University of Oulu

Sankarillisia heimoveljiä vai murhemuiston arvoisia? : suomalaisten vapaaehtoisten kokemukset ja muistot Viron vapaussodasta vuosina 1918–1919 muistelmakirjallisuudessa

Saved in:
Author: Heikkinen, Silja1
Organizations: 1University of Oulu, Faculty of Humanities, History
Format: ebook
Version: published version
Access: open
Online Access: PDF Full Text (PDF, 1.2 MB)
Pages: 141
Persistent link: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202206172981
Language: Finnish
Published: Oulu : S. Heikkinen, 2022
Publish Date: 2022-06-20
Thesis type: Master's thesis
Tutor: Alenius, Kari
Reviewer: Alenius, Kari
Kähäri, Outi
Description:

Tiivistelmä

Tässä tutkielmassa tutkin suomalaisten vapaaehtoisten kokemuksia ja muistoja osallisuudestaan Viron vapaussotaan vuosina 1918‒1919 kokemushistorian ja tunnehistorian näkökulmista muistelmakirjallisuuden avulla. Selvitin sotaretkestä muistelmateokset julkaisseiden suhtautumista osallistumisestaan Viron vapaus-sotaan tarkastelemalla heidän lähtömotiivejaan, asenteitaan ja kokemuksiaan retkeltä. Selvitin tutkimuksessa myös miten suomalaiset Viron retkellä suhtautuivat muihin kansallisuuksiin kuten virolaisiin, mutta myös juutalaisiin, latvialaisiin ja viholliseen, sekä miksi eri ryhmiä kuvattiin tietyllä tavalla. Lisäksi tarkastelin sitä, miten tapahtumia ja asioita muistelmissa kuvattiin: mitä nostettiin kertomisen arvoisiksi asioiksi ja mitä toisaalta haluttiin häivyttää tai jättää jopa täysin kertomatta. Läpi tutkimuksen olen pyrkinyt vastaamaan kysymykseen miksi jokin tietty valinta muistelmien kuvauksessa on tehty. Sotilaallisten toimien tarkastelun sijaan analyysin pääpaino oli vapaaehtoisten sisäisen maailman analysoinnissa suhteuttaen sen aikansa kontekstiin.

Muistelmien keskeisin teesi on ollut kuvata suomalaiset sankarillisina heimosotureina, jotka vaikuttivat Viron vapaussodan myönteiseen lopputulokseen merkittävällä tavalla ‒ niin henkiseltä taistelumentaliteetiltaan kuin sotilaalliseltakin kannalta. Suomalaisista vapaaehtoisista haluttiin antaa kuva sankareina, jotka kuolemaa halveksuvalla toiminnallaan itsensä uhraten pelastivat virolaiset ja samalla puolustivat länsimaista sivistystä bolsevikkien tuomalta turmiolta. Muistelmien rakentama kuva suomalaisten toiminnasta Virossa on ollut vahvasti ideologisesti värittynyttä ja aikakauden ihanteita kuvaavaa.

Muistelmien perusteella selkeimpänä lähtömotiivina vaikutti ennen kaikkea suuri ja vahva tunne auttaa veljeskansana kuvattuja virolaisia. Lähtöä perusteltiin muistelmissa etenkin Viron hätää ja epätoivoa korostamalla sekä rinnastamalla virolaisten kokemukset omiin kokemuksiin, sillä suomalaisia ja virolaisia yhdisti yhteinen vihollinen. Auttamisenhalua perusteltiin eri näkökulmista, mutta keskeisimpänä motiivina oli ”heimohenkinen rakkaus” veljeskansaa kohtaan. Suomalaisten nähtiin olevan roolissa, jossa heidän velvollisuutensa oli auttaa heikompana pidettyä veljeään.

Auttamisenhalun ja veljesrakkauden ohella muistelmista kumpuaa idealistisimpien vapaaehtoisten syvemmät tavoitteet rakentaa Suomelle sen ansaitsema historiallinen sankaritarina. Viron vapauttamisen ohella haaveiltiin Suur-Suomen rajojen luomisesta ja uhottiin Pietarin valloituksesta. Taistelu Virossa bolsevikkeja vastaan nähtiin myös oman maan ja samalla länsimaisen sivistyksen puolustamisena, ja näin Suomi saisi näytettyä koko maailmalle vahvuutensa muiden kansakuntien joukossa. Vasta itsenäistyneen Suomen idealistisimpien aktivistien ja jääkärien parissa Suomen mahtavuuden todistamisen tarve oli suuri.

Suomen sisällissodan jälkeiset tunnelmat valkoisen Suomen näkökulmasta heijastuivat muistelmista selkeästi. Monet kuvasivat taistelua bolsevikkeja vastaan kesken jääneenä, jota täytyi päästä jatkamaan ja kostamaan vanhaa ”verivihollista” vastaan. Viha sekä venäläisiä että bolsevisteja kohtaan oli suurta ja se korostui muistelmista todella vahvasti.

