JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää luokanopettajien näkemyksiä ja kokemuksia ympäristöahdistuksesta ja sen käsittelystä osana kasvatusta. Tutkielmassa selvitettiin myös, millaisiksi opettajat kokevat omat valmiutensa käsitellä aihetta osana kasvatustyötä sekä miten opettajia voitaisiin paremmin tukea ympäristöahdistuneen lapsen kohtaamisessa.

Tässä tutkielmassa ympäristöahdistuksella tarkoitetaan laajaa kirjoa erilaisia tunteita ja mielenterveydellisiä oireita, jotka johtuvat aikamme lukuisista ympäristöongelmista. Ympäristöahdistuksen käsittelyn voi katsoa kuuluvan osaksi kasvattajan työtä, sillä vuoden 2014 opetussuunnitelmassa korostetaan niin ekososiaalista sivistystä ja kestävään elämäntapaan kasvattamista kuin myös tunnekasvatusta.

Tutkielma on toteutettu yleisenä laadullisena tutkimuksena, sillä tarkoituksena on ymmärtää luokanopettajien kokemusmaailmaa. Tutkielman tieteenfilosofiset lähtökohdat kumpuavat fenomenologis-hermeneuttisesta filosofiasta. Aineisto muodostui kuuden luokanopettajan haastatteluista, jotka toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisen ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin vaiheita noudattaen.

Luokanopettajien haastatteluissa nousi esille, että suurin osa heistä kokee ympäristöahdistukseen liitettäviä tunteita satunnaisesti ja yleensä välillisesti eli esimerkiksi median välityksellä. Kaksi kuudesta opettajasta oli kohdannut ympäristöahdistuneita lapsia työssään. Kokemukset oppilaiden ympäristöahdistuksesta vaihtelivat vakavasta mielenterveydellisestä oirehdinnasta lievempiin keskusteluissa esiin nousseisiin huoliin. Opettajat nostivat esille lukuisia eri keinoja käsitellä ympäristöahdistusta kasvatuksessa. Näitä olivat esimerkiksi keskustelu, toiminnallisuus, moniammatillinen apu, luontosuhteen vahvistaminen ja toivon ylläpitäminen. Haasteina aiheen käsittelylle nähtiin resurssien puute ja ympäristöongelmia vähättelevät asenteet niin kouluissa kuin myös kodeissa.

Suurin osa opettajista koki, etteivät heidän omat valmiutensa riitä ympäristöahdistuksen käsittelyyn osana kasvatustyötä ja he kaipasivat lisää tietämystä aiheesta.