtolaisuuteen ilmiönä oli 1930-luvulla kovasanaisempaa ja tuomitsevampaa kuin 1980-luvulla, vaikkei se yksimielistä ollutkaan. 1980-luvulle tultaessa ymmärrettiin, että suurin osa irtolaisina käsitellyistä henkilöistä oli päihdeongelmaisia ja irtolaisuuden taustalla olevat ongelmat olivat monimutkaisia. 1930-lukuun verrattuna 1980-luvulla yhteiskunnan tarjoamat hoitomuodot olivat huomattavasti inhimillisempiä, pääasiassa avohuollon palveluita. Huomionarvoista on sekin, että 1930-luvulla irtolaisuuteen puuttumisen taustalla oli etusijalla yhteiskunnan etu, mutta sen sijaan 1980-luvulla etusijalla oli yksilön etu.