Muistelmissa kerrottujen tarinoiden mukaan monia houkutteli retkelle ideologisten syiden lisäksi seikkailunhalu, tappelun tarve ja oman sosiaalisen aseman parantaminen. Yli puolet retken osanottajista oli 16‒20-vuotiaita, joista monet olivat ensimmäistä kertaa sotaretkellä. Osa oli menettänyt mahdollisuuden sotaisaan sankarikokemukseen sisällissodassa, ja kaipasi nyt todistamaan omaa miehuuttaan yhteisölleen. Kokeneemmat sotilaat taas eivät päässeet irtautumaan sodan huumaavasta tunnekuohusta, vaan palasivat aina uusiin taisteluihin.

Harvoilla Viroon sotimaan lähteneillä lähtömotiivina on ollut pelkästään yksi syy, vaan enemmänkin useita eri motiiveja, jotka ovat yhdistyneet eri henkilöillä eri tavoin. Joillakin heimohenkinen auttamisenhalu yhdistyi seikkailunhaluun, joillekin taistelu bolsevikkeja kohtaan oli hyvä tilaisuus päästä todistamaan rohkeutensa. Tutkielmani tulokset suomalaisten lähtömotiiveista Viron vapaussotaan osallistumisesta ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, ja muistelmien analyysin avulla aikaisempi tutkimus on nyt täydentynyt kokemus- ja tunnehistoriallisesta näkökulmasta.

Varsinaista uutta tietoa tutkimuskentälle tutkielmani tuo etenkin suomalaisten asenteet Virossa kohdattuja kansallisuuksia ja vähemmistöryhmiä kohtaan. Suomalaisten suhtautuminen virolaisia kohtaan oli muistelmien perusteella virolaisia väheksyvää. Osa kirjoittajista kuvasi virolaisia pääosin vuosisatoja sorrettuna kansana, joka oli henkisestikin nujerrettu. Heidän näkemyksiään ohjasi ylimielinen asenne eteläistä veljeskansaa kohtaan ja he näkivät suomalaisten tehtävänä virolaisten pelastamisen bolsevikkien uhan alta ja nostamisen tästä kansallisen alemmuuden tilasta. Virolaisten korostettu kuvaaminen uhreina oli linjassa sen mielikuvan kanssa, jota julkisessa keskustelussa haluttiin retken jälkeen korostaa: suomalaisten sankarillista uhrautumista apua tarvitsevan veljeskansan puolesta eikä kurittomien nuorukaisten ryöstelynhalun kyllästämää sotaretkeä.

Osa kirjoittajista väheksyi virolaisten taistelutaitoja ja -tahtoa, mutta korostivat virolaisten ja suomalaisten lämpimiä suhteita taisteluiden ohessa. Kaikista muistelmista välittyi suomalaisten kokema empatia virolaisia kohtaan, mutta suhteita leimasivat myös epäluulo puolin ja toisin. Heimoromantiikan vaikutuksesta muistelmissa on mielellään korostettu kohtaamisia, joissa virolaiset ihastelivat ja ihmettelivät suomalaisten hurjaa taistelumentaliteettia, rohkeutta ja sisukkuutta. Näiden suomalaisten kansallista itsetuntoa hivelevien kuvauksien avulla pyrittiin luomaan kuva erikoislaatuisen voimakkaista isänmaan sankareista.

Suhtautumista muihin kansallisuuksiin ja vähemmistöryhmiin ohjasivat pitkälti uskomukset kansanluonteisiin ja niihin perustuviin kansallisiin stereotypioihin. Lättiläiset eli latvialaiset kuvattiin viekkaina ja ovelina, jotka olivat erityisen taitavia tarkka-ampujia. Latvialaisia siviilejä kohdeltiin pääosin myös vihollisina tai ainakin myötämielisinä bolsevikeille, jotka saattoivat milloin vain olla järjestämässä ansaa punaisten puolesta.

Muistelmissa esiintyi myös jonkin verran antisemitismiä. Juutalaiset yhdistettiin bolsevikkien ”kätyreiksi” äärioikeistolaisen piirissä yleisen näkemyksen mukaisesti. Kaikista idealistisimmat kirjoittajat kuvasivat juutalaisia kielteisesti, mutta esimerkiksi Kallion muistelmista paljastui lukuisia lämpimiä kohtaamisia Viron juutalaisten kanssa. Suhtautuminen juutalaisiin muistelmien perusteella oli siis ristiriitainen ja vaihteli kirjoittajan asenteesta riippuen.

