Ounasjoen välimurteen variaatio
Kautto, Reetta (2020-04-21)
Kautto, Reetta
R. Kautto
21.04.2020
© 2020 Reetta Kautto. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202004221503
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202004221503
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani neljän eri kielenpiirteen variaatiota kittiläläisessä puhekielessä eli Ounasjoen välimurteessa, joka sisältää piirteitä sekä Kemin että Tornion murteista. Tutkimani kielenpiirteet ovat jälkitavujen vokaalienvälinen h, jälkitavujen eA- ja OA-yhtymät, inessiivin pääte sekä st-yhtymän assimilaatio. Tutkimuksessani selvitän, millaisia eri variantteja kyseisten kielenpiirteiden edustuksessa esiintyy ja vertailen, mitkä variantit viittaavat Kemin ja mitkä puolestaan Tornion murteeseen. Kartoitan myös varianttien alueellista variaatiota Kittilän kunnan alueella.
Tutkimukseni on teoreettiselta ja metodiselta viitekehykseltään perinteinen dialektologinen tutkimus, jonka aineisto on aikaisemmista tutkimuksista poiketen peräisin Muoto-opin arkistosta. Tutkimani aineisto, Kittilän muoto-opin kokoelma, on kerätty vuosina 1984‒1992 eri puolilla Kittilän kuntaa. Lisäksi aineistoa on täydennetty 1960-luvulla äänitetyillä nauhoituksilla, jotka ovat peräisin Oulun nauhoitearkistosta. Etsin tutkimuskysymyksiini vastauksia analysoimalla kielenpiirteitä niin äänne- kuin muoto-opillisestikin.
Tutkimuksessani käy ilmi, että variaatio yksittäisen piirteen sisällä on aineistossani vähäistä. Jälkitavujen vokaalienvälinen h esiintyy suurimmaksi osaksi sisäheittoisena/metateettisena. Lisäksi joidenkin h:n muotoryhmien kohdalla ei ilmene eroavaisuuksia eri varianttien välillä, minkä vuoksi näiden osalta vertailua ei ole mahdollista tehdä. Alueellisen variaation tutkiminen paljastaa sen, että vähäisetkin toisen asteen metateesitapaukset ovat suurilta osin kunnan eteläosista kotoisin olevien informanttien tuottamia ja harvinaiset ns-loppuiset kolmannen persoonan possessiivisuffiksit puolestaan kunnan pohjoisosista kotoisin olevien informanttien tuottamia. Alueellisesta variaatiosta kertovat myös *eh- ja *ek-nominien sekä s : h -nominien vierhaja, lamphaja -tyyppiset monikon partitiivimuodot, joita esiintyy suurimmaksi osaksi kunnan itä- ja pohjoisosissa.
Jälkitavujen eA- ja OA-yhtymien kaikissa muotoryhmissä vallitseva variantti on yleiskielen mukainen. Murteellisia iA-variantteja esiintyy kuitenkin hieman enemmän verrattuna murteellisiin UA-variantteihin. Murteellisten varianttien vähäisyys vaikuttaa myös siihen, että niiden alueellista esiintyvyyttä on haastavaa hahmottaa, sillä niitä tuottaneet informantit ovat kotoisin eri puolilta kuntaa. Joissain tapauksissa sama informantti on tuottanut useamman murteellisen muodon, jolloin kyse voi olla myös yksittäiseen idiolektiin kuuluvasta ominaisuudesta. Jälkitavujen eA- ja OA-yhtymissä esiintyvistä siirtymä-äänteistä j on tavattavissa eri puolilla Kittilää ja v puolestaan Kittilän itäosissa, lähellä Sodankylän rajaa.
Inessiivin pääte esiintyy aineistossani säännöllisesti geminaatta-s:llisenä kuten yleiskielessäkin. Suurimpaan osaan Suomea levinneen yleiskielisen variantin esiintyminen kittiläläisessä puhekielessä ei ole odottamatonta, sillä se on varsin tavallinen pohjoisissa peräpohjalaismurteissa. st-yhtymän assimilaatio puolestaan on Kittilässä yleistä, sillä kaikki aineistoni infinitiivimuodot ovat juossa, pessä -tyyppisiä assimiloituneita muotoja lukuun ottamatta yhtä yleiskielistä tapausta.
