JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tämän pro gradun keskeisimpänä tavoitteena on saada selville, millaisen kuvan Pohjolan Leijona -aikakauslehti välitti rastafarismista suomalaisille lukijoilleen. Koska rastafarismi on koko sen olemassaolon ajan ollut jokseenkin hajanainen liike, ja rastafariyhteisöjä on useita, joilla voi olla niin hiuksenhienoja kuin myös perustavanlaatuisia eroavaisuuksia, haluan ottaa tämän tutkimuksen avulla selvää, millaisia näkemyksiä suomalainen aikakauslehti välitti rastafarismista.

Pyrin vastaamaan tutkimuksessani seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaisen kuvan Pohjolan Leijona antaa rastafarismista? 2. Miten rastafarismin keskeisimmät uskonkappaleet olivat edustettuina Pohjolan Leijonassa? 3. Korostuiko mikään uskonkappale ylitse muiden?

Tutkimuksessani olen tuonut tutkimuskirjallisuuden kautta esiin rastafarismin uskonkappaleita ja teemoja, minkä jälkeen toin esiin Pohjolan Leijona -aikakauslehden näkemykset näihin kyseisiin teemoihin. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni oli, millaisen kuvan Pohjolan Leijona antoi rastafarismista numeroidensa perusteella, pohjautuen rastafarismin keskeisiin teemoihin. Kahdeksan numeron perusteella voi sanoa, että Pohjolan Leijonalla oli melko fundamentalistinen asenne. Toimitus antoi käsityksen rastafareista rauhaa rakastavina ihmisiä, jotka vaativat oikeutta kaikkia afrikkalaissyntyisiä kohtaan, eivätkä pelkää nostaa asiaa pöydälle. Vaatimukset ja ylistykset tulivat esille ennen kaikkea lauluissa reggaen kautta. Pohjolan Leijona toi esille myös rastafarien ruokatavat, jotka voivat olla lievemmillään melko sallivia, mutta jyrkimmillään kaiken eläinperäisen kieltävinä. Rastafarismi ei ole vain hiususkonto, mutta kauhukiharat ovat olleet osa sitä. Pohjolan Leijona nosti syyn sille, miksi rastafarit pitävät hiuksiaan pitkinä kiharoina. Valtaosa haastatelluista pitivät kauhukiharoita, mikä edusti luonnonmukaisuutta ja voimaa. Rastafarit palvovat Haile Selassieta Jumalana ja noudattavat Raamatun asettamia elämänoppeja. Erityisesti Vanha testamentti on rastafareille tärkeä. Haastattelujen ja toimituksen omien artikkelien kautta Pohjolan Leijona välitti jokseenkin samanlaisen käsityksen rastafarismista ja rastafareista kuin tutkimuskirjallisuus, vaikkakin uskossaan Haile Selassien jumaluuteen ja ruokatapoihin nähden toimitus oli suorasanainen eikä edes peitellyt heidän uskoaan. Toimitus kuitenkin onnistui kertomaan rastafareista ja siitä, mitä he pitävät arvossa.

Toisena kysymyksenä oli se, miten rastafarismin uskonkappaleet olivat edustettuina Pohjolan Leijonassa. Kolmantena kysymyksenä oli se, mikä rastafarismin uskonkappaleista teemojen kautta nousi esille eniten. Toimitus pyrki selkeästi tuomaan esiin rastafarismin keskeiset uskonkappaleet, kuten Haile Selassien, rastafarien luonnonmukaisuuden haun ja paluumuuton Afrikkaan. Tämän he itsekin mainitsivat omassa Haile Selassie juhlanumerossaan. Vaikka selkeästi toimituksella oli halu tuoda näitä suomalaisille vähemmän tunnettuja konsepteja rastafarismista näkyville, se ei ollut mutkatonta.

Erityistä huomiota sai Haile Selassien ylistäminen, joka oli toimituksen mukaan jäänyt Suomessa hyvin vähälle huomiolle. Toimituksen haastateltavat kaikki ylistivät keisaria suurempana voimana ja Jumalana. Toimitus myös ylisti mustaa keisaria suurena voimana, mistä he saivatkin kritiikkiä osakseen. Haile Selassie korotettiin jumalaksi, Jeesustakin korkeammaksi superkristukseksi, mikä oli todennäköisin syy sille, miksi lehti sai negatiivista huomiota niin medialta kuin myös lukijoilta. Lehteä syytettiin henkilökultin ja lahkolaisuuden levittämisestä. Totuudenmukaisuudella ei niinkään näyttänyt olevan väliä. Näyttikin siltä, että Pohjolan Leijonan toimitus nosti mitä ilmiömäisimpiä asioita Haile Selassiesta, mutta muut seikat kuten nälänhätä ja sota Eritreaa vastaan jätettiin ehkä hiukan tarkoituksella pois, ennen kuin yksi kommentoijista kritisoi keisaria. Myös kaikki lehden haastateltavat pitivät Haile Selassieta Jumalana tai vähintäänkin suurempana kuin ihminen. Haile Selassien jumaluus oli edustettuna vahvasti ja oli silminnähden korostetuin uskonkappale.

