JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta monissa muodoissaan ovat aiheuttaneet alati kasvavan uhan biodiversiteetille. Tämänhetkistä tilaa pidetään maapallon kuudentena sukupuuttoaaltona: ihmisen vaikutus on jopa satakertaistanut sukupuuttojen määrän. Valtava määrä lajeja on jo hävinnyt ja satoja on akuutin sukupuuttouhan alla. Vaikka lajikato on erityisen vakava maailman biodiversiteettirikkaimmilla alueilla, uhka on maailmanlaajuinen. Jotta biodiversiteettiä voitaisiin tutkia ja suojella tehokkaammin, perinteisten menetelmien lisäksi tarvitaan myös uusia innovaatioita. Geeniteknologian nopea kehitys viime vuosikymmeninä tarjoaa täysin uusia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia biodiversiteetille aiheutuneiden vahinkojen korjaamiseksi ja uusien välttämiseksi.

On arveltu, että maailmassa olisi jopa yli 8 miljoonaa eukaryoottilajia, vaikka tällä hetkellä niistä varsinaisesti tunnetaan vain vajaa kaksi miljoonaa (Mora et al. 2011). Häviämisvaarassa olevien lajien määrä on siten todennäköisesti paljon suurempi kuin on arveltu, mutta miten suojella lajeja, joita ei ole vielä edes löydetty? Ongelmaksi muodostuu myös lajien erottaminen toisistaan silloin kun se ei pelkän ulkomuodon perusteella ole mahdollista. DNA-viivakoodaus tietokantoineen tarjoaa geeniteknologisen apuvälineen, jota hyödyntää tunnistamisessa. Aikaisemmin on myös jouduttu tyytymään ajatukseen siitä, että lajin kuoltua sukupuuttoon sitä ei voi saada enää takaisin. Kloonausteknologian kehittyminen on kuitenkin tehnyt lajin palauttamisesta teoriassa mahdollista, joskin haastavaa niin teknisesti kuin monista muistakin syistä. Kokeilut kuitenkin on jo aloitettu vaihtelevalla menestyksellä useamman eläinlajin kohdalla.

Tulevaisuudessa geeniteknologian käyttö biodiversiteetin suojelussa ja jopa palauttamisessa tulee todennäköisesti lisääntymään. Ihmisten aiheuttamat muutokset ovat paikoitellen niin suuria, nopeita ja osin peruuttamattomia, että pelkästään suojelualueiden perustaminen ja niiden vartioiminen ei tule riittämään suuressa mittakaavassa. Vaikka biodiversiteettiin kohdistuva uhka tiedostetaan vuosi vuodelta paremmin, muutos parempaan tapahtuu hitaasti siinä missä tuho etenee nopeasti. On siis joissain määrin välttämätöntä päättää minkä lajien menettäminen lopullisesti olisi kaikista haitallisinta erityisesti kokonaisten ekosysteemien kannalta ja ryhtyä toimenpiteisiin käyttäen kaikkia keinoja; myös geeniteknologiaa.