JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tutkielmassani käsittelen Raittiuden Ystävät -järjestön raittiusajattelua vuosina 1905–1934. Pääasiallisena lähteenä työssä toimii järjestön julkaisema Kylväjä-lehti. Analysoin lehdessä julkaistuja kirjoituksia aatehistoriallisen lähiluvun ja teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin, mitä kautta luon kuvan Raittiuden Ystävien raittiusajattelun kehityskulusta 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Kiinnitän erityistä huomiota raittiusajattelussa tuolloin tapahtuneisiin muutoksiin ja niihin vaikuttaneisiin tekijöihin.

Raittiuden Ystävät tarjosi 1900-luvun alussa nousevalle työväenluokalle organisoituneen järjestäytymiskanavan. Kun työläisväestö alkoi vuoden 1905 suurlakon jälkeen siirtyä Raittiuden Ystävistä muun muassa työväenyhdistyksiin, järjestön sisäinen ideologinen suunta alkoi kallistua vahvasti oikeistolaiseen ja porvarilliseen suuntaan. Demografiset muutokset loivat naisille väylän nousta merkittävämpään rooliin järjestön sisällä, mikä vaikutti Kylväjässä esitettyyn naiskuvaan.

1900-luvun alkupuolella kansainvälistä huomiota saaneet degeneraation ja rotuhygienian teemat näkyivät myös Raittiuden Ystävien raittiusajattelussa. Järjestön johdossa esiintyi vähintäänkin maltillista rotuhygienian kannatusta. Kylväjässä eri kansat jaettiin rousseaulaisessa hengessä sivistys- ja luonnonkansoihin, vaikkakin melko epämääräisin perustein. Samalla rousseaulainen ajattelu manifestoitui myös eräänlaisena sivistys- ja kaupunkivastaisuutena, jonka vastakohtana oli yksinkertaisia elämäntapoja korostava elämä puhtaalla maaseudulla.

Raittiuden Ystävien suhtautuminen ensimmäiseen maailmansotaan oli jossain määrin opportunistista, sillä sota-aika vähensi alkoholinkäyttöä Euroopassa. Sisällissota sen sijaan nähtiin suurena tragediana, joka korosti suomalaisten alhaista sivistystasoa. Järjestö oli sodan alusta saakka valkoisten puolella, mutta punaisen puolen taistelijoita ei lähtökohtaisesti pidetty vastuullisina hirmutekoihin. Syyllinen löytyi pikemminkin kansanvalistajien taholta, sillä he eivät olleet onnistuneet kohottamaan kansan sivistystasoa tarpeeksi.

Kun kieltolaki astui pitkän odotuksen jälkeen voimaan vuonna 1919, suomalainen raittiusliike eli vahvaa kansainvälisyyskautta. Kotimaisen raittiusliikkeen saavutusten nähtiin heijastuvan myös kansainväliselle tasolle ja Suomi nostettiin Kylväjässä usein kansainvälisen raittiusliikkeen eturintamaan yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Kansainvälisen veljeysaatteen hengessä Raittiuden Ystävissäkin kiinnitettiin paljon huomiota muiden maiden raittiusliikkeiden saavutuksiin. Optimistisesta asenteesta huolimatta Kylväjässä kiinnitettiin huomiota myös negatiivisiin kehityskulkuihin ulkomailla.

1920-luvulla Kylväjässä esitetyt uskonnolliset äänenpainot lisääntyivät ja raittius sidottiin aiempaa vahvemmin kristillisiin ajatuksiin. Muutos juontui todennäköisesti järjestön johdon ja Kylväjän toimituksen vahvasta kristillisestä edustuksesta 1920-luvulla. Vaikka järjestö onnistui kasvattamaan jäsenmääräänsä lähes koko vuosikymmenen ajan, kieltolain voimaantulon myötä perustettu Kieltolakiliitto oli suomalaisen raittiuskentän suurin järjestö. Raittiuden Ystävien suhde uuteen tulokkaaseen oli pahimmillaan riitaisa.

Kieltolain kaatuminen ajoi Raittiuden Ystävät sisäiseen kriisiin, joka heijastui myös henkilöstötasolle. Raittiusasian kokemasta takaiskusta huolimatta järjestössä koko 1900-luvun alkupuoliskon vallinnut edistysuskoinen näkemys raittiusasian lopullisesta voitosta ei kuivunut kasaan. Järjestön tehtäviä pohdittiin uudestaan ja huomiota alettiin kieltolakivaatimuksen ohella kiinnittää pitkästä aikaa myös pienempiin parannuksiin.

Vaikka Raittiuden Ystävien raittiusajattelu oli monilta osin muuttumatonta 1900-luvun alkupuolella, siinä oli myös tiettyjä mukautuvia elementtejä. Järjestön johdossa tapahtuneet muutokset heijastuivatkin usein varsin selkeästi Kylväjän sivuille. Tämä näkyi erityisesti 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen työväenkauden ja 1920-luvun kristillisen kauden aikoihin. Eri näkökantoja pyrittiin lehdessä vahvistamaan niin faktajuttujen kuin fiktiivisten tarinoidenkin avulla.

Kun raittiusväki alkoi erityisesti vuosisadan alussa aktiivisesti ajaa kieltolakiasiaa, järjestön sisäinen tarve kieltolain eettiseen perusteluun kasvoi. Yksilönvapauksien rajoittamista perusteltiin pääasiassa kahdenlaisin argumentein. Ensimmäisen argumentin mukaan alkoholin nauttiminen ei todellisuudessa ollut oikeaa tai todellista vapautta, joten sen kriminalisointi ei rajoittaisi yksilön oikeuksia. Toinen argumentti taas myönsi kieltolain rajoittavan yksilönvapautta, mutta rajoitus oli perusteltu yhteisen hyvän hengessä. Raittiuden Ystävien vapauskäsitystä leimasikin vahvasti positiivisen vapauden perspektiivi, jonka mukaan yksilönvapauden rajoittaminen voi tietyissä tilanteissa olla sallittua, mikäli se edistää jotain yhteisesti tärkeäksi koettua asiaa.

Myös järjestön raittiusideaali nojasi positiivisen vapauden käsitteeseen. Ihmisellä nähtiin olevan kaksi minää, joista ensimmäinen oli intohimojen vietävissä, kun taas toinen hallitsi omia mielihalujaan. Alkoholia nauttivat ihmiset luokiteltiin Kylväjässä ensimmäisen minän alle, raittiit taas toisen. Tärkeä raittiusajattelun piirre oli kuitenkin se, että itsekieltäymyksen kautta jokainen pystyi saavuttamaan tuon jälkimmäisen minän. Tätä kautta Raittiuden Ystävien raittiusajattelua leimasikin vahva kieltäytymisen mentaliteetti: alkoholin, tupakan ja tanssin kaltaisista paheista kieltäytymällä ihminen pystyi saavuttamaan todellisen vapauden.

Pidättäytyväisyyden hengestä huolimatta raittius ei Kylväjässä edustanut pelkästään itsekieltäymystä. Se nähtiin myös periksiantamattomuutena, sydämellisyytenä, puhtaana elämänilona ja kauneuden tavoitteluna. Raittius oli myös ruumiillista kukoistusta erityisesti urheilun ja liikunnan kautta. Tästä huolimatta huolimatta urheilu ja liikunta edustivat järjestön sisällä raittiuden tavoin vain yhtä askelmaa kohti ruumiin ja sielun täydellisempää muotoa.