Tutkimustulokseni näyttävät tukevan aiempien tutkimusten tuloksia, sillä jokaisen tutkimani kielenpiirteen kohdalla vallitseva variantti on aiempiin tutkimuksiin verrattuna odotuksenmukainen. Jälkitavujen vokaalienvälinen h esiintyy suurimmaksi osaksi Kemin murteen mukaisesti, sillä Tornion murteen mukaiset variantit ovat h:n muotoryhmissä hyvin vähäisiä. Jälkitavujen eA- ja OA-yhtymät sekä inessiivin päätteet puolestaan esiintyvät suurimmaksi osaksi Tornion murteelle tyypillisessä yleiskielisessä muodossa. st-yhtymä sen sijaan esiintyy suurilta osin assimiloituneena, mikä on tyypillistä Kemin murteelle. Nämä neljä tutkimaani kielenpiirrettä näyttävät siis jakautuvan tasan Kemin ja Tornion murteen mukaisten muotojen välillä.
Kun saamieni tutkimustulosten valossa pohtii sitä, mikä on Kittilän murteen luonne Kemin ja Tornion murteiden välissä, on tultava siihen tulokseen, että kyseessä tosiaankin on välimurre. Käsitystä Kittilän murteesta välimurteena vahvistaakin esimerkiksi ajatus siitä, että välimurre-termi viittaa ensisijaisesti alueellisuuteen. Vaikka Kittilä ei jääkään niin kutsuttujen ydinalueiden väliin, kunnan länsiraja kuitenkin sijoittuu Kemin ja Tornion murrealueiden väliselle rajalle.
Toisaalta tutkimustulosteni perusteella Kittilän murre paljastuu oikeastaan hyvin samanlaiseksi kuin myös Kemin murrealueeseen kuuluva Sodankylän murre, sillä Sodankylän murteessa esiintyvät geminaatta-inessiivi, juossa, pessä -tyyppiset infinitiivimuodot, kauhia, korkia -tyyppiset iA-variantilliset jälkitavujen eA-yhtymät sekä puuro(v)a -tyyppiset siirtymä-äänteelliset jälkitavujen OA-yhtymät. Tällöin nykyinen murreraja voisi olla perustellumpi sittenkin vain Rovaniemen pohjoisrajalla, sillä Kittilän murre eroaa Sodankylän murteesta näiden piirteiden osalta ainoastaan siten, että Kittilässä jälkitavujen eA-yhtymän edustuksessa näkyy Tornion naapurimurteen vaikutus. Piirteitä olisi kuitenkin syytä tutkia vielä runsaammin, jotta ajatusta Kittilän murteesta välimurteena olisi mahdollista haastaa.
Tutkimukseni on teoreettiselta ja metodiselta viitekehykseltään perinteinen dialektologinen tutkimus, jonka aineisto on aikaisemmista tutkimuksista poiketen peräisin Muoto-opin arkistosta. Tutkimani aineisto, Kittilän muoto-opin kokoelma, on kerätty vuosina 1984‒1992 eri puolilla Kittilän kuntaa. Lisäksi aineistoa on täydennetty 1960-luvulla äänitetyillä nauhoituksilla, jotka ovat peräisin Oulun nauhoitearkistosta. Etsin tutkimuskysymyksiini vastauksia analysoimalla kielenpiirteitä niin äänne- kuin muoto-opillisestikin.
Tutkimuksessani käy ilmi, että variaatio yksittäisen piirteen sisällä on aineistossani vähäistä. Jälkitavujen vokaalienvälinen h esiintyy suurimmaksi osaksi sisäheittoisena/metateettisena. Lisäksi joidenkin h:n muotoryhmien kohdalla ei ilmene eroavaisuuksia eri varianttien välillä, minkä vuoksi näiden osalta vertailua ei ole mahdollista tehdä. Alueellisen variaation tutkiminen paljastaa sen, että vähäisetkin toisen asteen metateesitapaukset ovat suurilta osin kunnan eteläosista kotoisin olevien informanttien tuottamia ja harvinaiset ns-loppuiset kolmannen persoonan possessiivisuffiksit puolestaan kunnan pohjoisosista kotoisin olevien informanttien tuottamia. Alueellisesta variaatiosta kertovat myös *eh- ja *ek-nominien sekä s : h -nominien vierhaja, lamphaja -tyyppiset monikon partitiivimuodot, joita esiintyy suurimmaksi osaksi kunnan itä- ja pohjoisosissa.
