”Kaikki meistä kertovat tarinat on kerrottava menneessä aikamuodossa” : muistaminen ja elämäntarinan muodostaminen Siri Hustvedtin romaanissa Kaikki mitä rakastin
Leskelä, Henriikka (2022-08-30)
Leskelä, Henriikka
H. Leskelä
30.08.2022
© 2022 Henriikka Leskelä. Ellei toisin mainita, uudelleenkäyttö on sallittu Creative Commons Attribution 4.0 International (CC-BY 4.0) -lisenssillä (https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/). Uudelleenkäyttö on sallittua edellyttäen, että lähde mainitaan asianmukaisesti ja mahdolliset muutokset merkitään. Sellaisten osien käyttö tai jäljentäminen, jotka eivät ole tekijän tai tekijöiden omaisuutta, saattaa edellyttää lupaa suoraan asianomaisilta oikeudenhaltijoilta.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202208303369
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202208303369
Tiivistelmä
Tutkimukseni kohteena on Siri Hustvedtin romaani Kaikki mitä rakastin (2007, alkuperäisteos What I Loved, 2003). Tarkastelen teoksessa esiintyvää muistamista ja elämäntarinan muodostamista. Keskiössä on etenkin tarkastella sitä, miten teoksessa kuvataan muistamista ja miten tarinan päähenkilö ja kertoja Leo luo menneisyyden ja muistamisen avulla omaa elämäntarinaansa.
Työn teoreettiset lähtökohdat ovat henkilöhahmotutkimuksessa, narratologiassa, muistiin ja muistamiseen liittyvässä tutkimuksessa sekä käsityksissä elämäntarinallisuudesta. Henkilöhahmoon liittyvässä tutkimuksessa hyödynnän etenkin Shlomith Rimmon-Kenanin kehittämiä malleja henkilöhahmosta ja henkilöhahmon kuvaamisesta. Narratologia on kiinnostunut siitä, miten kerronta rakentuu. Tarkastelen kohdeteoksessani esiintyvää minämuotoista kerrontaa etenkin James Phelanin henkilökerronnan sekä Dorrit Cohnin kokevan ja kertovan minän käsitteiden kautta. Kaikki mitä rakastin -teoksessa Leo toimii henkilökertojana eli kertojana, joka on samalla myös tarinan tapahtumiin osallistuva henkilö. Leon kokeva ja kertova minä liukuvat jatkuvasti päällekkäin ja esiintyvät samanaikaisesti Leon kertoessa menneisyydestään ja tulkitessaan sitä myöhemmin saadun tiedon valossa.
Muistiin ja muistamiseen liittyvän tutkimuksen tarkastelussa esittelen sitä, mihin muistia ja muistamista on verrattu ja miten ne on käsitetty aikojen saatossa. Tarkastelen etenkin valistuksen ajan filosofi John Locken sekä romantiikan aikakauden runoilija William Wordsworthin ajatuksia muistin ja identiteetin yhteydestä. Muistamiseen liittyy vahvasti myös yhteisöllisyys, jota käsittelen Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin sekä Marianne Hirschin jälkimuistin käsitteiden avulla. Kohdeteoksessani Leon muistot liittyvät vahvasti yhdessä jaettuihin kokemuksiin sekä aiempien sukupolvien traumoihin, joihin Leo liittää myös kokemustaan itsestä. Kirjoittamalla menneestään Leo pyrkii löytämään selvyyttä epäselvään, liittämään yksittäisiä asioita yhteen ja selvittämään, kuka hän on.
Elämäntarinalla tarkoitetaan tarinoita, joiden avulla pyritään luomaan kokemusta minuudesta. Elämäntarinallisuuden yhteydessä käsittelen erityisesti Stuart Hallin käsityksiä identiteetistä sekä narratiivisen ajatteluteorian kehittäjän Jerome Brunerin ja elämäntarinan muodostamista tutkineen Charlotte Linden käsityksiä ihmisen tarpeesta luoda tarinoita menneestään. Kohdeteoksessani Leo luo elämäntarinaansa kirjoittamalla ja pohtimalla mennyttään, ihmissuhteitaan ja itseään. Luodessaan tarinaa mennestään Leo kuvailee itseään ikään kuin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta, itseään kerronnallistaen. Teoksessa tuodaan vahvasti esille elämän tarinallistamisen tarvetta, mutta myös tietoisuutta siitä.
Työn teoreettiset lähtökohdat ovat henkilöhahmotutkimuksessa, narratologiassa, muistiin ja muistamiseen liittyvässä tutkimuksessa sekä käsityksissä elämäntarinallisuudesta. Henkilöhahmoon liittyvässä tutkimuksessa hyödynnän etenkin Shlomith Rimmon-Kenanin kehittämiä malleja henkilöhahmosta ja henkilöhahmon kuvaamisesta. Narratologia on kiinnostunut siitä, miten kerronta rakentuu. Tarkastelen kohdeteoksessani esiintyvää minämuotoista kerrontaa etenkin James Phelanin henkilökerronnan sekä Dorrit Cohnin kokevan ja kertovan minän käsitteiden kautta. Kaikki mitä rakastin -teoksessa Leo toimii henkilökertojana eli kertojana, joka on samalla myös tarinan tapahtumiin osallistuva henkilö. Leon kokeva ja kertova minä liukuvat jatkuvasti päällekkäin ja esiintyvät samanaikaisesti Leon kertoessa menneisyydestään ja tulkitessaan sitä myöhemmin saadun tiedon valossa.
Muistiin ja muistamiseen liittyvän tutkimuksen tarkastelussa esittelen sitä, mihin muistia ja muistamista on verrattu ja miten ne on käsitetty aikojen saatossa. Tarkastelen etenkin valistuksen ajan filosofi John Locken sekä romantiikan aikakauden runoilija William Wordsworthin ajatuksia muistin ja identiteetin yhteydestä. Muistamiseen liittyy vahvasti myös yhteisöllisyys, jota käsittelen Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin sekä Marianne Hirschin jälkimuistin käsitteiden avulla. Kohdeteoksessani Leon muistot liittyvät vahvasti yhdessä jaettuihin kokemuksiin sekä aiempien sukupolvien traumoihin, joihin Leo liittää myös kokemustaan itsestä. Kirjoittamalla menneestään Leo pyrkii löytämään selvyyttä epäselvään, liittämään yksittäisiä asioita yhteen ja selvittämään, kuka hän on.
Elämäntarinalla tarkoitetaan tarinoita, joiden avulla pyritään luomaan kokemusta minuudesta. Elämäntarinallisuuden yhteydessä käsittelen erityisesti Stuart Hallin käsityksiä identiteetistä sekä narratiivisen ajatteluteorian kehittäjän Jerome Brunerin ja elämäntarinan muodostamista tutkineen Charlotte Linden käsityksiä ihmisen tarpeesta luoda tarinoita menneestään. Kohdeteoksessani Leo luo elämäntarinaansa kirjoittamalla ja pohtimalla mennyttään, ihmissuhteitaan ja itseään. Luodessaan tarinaa mennestään Leo kuvailee itseään ikään kuin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta, itseään kerronnallistaen. Teoksessa tuodaan vahvasti esille elämän tarinallistamisen tarvetta, mutta myös tietoisuutta siitä.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31657]