JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Tämän tutkielman aiheena on tarkastella kriittisen kulttuuriperintötukimuksen näkökulmasta sitä, miten uutta kulttuuriperintöä valitaan, tuotetaan ja miten sitä käytetään. Työn viitekehyksen näkökulmasta kulttuuriperintö ei ole varsinaisesti valmiina olemassa, vaan sitä syntyy, kun jokin menneisyyden jälki päätetään valita perinnöksi ja tähän menneisyyden jälkeen liitetään historialla vahvistettua, symbolista arvoa. Tässä työssä keskitytään tarkastelemaan erityisesti teollista kulttuuriperintöä tapaustutkimuksen kautta. Tapaustutkimuksessa yhden tai useamman “tapauksen” avulla on mahdollista selvittää alueellisia prosesseja, mutta tarkastella myös laajemmin tutkimuksenkohteena olevaa ilmiötä. Työn tapaustutkimuksen kohteena on Oulun Pikisaari, jossa on ollut teollista toimintaa 1600-luvun pikiruukista lähtien aina 1970-luvulla loppuneeseen konepajateollisuuteen asti.

Työssä tarkasteltiin Pikisaaren muuttumista teollisuuden alueesta yhdeksi Oulun arvostetuimmaksi asuinalueeksi sekä alueen maisemmallista muutosta. Nykypäivänä tunnettu Pikisaari on alunperin koostunut kolmesta eri saaresta, jotka ovat yhdistyneet sekä maankohoamisen myötä, mutta myös ihmisen toiminnan vaikutuksesta, kun saarien väliä on täytetty. Aineistona tähän tarkasteluun käytettiin historiallisia asemakaavoja, peruskarttoja sekä ilmakuvia. Tämän lisäksi työssä on käytetty kirjallisuuslähteitä sekä Pikisaaresta tehtyjä käyttösuunnitelmia. Työssä tarkasteltiin myös sitä, miten Pikisaaren ja sen kulttuuriperintöön liitettyjä merkityksiä siirretään eteenpäin ja miten saarta hyödynnetään alueen sekä koko Oulun imagoresurssina. Näitä asioita tarkasteltiin erilaisten tekstiaineistojen, kuten markkinointitekstien sekä alueelta löytyvien infokylttien perusteella.

Työn tuloksina voidaan todeta, että Pikisaaren maisemallinen biografia on muuttunut suuresti aikojen saatossa. Lähes puuttomien saarien maisemaan on teollisuusaikana piirtynyt teollisuuslaitosten korkeat piiput sekä sahan lautatarhat. Teollisuuden hiipuessa aluetta alettiin tarkoituksella vehreyttäämään. Viimeisen teollisuuslaitoksen lopettaessa toimintansa 1970-luvulla, sekä alueen että vanhojen teollisuusrakennusten ja niihin liittyneiden asuinrakennusten käyttö piti määritellä uudelleen. Asuinrakennuksia alettiin vuokraamaan erityisesti käsityöläisille ja taiteilijoille asuin- ja työtiloiksi, koska saaresta oli tarkoitus kehittää kulttuurialue. Vanhat teollisuusrakennukset saneerattiin myös asuinkäyttöön tai ateljee tiloiksi.

Pikisaaren nykyistä kulttuuriperintöä voi kuvailla monipuoliseksi, sen muodostuessa saaren historiasta, teollisuuden jäljistä sekä nykypäivän kulttuurista, mitä saarella tuotetaan. Menneisyyden fyysisten jäänteiden lisäksi alueen kulttuuriperintöön liitetään diskursiivisesti tuotettuja merkityksiä ja arvoja, joita hyödynnetään alueen ja Oulun imagon luomisessa sekä matkailumarkkinoinnissa. Pikisaaren ja muiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden kehittämisessä tulisi tulevaisuudessa huomioida entistä paremmin paikallisten asukkaiden alueisiin liittyvät arvot ja merkitykset. Kulttuuriperinnöllä voi olla suurikin merkitys esimerkiksi ihmisten hyvinvointiin ja alueiden viihtyvyyteen.