Huonomaineisten ja vähäosaisten vastarintaa : irtolaiset, yksilöiden toimijuus ja viranomaiskontrolli 1800-luvun lopun Oulussa
Tyni, Roosa (2021-09-17)
Tyni, Roosa
R. Tyni
17.09.2021
© 2021 Roosa Tyni. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202109219037
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202109219037
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee irtolaisuutta 1800-luvun lopun Oulussa. Tutkielmassa tarkastellaan irtolaisuutta biografisesta näkökulmasta, neljän irtolaistapauksen elämäntarinan kautta. Tutkimuksen kohteena ovat irtolaiset, heidän toimijuutensa ja viranomaiset irtolaiskontrollin toteuttajina.
Irtolaisuus oli vuoden 1883 irtolaisasetuksessa määritelty rangaistavaksi elämänmuodoksi. Irtolaiseksi katsottiin henkilö, joka oli työtön eikä saanut elatusta, ja joka sen ohessa syyllistyi kulkevaan elämään ja pahatapaiseen käytökseen. Irtolaisasetuksen toteuttamista valvoivat paikalliset viranomaiset, joiden tehtävä oli pidättää, kuulustella ja tuomita irtolaisuuteen syyllistyneet henkilöt.
Lähdemateriaali koostuu pääosin Oulun lääninhallituksen irtolaiskuulustelupöytäkirjoista. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty kaupungin poliisilaitoksen rikosilmoituspäiväkirjoja ja köyhäinhoitohallituksen pöytäkirjoja sekä paikallisen sanomalehdistön ja kirkonkirjojen materiaalia. Tutkimus osoittaa, että vaikka lähdeaineisto on viranomaisten tuottamaa materiaalia ja irtolaiset esiintyvät siinä altavastaajan asemassa, on ilmiötä mahdollista tarkastella myös irtolaisten omasta näkökulmasta.
Tutkielmassa esitetään, että irtolaisuus merkitsi yksilöille kasautuneita taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, joiden seurauksena he ajautuivat köyhyyteen ja epäsäännölliseen elämään. Yksilöiden elämäntarinoiden kautta on erotettavissa irtolaisuuteen johtaneita syitä, joita olivat työttömyys, kerjääminen, kulkeva elämäntapa, prostituutio sekä elämänhallinnan ongelmat kuten väkivaltaisuus ja alkoholismi. Niiden seurauksena yksilöt päätyivät viranomaiskontrollin kohteeksi. Tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät irtolaiset olleet kontrollin passiivisia osapuolia. He kehittivät erilaisia toimintatapoja ja selviytymisen keinoja arkielämänsä jatkuvuuden turvaamiseksi. Irtolaisten toimijuus näkyi ennen kaikkea viranomaiskontrollia kohtaan suunnattuna vastarintana. Vastustuksen keinot olivat sekä avointa että epäsuoraa toimintaa. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että irtolaisten toimintamahdollisuuksia muovasivat heidän omien resurssiensa lisäksi intersektionaaliset tekijät kuten yksilön sukupuoli, siviilisääty, ikä, sosiaalinen status ja etnisyys. Intersektionaaliset tekijät näkyivät myös irtolaisuuden arviointiprosessissa, sillä viranomaiset tarkastelivat yksilöiden irtolaisuutta niiden valossa.
Tutkimus osoittaa myös, että vaikka irtolaisiin kohdistunut kontrolli oli voimakasta, eivät viranomaisten toimenpiteet olleet tehokkaita, sillä virkavalta ei kiinnittänyt huomiota irtolaisuuden juurisyihin. Irtolaisuutta pyrittiin kitkemään pakkotoimenpiteiden avulla, eivätkä yksilöt saaneet apua todellisiin ongelmiinsa. Heidän irtolaisuutensa uusiutui kerta toisensa jälkeen, mikä johti pitkittyneeseen irtolaisuus- ja vankilakierteeseen.
Irtolaisuus oli vuoden 1883 irtolaisasetuksessa määritelty rangaistavaksi elämänmuodoksi. Irtolaiseksi katsottiin henkilö, joka oli työtön eikä saanut elatusta, ja joka sen ohessa syyllistyi kulkevaan elämään ja pahatapaiseen käytökseen. Irtolaisasetuksen toteuttamista valvoivat paikalliset viranomaiset, joiden tehtävä oli pidättää, kuulustella ja tuomita irtolaisuuteen syyllistyneet henkilöt.
Lähdemateriaali koostuu pääosin Oulun lääninhallituksen irtolaiskuulustelupöytäkirjoista. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty kaupungin poliisilaitoksen rikosilmoituspäiväkirjoja ja köyhäinhoitohallituksen pöytäkirjoja sekä paikallisen sanomalehdistön ja kirkonkirjojen materiaalia. Tutkimus osoittaa, että vaikka lähdeaineisto on viranomaisten tuottamaa materiaalia ja irtolaiset esiintyvät siinä altavastaajan asemassa, on ilmiötä mahdollista tarkastella myös irtolaisten omasta näkökulmasta.
Tutkielmassa esitetään, että irtolaisuus merkitsi yksilöille kasautuneita taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, joiden seurauksena he ajautuivat köyhyyteen ja epäsäännölliseen elämään. Yksilöiden elämäntarinoiden kautta on erotettavissa irtolaisuuteen johtaneita syitä, joita olivat työttömyys, kerjääminen, kulkeva elämäntapa, prostituutio sekä elämänhallinnan ongelmat kuten väkivaltaisuus ja alkoholismi. Niiden seurauksena yksilöt päätyivät viranomaiskontrollin kohteeksi. Tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät irtolaiset olleet kontrollin passiivisia osapuolia. He kehittivät erilaisia toimintatapoja ja selviytymisen keinoja arkielämänsä jatkuvuuden turvaamiseksi. Irtolaisten toimijuus näkyi ennen kaikkea viranomaiskontrollia kohtaan suunnattuna vastarintana. Vastustuksen keinot olivat sekä avointa että epäsuoraa toimintaa. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että irtolaisten toimintamahdollisuuksia muovasivat heidän omien resurssiensa lisäksi intersektionaaliset tekijät kuten yksilön sukupuoli, siviilisääty, ikä, sosiaalinen status ja etnisyys. Intersektionaaliset tekijät näkyivät myös irtolaisuuden arviointiprosessissa, sillä viranomaiset tarkastelivat yksilöiden irtolaisuutta niiden valossa.
Tutkimus osoittaa myös, että vaikka irtolaisiin kohdistunut kontrolli oli voimakasta, eivät viranomaisten toimenpiteet olleet tehokkaita, sillä virkavalta ei kiinnittänyt huomiota irtolaisuuden juurisyihin. Irtolaisuutta pyrittiin kitkemään pakkotoimenpiteiden avulla, eivätkä yksilöt saaneet apua todellisiin ongelmiinsa. Heidän irtolaisuutensa uusiutui kerta toisensa jälkeen, mikä johti pitkittyneeseen irtolaisuus- ja vankilakierteeseen.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [32026]