JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tutkimuksen tarkoitus oli verrata profiilivalokuvasta saatavaa tietoa perinteisestä lateraalikallokuvasta saatavaan tietoon hoitosuunnitelman teon ja hoitovaikutusten tarkastelun näkökulmasta käyttämällä soveltaen Kosken kaarianalyysiä. Kuvista saatavan tiedon vastatessa toisiaan voitaisiin vähentää lateraalikallokuvien käyttöä ja näin potilaiden ja henkilökunnan saamaa säteilyannosta. Aineistona käytettiin Oulun kaupungin Opetushammashoitolassa oikomishoidossa olleiden lasten profiilivalokuvia ja lateraalikallokuvia. Kuvat kerättiin potilastietojärjestelmä Efficasta vuosilta 2013–2018 käyttämällä hakuehtona oikak-koodia. Lopullinen tutkimusjoukko koostui 88 lapsen kuvista, joista yhdeksällä oli saatavilla kuvat sekä alku- että lopputilanteesta. Profiilivalokuvat ja lateraalikallokuvat ladattiin Viewbox Software -ohjelmistoon, ja kuviin merkittiin mittauspisteet kaarianalyysiä varten. Lateraalikallokuvista määritettiin säteet viiden kasvojen etuosan pisteen ja kallonpohjan aukon taaimmaisen pisteen (O) välille. Vastaavat säteet määritettiin valokuvista käyttämällä ulkoisen korvan etuosan pistettä (Tr) säteiden lähtöpisteenä. Kosken kaarimenetelmän mukaan O-SNA-etäisyys oli perusmitta, jolle annettiin suhdeluku 100 %. Valokuvissa käytettiin perusmittana Tragus-Subnasale-etäisyyttä. Tämän suhdeluvun mukaan laskettiin muiden säteiden prosentuaaliset suhdeluvut. Menetelmän toistettavuus oli erinomainen. Paras korrelaatio kuvien välillä oli suhdeluvuilla Pog-O/SNA-O (0,585) ja B-O/SNA-O (0,499). Tämä näkyi sekä koko otoksen yksittäisissä kuvapareissa että tarkasteltaessa hoitomuutosta yhdeksän lapsen kohdalla. Tutkimusjoukkomme lapsilla oli distaalipurenta, jota hoidettiin alaleuan kasvua aktivoivalla yksilöllisellä aktivaattorilla. Hoidon suunnittelun ja hoitovaikutusten tarkastelun kannalta tulokset olivat hyvät, sillä juuri alaleuan pisteet korreloivat parhaiten valokuvan ja lateraalikallokuvan välillä. Vaikka kuvien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero luustomuutosten ollessa pehmytkudosmuutoksia suurempia, suhdelukujen arvot kasvoivat molemmissa kuvissa. Valokuva voisikin olla riittävä kuvausmenetelmä erityisesti hoitomuutosten arviointiin. Hoidonsuunnittelussa lateraalikallokuvalla on kuitenkin tärkeä merkitys määritettäessä muun muassa leukojen suhdetta kallonpohjaan ja toisiinsa sekä inkisiivien asemaa leukaluuhun nähden.