JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani koulukiusaamisdiskursseja Koskelan teinisurmaa (2020) koskevissa mediateksteissä. Aineistoni koostuu Helsingin Sanomien uutisartikkelista ja sen kommenttipalstasta. Olen kerännyt aineiston tammikuussa 2021. Tavoitteenani on tutkia kielen käytön tapoja koulukiusaamisesta keskusteltaessa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys pohjautuu Norman Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin malliin. Tämän lisäksi olen tehnyt sisällönanalyysia aineistostani.

Koulukiusaamisdiskurssien lisäksi pohjustan tutkimuksessa aineiston käsityksiä koulukiusaamisesta, kiusaajista ja kiusatuista. Tarkastelen kiusaajista ja kiusatuista aineistossa muodostettuja subjektipositioita. Subjektipositioiden avulla muodostuu tarkka kuva siitä, millaisina toimijoina kiusaaja ja kiusattu nähdään aineistossa. Kiusaaja nähdään aktiivisena toimijana, jolla on enemmän valtaa kuin kiusatulla. Kiusaajaa kuvataan aineistossa negatiivisesti latautuneilla substantiivi- ja adjektiivivalinnoilla, kuten paha ja julma. Kiusattu taas nähdään passiivisessa asemassa kiusaajan verrattuna. Kiusattuun suhtaudutaan empaattisesti, ja häneen pyritään samastumaan. Koulukiusaaminen nähdään aineistossa asteittain etenevänä, negatiivisena ilmiönä. Kiusaaminen on jatkuvaa toimintaa, joka sisältää vääristyneitä valtasuhteita.

Aineistossani aktivoituu neljä eri koulukiusaamisdiskurssia. Ne ovat vastuudiskurssi, emootiodiskurssi, rikosdiskurssi ja toimintadiskurssi. Olen luokitellut vastuudiskurssin kolmeen alakategoriaan, jotka ovat kasvatuksen vastuu, viranomaisten vastuu ja yksilön vastuu. Lisäksi emootio- ja rikosdiskurssit olen jakanut niin sanottuihin konteksteihin, jotka aktivoivat diskurssia. Rikosdiskurssin sisällä aktivoituu myös vahvasti rikosnimikediskurssi, jonka olen eristänyt rikosdiskurssia käsittelevän alaluvun viimeiseksi. Toimintadiskurssin olen jakanut kahteen eri aladiskurssiin, jotka ovat selitysdiskurssi ja ratkaisudiskurssi.

Vastuudiskurssi lähestyy kiusaamista vastuun ja syytöksien näkökulmasta. Vastuu jakaantuu aineistossa pääasiassa kasvattajille ja viranomaisille, mutta olen huomioinut myös yksilön rikosoikeudellisen vastuun, joka tulee aineistossa muutamassa kohtaa ilmi. Vastuudiskurssi aktivoituu substantiivivalinnoissa, kun pyritään osoittamaan, kuka tai ketkä kiusaamisesta ovat vastuussa. Lisäksi välttämättömyyttä ja velvollisuutta ilmaisevat verbivalinnat rakentavat vastuudiskurssia.

Emootiodiskurssissa osoitetaan tunteita Koskelan teinimurhaa ja yleisesti kiusaamista kohtaan. Diskurssi jakaantuu kolmeen selkeään kategoriaan, jotka ovat samastuminen, reagoiminen ja viestin vahvistaminen. Emootiodiskurssi aktivoituu substantiivi- ja adjektiivivalinnoissa, kuten pohjaton suru ja typerä kellokas. Retoriset, kirjallisesti käytetyt tehokeinot, kuten isojen kirjaimien ja huutomerkkien käyttö, ovat pyrkimys vahvistaa viestiä.

Rikosdiskurssi aktivoituu rikoksesta ja lainsäädännöstä keskusteltaessa. Olen jakanut myös rikosdiskurssin neljään eri kontekstiin, jotka ovat lainsäädännön korjaaminen, sanktioiden tiukentaminen, mielentilan tutkiminen sekä aikuisten ja nuorten erilainen kohtelu. Rikosdiskurssi aktivoituu lähinnä substantiivivalinnoissa, jotka koskevat aiheita rikos ja lainsäädäntö. Tällaisia substantiivivalintoja ovat esimerkiksi murha, tuomio ja mielentila. Rikosdiskurssin yhteyteen olen eristänyt myös rikosnimikediskurssin, joka lähestyy kiusaamista rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Koulukiusaaminen sanana käsitetään ilmiötä vähätteleväksi.

Toimintadiskurssi kuvaa toimintaa sekä ennen että jälkeen kiusaamisen. Selitysdiskurssi rakentuu aineistossa ilmenevistä syistä, jotka ovat johtaneet kiusaamiseen. Selittäviä syitä ovat esimerkiksi opetuksen inkluusio, alaikäisten päihteiden käyttö ja laumassa esiintyvä ryhmäpaine. Ratkaisudiskurssi esittää ratkaisuja kiusaamisen loppumiselle tai sen ehkäisemiselle. Ratkaisuehdotuksia ovat esimerkiksi kiusattujen laajempi auttaminen sekä sopivien opettajien palkkaaminen kouluihin. Toimintadiskurssi aktivoituu lähinnä ehdollisuutta ja välttämättömyyttä ilmaisevissa verbivalinnoissa.