JultikaUniversity of Oulu repository

Tiivistelmä

Pro gradu -tutkielmamme käsittelee konservatoriosta valmistuneiden muusikoiden ja konservatorio-opettajien kokemuksia sähkökitaran yksilö- ja ryhmäopetuksen hyödyntämisestä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tutkittavien kokemuksia molempien opetusmuotojen hyödyistä ja haasteista, sekä miten niitä on konservatorioissa hyödynnetty.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kuudesta luvusta. Ensimmäisessä teorialuvussa esittelemme kitaraa ja sähkökitaraa soittimina ja niiden historiaa. Toisessa teorialuvussa käsittelemme musiikkialan perustutkinnon perusteita, avaamme muusikon ammattitutkinnon historiaa Suomessa, sekä oppimisen eri osa-alueita. Kolmannessa teorialuvussa käsittelemme sähkökitaran opettamisen teoriaa, sen opiskeluun liittyviä haasteita, sekä yksilö- ja ryhmäopetuksen haasteita. Neljännessä teorialuvussa esittelemme molemmat opetusmuodot ja viidennessä teorialuvussa opettajan valmiuksia. Kuudennessa teorialuvussa esittelemme Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteorian.

Tutkielma on fenomenografinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty harkinnanvaraisella otannalla. Aineisto koostuu viidestä (N=5) tutkittavasta, joista kolme on konservatoriosta sähkökitara pääinstrumenttinaan valmistuneita muusikoita ja kaksi on konservatorio-opettajia. Kaikilla haastateltavilla on kokemusta yksilö- ja ryhmäopetuksen hyödyntämisestä konservatorio-opinnoissa. Aineisto on analysoitu fenomenografisella analyysillä.

Tutkimuksen tuloksena selvisi, että yksilöopetuksessa opetuksen yksilöllistäminen koettiin tärkeäksi vaikkakin siinä oli myös haasteita. Yksilöopetuksessa opettajan ja opiskelijan henkilökemiat koettiin tärkeiksi ja niillä voi olla positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia opetukseen. Ryhmäopetuksessa hyödyiksi koettiin yhteisöllisyys, vertaisoppiminen sekä vertaistuki. Kilpailu-asetelma ja esiintyminen ryhmässä vaikuttivat oppimiseen positiivisesti sekä negatiivisesti. Molempia opetusmuotoja toteutettiin osittain samojen kuin eri sisältöjä hyödyntäen.