JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tässä tutkimuksessa selvitin syväekologi Pentti Linkolan (1932–2020) ihmis- ja eläinkuvan keskeisimmät tunnuspiirteet, niiden kehittyminen ajan saatossa sekä näiden ajatusrakenteiden yhtäläisyyksiä. Hypoteesini mukaan Linkolan biologinen maailmankuva oli ainutlaatuinen, monien ajatusrakenteiden yhdistelmä, jossa ihmiset biologisoituivat, eläimet inhimillistyivät.

Tutkielmaa varten olen hyödyntänyt alkuperäislähteinäni Linkolan lehtikirjoitusten esseekokoelmia, jotka julkaistiin nimillä Unelmat paremmasta maailmasta (1971), Toisinajattelijan päiväkirjasta (1979), Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1989) ja Voisiko elämä voittaa — ja millä ehdoilla (2004). Tutkielmani päälähteinä olen käyttänyt näitä esseekokoelmia eli Linkolan kirjallisen tuotannon uudelleenjulkaisuja. Kirjallisen tuotannon lisäksi olen hyödyntänyt neljää Yleisradiossa esitettyä ja tutkimustehtävän selvittämisen kannalta olennaista televisiohaastattelua- ja dokumenttia: dokumenttiohjelma Linkolan luona ulvoi susi (1996) sekä haastattelut ohjelmissa Kaken pesula (1998), Persona non grata (2004) ja Itse asiassa kuultuna (2016). Aikarajaukseni perustui lähdeaineiston ensimmäiseen ja viimeiseen julkaisupäivään.

Tutkimuksessani selvitin, tulkitsin ja kuvailin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin Pentti Linkolan syväekologian biologisia ulottuvuuksia teemoittelun avulla. Olen etsinyt alkuperäislähteistäni sellaisia mainintoja, joissa ihmiset tai eläimet ovat korostuneesti esillä. Määrittelin eläin-käsitteen Linkolan ajattelussa keskeiseksi kategoriaksi, jonka avulla tulkitsin aineiston sisältöä. Olen sitonut aineiston historialliseen kontekstiinsa ympäristö- ja eläinhistorian viitekehyksessä.

Tutkimus osoitti, että Linkolan ihmiskuva perustui biologiseen reduktionismiin ja lainalaisuuksien keksimiseen. Lainalaisuuksien keksiminen oli Linkolan ajattelun itsesäätelymekanismi, joka mahdollisti moraalisten ongelmien biologisoinnin. Esittämäni kategorisen jaottelun mukaan Linkolan eläinkuvan kaksi keskeisintä määrittävää tekijää olivat lajipopulaation suuruus ja sen henkinen kehitys. Ihmiskuvan kaksi keskeisintä määrittävää tekijää olivat puolestaan sivistys ja kuormitusarvo. Biologinen olemus oli ihmisillä ja eläimillä sama, mutta ihmisen asema luonnon ylimyslajina oli kuitenkin kiistaton. Moraalisen toimijuuden sekä teoreettisen pohdintojensa kannalta Linkolan ajattelu oli täynnä ristiriitoja ja kaksinaismoralismia. Linkolan ihmis- ja eläinkuvassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia 1970-luvun jälkeen 2000-luvulle saakka.

Esitän Linkolan myös varhaisena eläinsuojelun teoreettisena ja filosofisena vaikuttajana. Liitän kaikki edellä mainitut ihmis- ja eläinkuvan periaatteet linkolalaisuuden käsitteeseen, Linkolalle ainutlaatuisena tapana suhtautua ihmisiin ja eläimiin. Linkolalaisuutta olisikin hedelmällistä tutkia omana aatteena tai ideologiana, joka selvästi eroaa perinteisestä syväekologiasta.