Jälkitavujen eA- ja OA-yhtymien kaikissa muotoryhmissä vallitseva variantti on yleiskielen mukainen. Murteellisia iA-variantteja esiintyy kuitenkin hieman enemmän verrattuna murteellisiin UA-variantteihin. Murteellisten varianttien vähäisyys vaikuttaa myös siihen, että niiden alueellista esiintyvyyttä on haastavaa hahmottaa, sillä niitä tuottaneet informantit ovat kotoisin eri puolilta kuntaa. Joissain tapauksissa sama informantti on tuottanut useamman murteellisen muodon, jolloin kyse voi olla myös yksittäiseen idiolektiin kuuluvasta ominaisuudesta. Jälkitavujen eA- ja OA-yhtymissä esiintyvistä siirtymä-äänteistä j on tavattavissa eri puolilla Kittilää ja v puolestaan Kittilän itäosissa, lähellä Sodankylän rajaa.
Inessiivin pääte esiintyy aineistossani säännöllisesti geminaatta-s:llisenä kuten yleiskielessäkin. Suurimpaan osaan Suomea levinneen yleiskielisen variantin esiintyminen kittiläläisessä puhekielessä ei ole odottamatonta, sillä se on varsin tavallinen pohjoisissa peräpohjalaismurteissa. st-yhtymän assimilaatio puolestaan on Kittilässä yleistä, sillä kaikki aineistoni infinitiivimuodot ovat juossa, pessä -tyyppisiä assimiloituneita muotoja lukuun ottamatta yhtä yleiskielistä tapausta.
Tutkimustulokseni näyttävät tukevan aiempien tutkimusten tuloksia, sillä jokaisen tutkimani kielenpiirteen kohdalla vallitseva variantti on aiempiin tutkimuksiin verrattuna odotuksenmukainen. Jälkitavujen vokaalienvälinen h esiintyy suurimmaksi osaksi Kemin murteen mukaisesti, sillä Tornion murteen mukaiset variantit ovat h:n muotoryhmissä hyvin vähäisiä. Jälkitavujen eA- ja OA-yhtymät sekä inessiivin päätteet puolestaan esiintyvät suurimmaksi osaksi Tornion murteelle tyypillisessä yleiskielisessä muodossa. st-yhtymä sen sijaan esiintyy suurilta osin assimiloituneena, mikä on tyypillistä Kemin murteelle. Nämä neljä tutkimaani kielenpiirrettä näyttävät siis jakautuvan tasan Kemin ja Tornion murteen mukaisten muotojen välillä.
Kun saamieni tutkimustulosten valossa pohtii sitä, mikä on Kittilän murteen luonne Kemin ja Tornion murteiden välissä, on tultava siihen tulokseen, että kyseessä tosiaankin on välimurre. Käsitystä Kittilän murteesta välimurteena vahvistaakin esimerkiksi ajatus siitä, että välimurre-termi viittaa ensisijaisesti alueellisuuteen. Vaikka Kittilä ei jääkään niin kutsuttujen ydinalueiden väliin, kunnan länsiraja kuitenkin sijoittuu Kemin ja Tornion murrealueiden väliselle rajalle.
Toisaalta tutkimustulosteni perusteella Kittilän murre paljastuu oikeastaan hyvin samanlaiseksi kuin myös Kemin murrealueeseen kuuluva Sodankylän murre, sillä Sodankylän murteessa esiintyvät geminaatta-inessiivi, juossa, pessä -tyyppiset infinitiivimuodot, kauhia, korkia -tyyppiset iA-variantilliset jälkitavujen eA-yhtymät sekä puuro(v)a -tyyppiset siirtymä-äänteelliset jälkitavujen OA-yhtymät. Tällöin nykyinen murreraja voisi olla perustellumpi sittenkin vain Rovaniemen pohjoisrajalla, sillä Kittilän murre eroaa Sodankylän murteesta näiden piirteiden osalta ainoastaan siten, että Kittilässä jälkitavujen eA-yhtymän edustuksessa näkyy Tornion naapurimurteen vaikutus. Piirteitä olisi kuitenkin syytä tutkia vielä runsaammin, jotta ajatusta Kittilän murteesta välimurteena olisi mahdollista haastaa.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31941]