Paluumuutto oli edustettuna melko vähän sellaisena, kuin se konkreettisimmin ymmärretään. Fyysinen paluumuutto takaisin Afrikkaan on ollut rastafarismissa esillä sellaisenaan vain toimituksen oman käännöksen muodossa. Käännös oli Prince Charles Emmanuelin kirje Yhdysvaltojen silloiselle presidentille Bill Clintonille, missä häntä vaadittiin järjestämään afrikkalaissyntyisten orjien jälkeläisten paluumuutto takaisin Afrikkaan. Muuten haastattelut ja toimituksen omat artikkelit keskittyivät selittämään, kuinka kaikki maat ovat lopulta osa Afrikkaa, ja kuinka mystinen ja hengellinen paikka Etiopia oli. Pohjolan Leijonan toimitus oli kuitenkin käynyt Etiopian Sashamanessa, jossa keisari piti kuuluisan tiedotuksensa luovuttaa kyseinen maa paluumuuttajien käytettäväksi. Tällä tavalla ainakin toimitus itse oli tehnyt oman pieniluontoisen paluun ihmisyyden alkukotiin.

Pohjolan Leijona kertoi rastafareille tärkeistä luonnonmukaisuusihanteista, joihin kuului kauhukiharoiden kasvatus, ital-food ja ganjan polttaminen. Toimitus ei sentään rohkaissut suomalaisia polttamaan ganjaa, koska se olisi luultavasti vienyt heidät oikeuslaitokseen. Kuitenkin rastastafarimuusikoiden haastattelut kertoivat, kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Rastafareille ganja on pyhä yrtti, jonka polttaminen on meditoimisen väline ja keino saavuttaa suurempi tietoisuus. Ganjan polttaminen ei kuitenkaan ollut kaikkien rastafarien yhteinen tottumus. Ital-ruokavalio sen sijaan oli lähes jokaisessa numerossa esillä. Toimitus pyrki omilla resepteillään ja tiedonjyvillään esittelemään terveellisempää ja luonnollisempaa ruokatottumuksia suomalaisille, vaikkakin heidän väitteensä muun muassa maidon haittavaikutuksista ja mikroaaltouunin mahdollisesti aiheuttamista syöpäriskeistä vaikuttivat olevan enemmän shokki- ja iltapulu-uutisia. Kaiketi tällä he halusivat ravistella suomalaisia muuttamaan ruokatapojaan. Myös lehden haastateltavat rastafarit pitivät luonnollisesta ruoasta ja joissain tapauksissa kasvattivat ruokansa itse, kuten runoilijakokki Mutabaruka. Myös joitain poikkeuksiakin löytyi, kuten IJahman, joka söi sitä, mitä mieli teki. Kauhukiharat olivat esillä lehden numeroissa useaan otteeseen reggaemuusikoiden kampauksina, mutta varsinaisesti lehti ei ottanut esille tukan merkitystä kuin vain pariin otteeseen. Kaiken kaikkiaan rastafarien ruokatottumukset olivat heidän luonnonmukaisuusihanteistaan eniten esillä Pohjolan Leijonassa, ja luonnonmukaisuus itsessään, johon sisältyi ganja, ital-ruoka ja kauhukiharat olivat esillä useaan otteeseen.

Reggaemusiikki on ollut rastafariaatteen kantava voima. Musiikin kautta rastafarismi ja sen uskonkappaleet ovat olleet edustettuina reggaessa lähes koko sen olemassaolon ajan. Reggae olikin Pohjolan Leijonan toinen suurimmista aiheista. Haasteltavat olivat lähes kaikki reggaemuusikkoja, jotka identifioivat itsensä rastafareiksi. Haastatteluissa nousi esille heidän huolensa rasismia ja sortoa vastaan, mutta myös ylistystä Haile Selassielle jo heidän artistinimissään sekä ganjan polttamisesta. Haastatellut ja Pohjolan Leijona pitivät juuri reggaeta oikeana rastafarimusiikkina, unohtamatta sen juuria chantissa, jota nyabhingirastat vieläkin omissa seremonioissaan veisaavat. Sen sijaan haastateltavat eivät selkeästi pitäneet reggaen seuraajasta, dancehallista. Se oli heille turmeluksen ja seksin mädättämä musiikkityyli, joka oli hylännyt reggaen hengen ja sanoman Haile Selassiesta sekä Babylonin harrastamasta sorrosta. Haastateltavaksi oli päässyt vain yksi dancehallia edustava artisti, joka ei myöskään pitänyt silloisesta dancehallista. Tasapuolisuuden nimissä olisi kuitenkin ollut mukava kuulla silloisten dancehall-muusikoiden mielipiteitä ja näkemyksiä.