Kuvaukset vihollisesta eli venäläisistä ja bolsevikeista noudattivat ensimmäisessä maailmansodassa tutuksi tulleita sotapropagandan keinoja. Muistelmissa keskityttiin täysipainoisesti vihollisen pahuuden korostamiseen ja mustamaalaamiseen jakamalla inhorealistisen tarkkoja kuvauksia bolsevikkien tekemistä julmuuksista. Vihan ja pelon lietsontaa hyödynnettiin taistelukuvauksissa, kohtaamisissa vihollisen kanssa sekä etenkin viholliselta vapautettujen kylien kuvauksissa. Sanoja ei säästelty, kun kuvailtiin bolsevikkien jälkeen jättämää tuhoa. Kuvauksia todennäköisesti myös liioiteltiin ja uhrilukuja suurenneltiin, sillä kuvauksissa ja uhrien lukumäärissä esiintyi jonkin verran vaihtelua eri kirjoittajien välillä.

Tutkielmassani tarkastelin myös sitä, mitä muistelmissa haluttiin korostaa ja mitä toisaalta häivyttää tai jättää täysin kertomatta. Muistelmissa kuvattujen tapahtumien ja asioiden peilaaminen aikaisempaan tutkimukseen paljasti selkeitä tarkoituksenmukaisia valintoja, miksi joitakin asioita päätettiin jättää mainitsematta kun taas joitakin haluttiin korostaa. 1920-luvun militarismia ja heimoromantiikkaa ihannoivan aikakauden ideaalien mukaisesti sotaa kuvattiin vahvasti romantisoiden. Sankarikuolemaa, eli aatteen puolesta kuolemista ja elämän uhraamista yhteisen tavoitteen puolesta pidettiin arvostettuna hyveenä, jonka ansiosta oli mahdollista saavuttaa ikiaikainen sankarin maine. Toisaalta uhrattujen elämien hintaa pidettiin suurena.

Muistelmissa kuvailtiin yllättävän paljon sodassa koettuja tunteita. Ymmärrettävästi vihan ja rohkeuden tunteita korostettiin, mutta runsaasti käsiteltiin myös kielteisempinä pidettyä tunteita, kuten pelkoa, hermostuneisuutta ja koti-ikävää. Tunteiden käsittelyn tapa ja määrä vaihteli kirjoittajasta riippuen: Sainio ja Pohjala kokivat tärkeäksi nostaa suuren yleisön tietouteen vapaaehtoisten sotilaiden mielenmaisemia ja kokemuksia sotaretkeltä. Mitä luultavimmin he halusivat osoittaa, kuinka hurjapäisimmätkin taistelijat olivat kaikesta huolimatta inhimillisiä ihmisiä eivätkä tunnekylmiä tappokoneita.

Muistelmien tavoitteena on ollut kuvata Viron retkeä mahdollisimman ihanteellisesta näkökulmasta. Heimoromanttista sankaritarinaa pyrittiin kiillottamaan ja puhdistamaan vapaaehtoisten maine tapahtuneiden rikosten ja huonon käytöksen aiheuttaman kritiikin osalta. Muistelmissa annettiin kuva sotilaista hyväkäytöksisinä ja kuria noudattavina sotilaina, jotka olivat tulleet Viroon epäitsekkäistä syistä auttamaan veljeskansaansa. Huonoa käytöstä, kuten rikoksia, virheitä, ylilyöntejä, juopottelua, siviilien teloituksia ja terroria pyrittiin peittelemään ja kieltämään tapahtuneiksi. Ne eivät sopineet kuvaan, joka suomalaisten suuresta historiallisesta hetkestä haluttiin suurelle yleisölle antaa. Retken loppuvaiheen levottomuuksia ja tunnelman kiristymistä muistelmissa kuvattiin vain vähän ja perusteltiin lähinnä luonnollisena turhautumisena, taisteluväsymyksenä ja koti-ikävänä. Epäkohtien peittely oli tärkeää, jotta heimoretkiin lukeutuvaa Viron vapaussotaan osallistumista voitaisiin muistella kansallisessa historiankirjoituksessa suurena menestystarinana, ei ryöstöretkenä.

Tutkielmani aihetta ja näkökulmaa voisi jatkaa tutkimalla vapaaehtoisten kokemusten analysointia laajemman lähdeaineiston avulla, kuten Heimosota-arkistosta löytyvien kirjeiden ja päiväkirjojen avulla, joiden kautta olisi mahdollista päästä lähemmäs vapaaehtoisten rehellisiä tunteita ja kokemuksia asioista. Aiheeseen olisi mielenkiintoista syventyä myöskin psykohistoriallisen näkökulman avulla, jonka myötä olisi mahdollista tavoittaa syvempää ymmärrystä siitä, miten ulkomailla sotiminen on koettu. Esimerkiksi muistelmien viitekehyksessä Viron sotaretkeä ei ole voitu kuvata täysin rehellisesti, sillä tavoitteena on ollut antaa suurelle yleisölle myönteinen kuvaus retkestä.

see all

Subjects:
Copyright information: © Silja Heikkinen, 2022. Except otherwise noted, the reuse of this document is authorised under a Creative Commons Attribution 4.0 International (CC-BY 4.0) licence (https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/). This means that reuse is allowed provided appropriate credit is given and any changes are indicated. For any use or reproduction of elements that are not owned by the author(s), permission may need to be directly from the respective right holders.
  https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/